
Kauan odotettu viime vuonna nopealla aikataululla voimaan tullut taksiuudistus ei toiminutkaan aivan kaikkien suunnitelmien mukaisesti, oltiin heti osoittamassa syyttävällä sormella ministeriötä. Mutta olihan se oikeasti odotettavaa, että mikäli kuskeille antaa vapaasti vapauden valita koska ja missä ajaa, niin kukaan ei halua ajaa arkiöisin sivukylillä. Vuosi 2018 oli siis taksien alueellisuudelle ja vuoropäivystykselle viimeinen vuosi, vai oliko?
Siinä missä taksiuudistus toi asiakkaille tervetulleen taksihintojen alennuksen, toi se myös tilanteita, joita ei aiemmin ollut. Kuten julkkiskokki Henri Alen kertoi tultuaan ulkomaantyömatkalta joutuessaan lentokentän taksijonossa neuvottelemaan taksin hinnasta, kun aiemmin oli selvää, että kaikilla oli mittari, joka oli päällä ajon ajan. Nykylaki ei vaadi takseilta mittarina, mutta monilla sellainen on.
Uusi tilataksi Virkkalassa
Meillä on tilataksissa mittari, mutta laskutus tulee silloinkin vain kilometreistä eikä ajoajasta ja luonnollisesti, jos hinta on sovittu etukäteen, ei mittari ole päällä vaan mennään sovitulla taksalla, kertoo Pekka Ahonen Virkkalasta, Säästötaksin omistaja.
Me aloitimme oman taksiliikenteen, koska Virkkalassa tuli taksiliikenteen vapautumisen myötä lähes mahdotonta saada taksia tiettyinä viikon päivinä. Säästötaksia tilataan suurimmaksi osaksi lentokenttä, festareille ja erilaisiin tapahtumiin sekä laivaristeilyille, koska autoon mahtuu kahdeksan. Lisäksi auton voi varata hyvissä ajoin etukäteen ja varauksia on jo tammikuulle.
Virkkalan Säästötaksi ei ota varauksesta lisämaksua, eikä varaussoittokaan maksa ylimääräisiä.
Taksimme tavoitteena on tarjota palveluja sekä paikallisille että koko Lohjalle. On meillä säännöllisiä asiakkaita niin Karjalohjalta kuin myös Lohjansaaresta. Ja onhan se niin, että soittamalla Säästötaksille, voit olla varma, että auto tulee sovitusti.

Ovatko hinnat laskeneet?
Taksiuudistus toi nopeasti uusia takseja ja hinnat hetkellisesti laskivat, mutta todellisuudessa Tilastokeskuksen tilastojen mukaan lain voimaantulon jälkeen taksialan arvonlisäverollinen toiminta on vähentynyt, eli verotuotot ovat siis laskeneet. Arvonlisäverovelvollisia yrityksiä on kesäkuusta vuoden loppuun tullut lisää vain satoja, vaikka uusia taksiliikennelupia on samaan aikaan myönnetty tuhansia.
Toisaalla taas ennen oli yksi yleisnumero, mistä taksi tilattiin, jos sinulla ei ollut taksin suoraa numeroa, nykyään tilauskeskuksia on useita.
Me emme kuulu minkään keskuksen alle, eli Säästötaksin saa tilattua vain soittamalla 0400 466488 eli suoraan autoon, kertoo Ahonen.
Meillä on asiakkaiden kanssa pidemmille matkoille ja säännöllisesti ajattaville matkoille kiinteät hinnat, joten asiakas tietää paljon matka maksaa, vaikka jouduttaisiin matkalla liikenneruuhkaan.
Silloin kun Säätötaksi ajaa perusajoa, on autossa aina taksamittari päällä ja se on kilometripohjainen, eikä siihen tule mitään ajasta johtuvia piilokuluja.
Vapaa kilpailutus toi myös ongelmia
EU:n kautta tullut kuntien eri palveluiden kilpailuttaminenkin on tuonut paikallisille taksiautoilijoille pään vaivaa. Parilla autolla liiketoimintaa harrastava paikallinen taksiyrittäjä ei pysty samanlaiseen tarjoukseen kuin iso taksiyritys, joka onkin johtanut siihen, että monelta paikkakunnalta ovat kadonneet ne vanhat tutut kuskit ja tilalle on tullut uuden ison taksifirman autot ja kuljettajat, jotka saattavat jokaisella matkalla oli eri henkilöitä, enää ei tule sellaista kuskin ja asiakkaan suhdetta niin helpolla kuin aiemmin.
Haluamme tuottaa palvelun edullisesti mutta hyvällä ja ajanmukaisella kalustolla. Meillä ei esimerkiksi ole invavarustelua, koska se vie autosta niin paljon tilaa, ettei sitten 8 hengen matkatavarat enää mahtuisi, joten teimme päätöksen, että sitä ei asenneta. Useimmiten invataksit ajavat pääsääntöisesti juuri niitä ajoja, joissa tarvitaan invavarustus.