Lohjan Seudun Moottorikerhon kuljettaja Teemu Makkonen kruunattiin sunnuntaina motocrossin MX-liigassa TOP250 Open-luokan mestariksi. Kauden päättänyt osakilpailu ajettiin Kajaanissa. Silve Racing KTM:n kuljettaja lähti päätöskilpailuun tukevassa pistejohdossa.

–Eihän tämän parempaa tapaa ole päättää kisakautta TOP250 Open-luokan osalta. Tässä kohtaa on hyvä kiittää kaikkia tukijoita. Yhdessä onnistuttiin tavoitteessa liigakauden osalta, riemuitsee Makkonen.

Ajamista kuitenkin varjosti viikolla treeneissä sattunut kaatuminen, jossa vasen jalka otti osumaa. Makkonen taisteli kivuista huolimatta itselleen osakilpailusta kaksi kolmossijaa, jotka riittivät sarjan mestaruuteen.

–Tänään päivä oli haasteellinen alkuviikon treeneissä sattuneen kaatumisen takia, jossa satutin jalkani. Aika-ajoissa jätin puristamisen minimiin. Oli vaikea saada painetta pyörään kipeän jalan takia, kertoo Makkonen.

–Ensimmäisessä erässä onnistuin hyvin startissa, mutta ajaminen oli todella varovaista erittäin pattisella radalla. En saanut oikein luottoa ajoon. Toisessa erässä kuitenkin päätin, että nyt annetaan ihan kaikki kivun sallimissa rajoissa. Ajo tuntuikin todella hyvältä ja ero kärkeen oli puolet pienempi kuin ensimmäisessä erässä. Kokonaisuutena olen tyytyväinen päivään, kertaa Makkonen kisapäivää.

Viikon päästä päätetään myös motocrossin SM-kausi yksilökilpailun osalta. Päätöskilpailu ajetaan Imatralla, missä Makkonen nähdään kisaamassa sunnuntaina 11.9. MX1-luokassa.

–Viikon päästä Imatran SM-kauden päätöskilpailussa on vielä paljon voitettavaa, tuumaa Makkonen tulevasta kisasta.

Varsinainen kisakausi päättyy kerhojoukkueiden SM-kilpailuun Heinolassa 24.–25.9.

Teemu Makkonen. (Kuva: Ville Makkonen)