Lohjan kouluissa toteutettava Teatteritaidetta kouluihin -hanke on loppusuoralla.

Hanke on osa Suomen hallituksen kärkihanketta taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille. Kolmessa Lohjan koulussa, Ojamon ja Mäntynummen alakouluissa sekä Harjun yläkoulussa Lohjan teatteritaiteen perusoppilaitoksen Teatteri Aploodin toimesta toteutettava hanke on edennyt hienosti. Nyt on aika nauttia kauden työskentelystä, kun lapsia ja nuoria osallistaen työstetyt näytelmät esitetään kouluissa viikoilla 21 ja 22. Hankkeeseen on osallistunut lähes 50 lasta sekä neljä koulun opettajaa. Ryhmien ohjaamisesta ovat vastanneet hankkeen suunnittelija, ohjaaja Sari Rautakoski sekä draamakasvatuksen opettaja Iida Hännikäinen.

Ojamon koulun näytelmä on Kattilan koulu ja kadonneet opettajat. Kattilan koulu on ihan tavallinen kissojen koulu. Eräänä päivänä siellä tapahtuu kuitenkin jotain todella outoa! Kissaoppilaat tulevat kouluun ja huomaavat, että kaikki opettajat ovat kadonneet. Mitä ihmettä on tapahtunut? Siitä on kissaoppilaiden otettava selvää.

Mäntynummen alakoulun näytelmä on Taikasauva. Metsän peikot ovat varastaneet velholta taikasauvan. Taikasauva kuitenkin putoaa peikoilta metsään heidän piiloutuessa metsässä leikkiviltä lapsilta. Lapset löytävät pudonneen taikasauvan ja sitten alkaa tapahtua kummia! Tarinaan mahtuu kanan kotkotusta, ystävällisiä metsän eläimiä sekä juonivia pikku peikkoja.

Harjun yläkoulun näytelmä on Unelmatehdas. Päänäyttämönä toimii paperitehdas. Tehtaan uusi työviikko alkaa uutisilla, joissa kerrotaan, että tehdas on siirtynyt kiinalaiseen omistukseen, toimintaa ja ilmettä halutaan uudistaa ja nykyaikaistaa ja tehtaalle etsitään visionääristä toimitusjohtajaa. Tästä asetelmasta käynnistyy draamaa ja jännitystä sisältävä näytelmä, jossa tehtaalla toimivat erilaiset persoonat ajautuvat moniulotteiseen vyyhtiin. Näytelmässä käsitellään muun muassa ihmistä ja yhteisöä muutoksessa. Tärkeitä teemoja ovat myös ekologisuus ja tulevaisuuden teknologiat. Draamaan ja syvälle luotaaviin teemoihin tuo vivahteikkuutta tekstiin upotettu sopivasävyinen huumori.

Tässä syntyy näytelmän paperitehtaan paperirulla, yhteistyössä on voimaa! Harjun lavasterakennustalkoissa valmistettiin näytelmän lavasteet oppilaiden, opettajien ja vanhempien yhteisvoimin. Kuvassa Ulla Lehtinen (vas), Pinar Meskanen, Meeri Nuutinen, Hanna-Leena Tolvanen ja Anna Kivinen.

Luovuutta ja vuorovaikutustaitoja

Hankkeen tavoitteita on taiteen perusopetuksen vieminen lasten ja nuorten saataville ja lasten ja nuorten luovuuden sekä vuorovaikutustaitojen edistäminen. Osallistuvien opettajien draamapedagogisia työmenetelmiä on vahvistettu. Lisäksi hankkeeseen on osallistunut muita kouluryhmiä sekä lasten vanhempia, jotka ovat työstäneet näytelmiin rekvisiittaa ja lavasteita.

Hanketta on rahoittanut Opetus- ja kulttuuriministeriö, ja Lohjan kaupunki on osallistunut mukaan 20% osuudella. Osallistuvat lohjalaiset koulut ovat valikoituneet mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmin teettämän lasten ja nuorten harrastuskyselyn perusteella.

Näytelmät esitetään pääasiassa koulujen oppilaille, opettajille ja vanhemmille. Harjun yläkoulun Unelmatehdas -näytelmällä on myös kaikille avoin esitys torstaina 23.5. kello 18.30 Harjun koululla (Toivonkatu 2). Esitykseen on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!