Ajankohtaista

tuukka taponen Monaco GP F3

Tämä kausi on tärkeä Tuukka Taposen tulevaisuutta ajatellen. Hänen päätavoitteensa F1-sarja on vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta 19-vuotias lohjalainen on uran käännekohdassa tänä vuonna – toinen vuosi F3-sarjassa ja tulossa pitää tulla. Vertailuna F1-sarjaa johtava italialainen Andrea Kimi Antonelli on kaksi kuukautta Taposta vanhempi.

Taponen voitti kaudella 2023 F4-sarjassa osakilpailuja ja tulevaisuus näytti valoisalta – hän oli sarjan paras tulokaskuljettaja. Kausi 2024 ja R-Ace GP tiimissä ajetut Formula Regional kisat menivät myös hyvin ja Suomessa heräsi viimeistään näiden kisojen jälkeen toiveet tulevaisuuden formulatähdestä. Kausi 2025 nosti Taposen F3-sarjaan ja odotukset olivat korkealla- ensimmäisellä kaudella paras tulos oli kuitenkin yksi kolmas sija ja lopulta yhdeksäs sija kokonaispisteissä – nyt toista kauttaan F3-sarjassa kilpaileva Taponen vaihtoi ART GP-tallista MP Motorsportille toiveissa nousu podium-luokkaan.

Vaikea kauden alku

F3-kausi alkoi F1-kauden tapaan Melbournesta maaliskuussa, mutta MP Motorsport ei saanut Taposelle kilpailukykyistä autoa ja tuloksena ensimmäisestä viikonlopusta nolla pistettä. Maailman poliittinen tilanne aiheutti seuraavaksi sen, että toinen osakilpailu tuli eteen vasta nyt menneenä viikonloppuna Monacossa.

Monacon GP:tä edelsi ihan hyviä harjoituskierroksia, mutta perjantain aika-ajo ei osunut aivan nappiin Taposen myöhästyessä siitä parhaasta viimeisestä kierroksesta, jonka aikana pari kuskia ajoi häntä paremman kierrosajan. Viikonlopun kilpailuihin saaliina kohtuulliset lähtöpaikat seitsemän ja kuusi. Perjantain haastattelussa Taponen kertoi olevansa tyytyväinen tulokseen – mutta oliko tilanne oikeasti sellainen?

Lauantain Sprint-kisa

Lauantain Sprint-kisaan lähdettiin siis ruudusta seitsemän, mutta Taposen lähtö ei onnistunut, ja hän putosi yhden sijan. Kisaa katsottaessa nähdään, kuinka MP Motorsportin autosta tuntuu puuttuvan ominaisuuksia ja takana tulevat kilpakumppanit ovat aivan Taposen autossa kiinni ajettaessa ensimmäistä kierrosta. Monacon katurata on kaikkien kisoja seuraajien tiedossa vaikeana ratana ohittaa, eli ohittamaan pääsee yleensä vain edessä ajavan kuskin virheiden kautta. Tällä kertaa näytti siltä, että takana tulevien paine pakotti Taposen tekemään virheen tiukassa neulansilmämutkassa, joka on vuosien varrella ollut monelle muullekin kilpailun lopettava paikka – tuloksena Taponen ajoi päin Ernesto Riveran autoa ja Taposen kilpailu päättyi ennen kuin se ehti edes alkaa.

Sunnuntain pääkisa

Sunnuntain kisaan Taponen lähti 11.ruudusta saatuaan lauantain törmäilystä 5 lähtöruudun rangaistuksen – joka oli aika erikoista verrattuna, että kilpakumppani Freddie Slater törmäili samalla tavalla lauantaina saaden vain aikasakon lauantain kisaan ja päästen lähtemään sunnuntaina kolmannesta ruudusta.

Sunnuntain lähtö onnistui Taposelta paremmin tuloksellisesti ja hän oli 10.sijalla lähdettäessä kohti ensimmäisiä mutkia, mutta autosta näkyi yhä puuttuvan se paras puhti. Tällä kertaa sen ”haisteli” myös hänen takanaan ajanut puolalainen Maciej Gladysz, joka yritti ensimmäisen kierroksen viimeisissä kaarteista uhkarohkeaa ohitusta aiheuttaen Taposen törmäämisen ratavalliin – tällä kertaa Taposella ei ollut mahdollisuuttakaan väistää törmäystä – ainoastaan nopeammalla autolla ajaminen olisi pelastanut Taposen tilanteesta.

Tuloksena keskeytys ja nolla pistettä kauden kahdesta ensimmäisestä viikonlopusta.

Loppukausi pitää onnistua

Tänä vuonna F3-kausi pitää sisällään vain yhdeksän kisaviikonloppua, joten pisteitä on jaossa vähemmän kuin aiempina vuosina. Kahden viikonlopun nollat tarkoittavat, että viikon päästä Barcelonassa pitää avata pistetili – mutta onnistuuko se MP Motorsportin autolla? Tiimin paras kuski tällä hetkellä on Alessandro Giusti, joka on myös 19-vuotias ja sai ensimmäiset pisteensä Monacossa (7+6) nousten sarjassa sijalle kahdeksan. Sarjaa johtaa yksi ennakkosuosikeista amerikkalainen Ugo Ugochukwu 43 pisteellään ennen toisena olevaa Bruno Del Pinoa ja räväkästi ajavaa Freddie Slateria.

Kommentoi kirjoitusta