Uusia Leader-hankkeita Lohjalla ja Salossa: raakkujenn kasvatusta Porlassa selvitetään, Salon urheilupuistoon minigolfrata ja Petun saareen kesäkahvila. Lisäksi ykkösmassia on maksettu nuorille 9000 euroa.

Ykkösakseli on tukenut nuorten hankkeita 9000 eurolla. Nuorille tarkoitettua Ykkösmassia on myönnetty jo reilun vuoden ajan. Hakemuksia on käsitelty 27 ja niistä 21 on saanut tukea. Tuki on ollut keskimäärin reilut 400 euroa. Ykkösmassia voivat hakea 11-25-vuotiaat nuoret.

Ykkösmassia on maksettu eniten erilaisiin hankintoihin, kuten harrastusvälineisiin. Tuen avulla on hankittu mm. frisbeegolfvälineitä, keppariesteitä, haalareita VPK:n harjoituksiin ja ilmakiekkopöytä. Ykkösmassin avulla voi järjestää myös tapahtumia. Esimerkiksi Vihdissä Nummelanharjun koululla nuoret järjestävät sometapahtuman
vanhemmille.

Ykkösmassia voi saada 100-500 euroa nuorten ideoimaan hankkeeseen. Ykkösmassia haetaan nettilomakkeella www.ykkosakseli.fi/ykkosmassi. Hakukierrokset päättyvät 28.2., 31.5., 31.8. ja 30.11. Tuki maksetaan heti
Ykkösakselin hallituksen päätöksen jälkeen ja sen käytöstä raportoidaan jälkikäteen.

 

Uudet Leader-hankkeet:

Lohja
 Pro Porla ry selvittää mahdollisuuksia kasvattaa raakkua eli jokihelmisimpukkaa Porlan vanhan  kalanviljelylaitoksen alueella. Yhdistys on aloittamassa hanketta, jossa selvitetään kasvatuslaitoksen taloudellisia ja teknisiä vaatimuksia. Hankkeen tuloksena syntyy alustava suunnitelma toiminnan vaatimista tiloista ja
rakenteista sekä kustannusarvio. Hankkeen kustannusarvio on 37 300 euroa ja se saa tukea 29 300 euroa. Uudenmaan ELY-keskus on jo hyväksynyt hankkeen rahoituksen.

Salo
 Petun saaristotila perustaa kesäkahvilan Petun saareen. Petun Kesäkahvila ja Puoti hyödyntää toiminnassaan kartanoympäristöä, oman puutarhan antimia ja lähialueen elintarvikeyrittäjien tuotteita. Kahvila palvelee saariston asukkaita, veneilijöitä ja luontomatkaajia. Hankkeen kustannusarvio on 43 793 euroa, josta tila saa saariston yritystukea 35 % eli 15 327 euroa. Ykkösakselin hallitus on puoltanut rahoituksen myöntämistä.

 Salo Golf ry rakentaa Salon Urheilupuistoon minigolfradan. Rata rakennetaan golfklubin viereen ja siitä tulee 12-reikäinen perherata. Minigolf sopii harrastuksena kaikille. Urheilupuiston harrastusmahdollisuudet paranevat.
Kustannusarvio on 41 569,12 euroa ja tukea yhdistys saa 50 %. Uudenmaan ELY-keskus on jo hyväksynyt hankkeen rahoituksen.