Valo- ja videotaiteen lisäksi mukana Palma Art Night -avajaistapahtumassa 9.10. ovat vaihtoehtoisen popin kärkinimet Ruusut ja Jesse Markin.

Vihdin kunnan kulttuuripalvelut järjestää Vihdin Nummelassa katutaidenäyttelyn Palma Art sekä avajaistapahtuman Palma Art Night lauantaina 9.10. Nummelan keskustan tuntumassa sijaitsevan ja piakkoin purettavan Palman alueen kiinteistöihin sijoittuvaan näyttelyyn odotetaan muraaleja, maalauksia ja installaatioita useilta kotimaisilta taiteilijoilta.

Avajaisissa 9.10. pimeää iltaa valaisevat häikäisevän valo- ja videotaiteen lisäksi vaihtoehtoisen pop-musiikin tämän hetken kärkinimet Ruusut, Jesse Markin, SOFA, Pekka Nisu, New Ro, Varvara ja Koisjärven Disko. Yhtyeiden ja artistien lisäksi yleisöä tanssittavat tapahtuma-alueella useat DJ:t. Maukkaita mocktaileja, cocktaileja ja pienpanimotuotteita tapahtumassa tarjoilee Ned Kelly’s.

Katutaidenäyttelyn taiteellisena tuottajana ja kuraattorina toimii aktiivisesti Suomen katutaidekentällä operoiva vihtiläinen taiteilija Salla Ikonen, jonka teoksia on viime aikoina saatu ihastella Nummelan Sepänpihan lisäksi Purkutaide-kollektiivin Taiteen kotitalo -näyttelyssä Keravalla sekä Wasa Graffitilandiassa.

–Palman alue tarjoaa viimeisinä hetkinään mahtavat puitteet erilaisille taideteoksille. Talovanhukset saavat uuden ilmeen tunnettujen kotimaisten maalarien käsissä, ja vihtiläiset pääsevät näkemään monipuolisen katutaidekokonaisuuden ennen purkua. Teosten tyylit vaihtelevat realismista graffitiin ja kuvituksellisempiin teoksiin, joten alueelta löytyy paljon mielenkiintoista katseltavaa. Ulkoteoksiin voi käydä tutustumassa täysin vapaasti itselleen sopivana aikana niiden valmistuttua, kertoo Ikonen.

–Purkua odottavien rakennusten potentiaaliin taide- ja kulttuuritoimijoiden pelikenttänä tunnutaan tarttuvan yhä laajemmin ympäri Suomen, mitä pidän erittäin ilahduttavana. Vihdissä näyttäisi nyt olevan tarjolla jännä kokonaisuus muodoltaan ja kooltaan toisistaan eroavia ulkoseiniä, joista taiteilijat kuraattori Salla Ikosen johdolla varmasti tekevät mielenkiintoisen taidekokonaisuuden syksylle. Odotan jo itsekin innolla maalaamaan pääsemistä, kertoo mm. Keravalla purkukiinteistöissä näyttelyitä vetävän Purkutaide-projektin taiteellinen johtaja Jouni ”Psyke” Väänänen, joka on myös yksi Palma Artin taiteilijoista.

Tapahtuman yhteistyökumppanina ja mahdollistajana toimii Palman alueen naapurissa majaansa pitävä nummelalainen kiertotalousyritys Globe Hope, jonka brändin filosofiaan purkuun menevistä taloista ja käytöstä poistetuista materiaaleista inspiroituva taide sopii enemmän kuin hyvin. Yritys on innoissaan mukana mahdollistamassa uudenlaista tapahtumakonseptia Vihdissä ja tuo myös uusia tuotteita esittelevän pop up -kojun tapahtumaan.

–On mahtavaa, että Palman kiinteistöjä hyödynnetään katutaiteeseen ennen purkuaan. Meille on ilo olla tukemassa paikallista kulttuuritapahtumaa, joka sopii samalla omiin arvoihimme. Tapahtuman kävijät pääsevät kulttuurin ohella tutustumaan Globe Hopen kierrätysmateriaaleista valmistettaviin designtuotteisiin pop up -kojullamme, kertoo Globe Hopen markkinointipäällikkö Marina Johansson.

Tapahtuma on ikärajaton, ja koronaturvallisuuden takaamiseksi lippuja myydään rajoitettu määrä vain ennakkoon. Tapahtumavieraille suositellaan kasvomaskin käyttöä sekä turvavälin pitämistä toisiin juhlijoihin.

Liput tulevat myyntiin maanantaina 6.9. klo 9.00 Tiketti -lippupalveluun. Tapahtuman ja näyttelyn portit aukeavat 9.10. kello 15.00. Katutaidenäyttely on avajaisten jälkeen auki 24.10 asti. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy.

(Kuvituskuva)