Verenluovuttajia tarvitaan joka päivä noin 800 koronatilanteen kiristymisestä huolimatta, sillä sairaaloiden verivarastojen on pysyttävä riittävinä myös poikkeusoloissa. Verenluovutukseen on edelleen turvallista tulla.
–Esimerkiksi leikkaus- ja syöpäpotilaat, onnettomuuksien uhrit, synnyttävät äidit ja keskoslapset tarvitsevat verensiirtoja myös poikkeusoloissa. Siksi on tärkeää, että verenluovutukseen pystyvät ihmiset pysyvät aktiivisina, sanoo Veripalvelun verenluovutuksen operatiivinen johtaja Maarit Kuusisaari-Bergström.
Verenluovutus on turvallista
Verenluovutuksessa käyminen on koronaepidemian aikana edelleen turvallista. Veripalvelu huolehtii verenluovutuksen turvallisuudesta koronaepidemian aikana useilla varotoimilla: Verenluovuttajat otetaan vastaan ajanvarauksella. Näin varmistetaan turvavälien toteutuminen. Verenluovutuspisteissä edellytetään Veripalvelun tarjoaman kirurgisen maskin käyttöä. Jokainen luovuttaja ohjataan käsienpesuun tai käsien desinfiointiin luovutustilaan saapuessaan sekä sieltä lähtiessään. Luovuttajille on tarjolla mahdollisuus käsidesinfektioon ja suunenäsuojuksen vaihtoon tilassa oleskelun aikana. Verta voi luovuttaa vain, jos on oireeton.
Koronavirustartunnan jälkeen tulee odottaa paranemisen jälkeen vähintään 14 vrk ennen luovutusta. Vaikean, sairaalahoitoa vaatineen koronavirusinfektion jälkeen varoaika on kolme kuukautta. Koronaviruspositiiviselle henkilölle altistuminen estää luovutuksen tartuntatautilääkärin määräämän virallisen karanteenin ajan.
Lohjalla verenluovutus järjestetään perjantaina 23.4. klo 13.00–18.00 Lohjan työväentalolla (Kalevankatu 1). Varaa aika etukäteen: veripalvelu.fi/ajanvaraus.
