Teatteri Tralan Pokka pitää -näytelmä sai uuden ensi-iltansa Toimintakeskus Harjulassa viime lauantaina, kun keväällä kesken jääneitä esityksiä päästiin jatkamaan. Roy Clarken käsikirjoittaman ja Jussi Salmisen ohjaama näytelmä loihtii televisiosta tutut hahmot katsojien eteen. On lähes uskomatonta, kuinka hyvin roolitus on onnistunut ja kuinka taitavasti Tralan väki osaa näytellä Pokka pitää -tyyliin. Kasvot ovat toki erilaiset, mutta eleet, ilmeet ja liikkeet aivan kuin television Pokka pitää -sarjassa. Toisten jäljittelyssä on aina riskinä, saako yleisön vakuutettua, mutta Maisa Sinisalo vetää Hyacinthin roolinsa niin hienosti, ettei tuota riskiä tarvitse pelätä.

Pokka pitää -näytelmässä yritetään epätoivoisesti tehdä näytelmää. Emmet ja Elizabeth ovat alkaneet pitää näytelmäkerhoa, mutta kun Hyacinth saa kuulla siitä, juuri mikään ei mene enää suunnitelmien mukaan. Mutta eivät mene Hyacinthinkaan suunnitelmat niin kuin hän on ajatellut, vaan mutkia matkaan tuovat niin sukulaiset kuin surkea näytelmäkäsikirjoituskin. Mukana seikkailee myös kysymyksiä herättävä Herra Milson, johon Rose totta kai ihastuu heti ensi silmäyksellä. Tuttuun tapaan mukana ovat totta kai myös Daisy, Onslow ja isukki.

Pokka pitää naurattaa niin kuin kuuluukin, mutta suurimman ilon se tuo kotoisuudellaan, kun lavalle nousevat ne tutut hahmot, joiden kommelluksia on tähän asti saanut seurata ruudun välityksellä. Pokka pitää on BBC:n myydyin sarja, joka keräsi Suomessakin aikoinaan miljoonayleisön.

Kun tomera Hyacinth Bucket astuu näyttämölle, menevät kaikkien muiden suunnitelmat sekaisin.

Turvallisesti teatteriin

Turvatoimiin kiinnitetään huomiota, jotta teatterielämyksestä voisi nauttia turvallisin mielin. Katsojamäärä on rajoitettu 70:een eli alle puoleen Harjulan kokonaiskapasiteetista. Katsojat ohjataan paikoilleen omissa ryhmissään ja huomioiden etäisyydet toisiin katsojiin. Väliajalla Trala tarjoaa katsojille vesipullot ja esitykseen tullessaan jokainen saa alennuspassin Ravintola Antonioon. Tralan väki peräänkuuluttaa myös jokaisen omaa vastuuta kaikkien terveydestä eli sairaana ei teatteriin tulla, vaan jäädään kotiin potemaan.

Lippuja ei tarvitse lunastaa etukäteen, vaan ne maksetaan vasta esitykseen tullessa, mielellään pankkikortilla. Näin vältytään ylimääräiseltä vaivalta, mikäli esitys joudutaan perumaan tai katsoja itse estyy pääsemästä esitykseen. Lippuja voi tulla tiedustelemaan myös ovelta ennen esitystä. Saliin pääsee puoli tuntia ennen esitysaikaa. Näytelmä kestää väliaikoineen noin kaksi tuntia. Esitykset jatkuvat 17.10. saakka.

SMS