Kyrkfjärdens skolanin kunnostaminen on ollut ajankohtaista vuodesta 2013. Viime maanantaina odotetun uudisrakennuksen perustuskivi muurattiin juhlallisesti.
Oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta oli kokoontunut kauniiseen syysäähän seuraamaan aidatulla rakennustyömaalla tapahtuvaa seremoniaa, jossa kunnan ja urakoitsijan edustajat heilauttivat muurauslastaa asianmukaisesti pukeutuneina keltaisiin liiveihin ja suojakypäriin.
Perustuskiveen valettiin metallisäiliö, johon oli laitettu muun muassa päivän lehdet, muutama kolikko, koulun lukuvuosisuunnitelma ja järjestyssäännöt sekä Kyrkfjärdens skolanin oppilaiden tekemä runo ja piirustus.

Uusi koulu on suunniteltu 180 oppilaalle ja siihen sijoittuu esikoulu sekä vuosiluokat 1-6. Sen lisäksi, että koulun rakentaminen on ollut paikallisen päätöksenteon kestoaihe, rakennushankkeen erikoisuus on, että koulusta tulee massiivipuurunkoinen. Massiivipuulla tarkoitetaan yleisesti, rakentamiseen liittyvissä asioissa, insinöörituotteita, jotka on valmistettu puusta, kuten CLT-levyt, lamellihirsi tai liimapuu. Hyödyt ovat muun muassa ekologiset ominaisuudet, parempi sisäilma ja palonkestävyys.
Inkoon kunta päätti kesällä 2020 rakentaa 3 000 neliömetrin koulurakennuksen massiivipuurunkoisena. Inkoon keskustaan Jokipuiston ja Gammelgårdenin arvokkaaseen kulttuurimaisemaan rakennettavan koulun on suunnitellut arkkitehtitoimisto AFKS Oy ja pääurakoitsija toimii Oy Rakennuspartio. Rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy.
Hankeaikataulun mukaan koulu valmistuu helmikuussa 2023 ja piha-alueet viimeistellään elokuussa 2023.
