Tänään: 19.07.2024

Toimittaja

Vastuullinen kuluttaja vaikuttaa omilla valinnoillaan

vaatteet, ympäristö

Nummelan Globe Hopessa suunnitellaan vaatteita ja muita tuotteita mm. armeijan vanhoista lumipuvuista, purjeista ja vanhoista työvaatteista. Kuka tahansa voi hillitä ylikulutusta esimerkiksi ostamalla laadukkaita tuotteita.

Globe Hopen toimitusjohtaja Seija Lukkala esittelee laukkua, jonka valmistuksessa on käytetty mm. purje- ja työvaatekangasta ja turvatyötä, sekä Saksan armeijan pesupusseista valmistettua mekkoa.

 

Viime viikolla vietettiin virallista Fashion Revolution eli vaatevallankumous -viikkoa. Vaatevallankumous sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa. 1 133 ihmistä kuoli ja yli 2 000 ihmistä loukkaantui. Siksi joka vuosi tehdasrakennuksen romahduksen vuosipäivän yhteydessä vietetään Vaatevallankumousta. Ideana on korostaa yritysten vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Sosiaalisessa mediassa ihmiset kysyivät vaatemerkeiltä #whomademyclothes eli kuka minun vaatteeni on tehnyt. Kampanjaan osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä yli 80 eri maassa. 

Vaatevallankumousta vietettiin myös Globe Hopen tiloissa Nummelassa. Yrityksen toimitusjohtaja Seija Lukkala kertoi Globe Hopen toiminnasta ja siitä, mistä yritys sai alkunsa 15 vuotta sitten.

-Globe Hope on vuonna 2003 perustettu tekstiiliteollisuusyritys. Olin toiminut jo sitä ennen 15 vuotta yrittäjänä alalla ja tajusin, että näin ei voi jatkua. Maailma ei kestä tätä kulutuksen määrää, Lukkala kertoo.

Kulutusmäärä kasvaa sillä ihmisiä on maapallolla aina vain enemmän. Lisäksi kehittyvien maiden ostovoima on kasvussa.

-Öljyn jälkeen tekstiiliteollisuus on luontoa toiseksi eniten kuluttava teollisuusmuoto maailmalla. Aloin miettiä omaa tekemistäni, miten voisin toimia vastuullisesti ja mikä olisi tekstiiliteollisuuden vastaus kulutusongelmaan, Lukkala kertoo.

 

Hylätyksi leimattu tavara uudelleen käyttöön

Samoihin aikoihin Suomen tekstiiliteollisuus oli murroksessa, kun halpateollisuus ja isot ketjut syrjäyttivät kivijalkaliikkeet.

-Kuluttajat lähtivät ostamaan halpaa tuontitavaraa ja kotimaisten tuotteiden kulutus romahti. Määrä alkoi korvata laadun kuluttajan silmissä. Osa kuluttajista on edelleen sillä tiellä, mikä ruokkii ylikulutusta. Myös sesongit, trendit ja uudet mallistot ruokkivat sitä. Mietin, miten tämän kiertokulun voisi kääntää toiseksi. Miten hylätyksi leimattu tavara saataisiin uudelleen kiertoon? Lukkala kertoo.

Vastaukseksi hän perusti Globe Hopen.

-Tuotteemme rakentuvat laadukkuuden, hyvän designin ja oikean brändäyksen varaan. Brändiimme kuuluvat mm. eettisyys, ekologisuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus. Haluan herättää ihmiset ajattelemaan näitä asioita toisin ja kuluttamaan vähemmän. Tärkeintä on kuitenkin suunnan muuttaminen kestäviin tuotteisiin.

Halpatuotannon vaikutus näkyy Globe Hopen tuotteidenkin raaka-aineissa.

-Vielä 15 vuotta sitten kuluttajilta löytyi hyviä vaatteita kierrätykseen, mutta nykyään monet vaatteet ovat huonolaatuisia jo uusina, Lukkala toteaa.

Globe Hope tarvitsee tuotteisiinsa kestäviä materiaaleja. Vaatteet ja muut tuotteet syntyvät mm. farkkukankaasta, eri maiden armeijoiden materiaaleista, purjeista, työvaatteista, patjakankaista, turvavöistä, huovasta, turvavillasta, lipuista, huonekaluteollisuuden ylijäämämateriaaleista, kumisaappaiden vuorista ja tapahtumien isoista banderolleista, joita käytetään ehkä vain päivä, minkä jälkeen ne olisivat pelkkää roskaa ilman kierrätystä. Esimerkiksi Ruotsin armeijan lumipuvut muuttuvat Globe Hopen käsissä shortseiksi ja Unkarin armeijan säkit mekoiksi ja laukuiksi. Eduskuntatalon remontin aikaisesta pressusta taas syntyi kokonainen tuotesarja, joka sai Suomi 100 -tunnuksen.

Globe Hopen tuotekehitys tapahtuu Nummelassa. Siellä testattujen prototyyppien perusteella alihankkijat valmistavat tuotteet sitten useammassa eri paikassa Suomessa ja Virossa. Globe Hopenkin tuotannosta jää materiaalia yli, mutta kierrätys jatkuu ja materiaalia lahjoitetaan mm. askartelupajoihin.

Nummelassa toimii myös Globe Hopen myymälä. Lisäksi pakataan verkkokaupan kautta ostettuja tuotteita.

Nummelassa suunnitellaan Globe Hopen tuotteiden prototyypit, joiden pohjalta tuotteet valmistetaan Suomessa ja Virossa. Nummelassa sijaitsee myös Globe Hopen myymälä.

 

Yritykset ovat heränneet vastuullisuuteen

Globe Hope tekee paljon yhteistyötä yritysten kanssa.

-60% liikevaihdostamme tulee yritysyhteistyöstä. Yritykset vaihtavat työvaatteet, kun halutaan uusi ilme. Esimerkiksi Helsingin kaupungin liikennelaitokselle teemme vanhoista työvaatteista kuljettajille reppuja, Lukkala esittelee.

-Teemme yhteistyötä monien isojen yritysten kanssa, jotka haluavat olla vastuullisia. Myös pienempiä yrityksiä on alkanut tulla mukaan. Yhdistyksille taas teemme varojenkeräystuotteita, Lukkala jatkaa.

Parannettavaa riittää silti aina. Lukkala kertoo, että vaatteita menee edelleen järkyttävän paljon polttoon. Ennen sekin miellettiin kierrätykseksi, mutta ei enää, joten edistystä on tapahtunut. Mutta kierrätettävää, sitä riittää.

-Olen sitä mieltä, että maailmassa on viimeisen 100 vuoden aikana tuotettu niin paljon materiaalia, että tuottaminen neitseellisestä raaka-aineesta voitaisiin joksikin aikaa lopettaa kokonaan ja muokata vain olemassa olevaa, Lukkala toteaa.

 

Kuluttajan vastuu

Lukkala kertoo, että ekologisuus, eettisyys ja ylikulutuksen hillitseminen kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän. Muutos tosin tapahtuu tuskastuttavan hitaasti.

-Kun aloitin, kuvittelin, että tieto muuttaisi kulutuskäyttäytymistä nopeammin, hän toteaa.

Lukkala kehottaa ihmisiä miettimään tuotteiden alkuperään uutta ostaessa ja kiinnittämään huomioida materiaalien laatuun. Kuluttaja voi vaikuttaa ylikulutuksen tuottamiin ongelmiin, ostamalla esimerkiksi vaatteita vain, kun niitä oikeasti tarvitsee, ja valitsemalla tuotteen, jonka tuotanto on rasittanut luontoa mahdollisimman vähän.

-Esimerkiksi viiden euron t-paita voi tuntua hyvältä löydöltä, mutta mikä on sen tausta? Ostaisiko ehkä kuitenkin vaikka 39 euron t-paidan, joka kestää kuusi kertaa pidempään ja säästää myös luonnonvaroja kuusi kertaa enemmän? Voimme myös olettaa, että viiden euron t-paidan takana olevat työolot eivät välttämättä kestä päivänvaloa, Lukkala vertaa.

SMS