Lohjan Museo on lisännyt kotisivuilleen verkkonäyttelyn Arabian astiatehtaan tuotannosta 1800-luvun lopusta 1970-luvulle. Näyttely esittelee n. 140 pääosin Lohjan Museon kokoelmiin kuuluvaa Arabian tehtaan esinettä. Lisäksi sivuilla voi tutustua Arabian tehtaan taiteilijoihin. Verkkonäyttely pohjautuu museon tuottamaan Arabian astioiden näyttelyyn, joka oli esillä Lohjan Museossa viime vuonna. Verkkonäyttely löytyy museon kotisivuilta osoitteesta lohja.fi/museo (Suora osoite: https://www.lohja.fi/vapaa-aika-liikunta/lohjan-museo/nayttelyt/)

Suomalaiset rakastavat Arabian astioita. Harvassa on koti, josta ei löydy yhtäkään Arabian kippoa tai kuppia. Niihin liittyy muistoja lapsuudesta, mummolan kahvipöydästä, kesäpäivistä mökillä, oman kodin perustamisesta… On perintömaljakkoa ja vaalittuja aarteita, sukupolvelta toiselle siirtyneitä. Astiat ovat kulkeneet mukana vuosikymmenten ajan, välillä kaappien kätköihin pölyttyneinä, ja jälleen esille kaivettuina uuden renessanssin kokeneina.

Arabian laaja tuotanto kattaa käyttöposliinin ruuanvalmistuksesta ja tarjoilusta saniteettiposliiniin ja taiteeseen. Astiat tunnistetaan mallin ja koristeen perusteella. Mallilla tarkoitetaan astian muotoa ja se tavallisesti ilmoitetaan kirjaimella tai kirjainyhdistelmällä (AS-malli). Samassa astiamallissa on kuitenkin voitu käyttää useita erilaisia koristeita. Koristeet ovat tavallisesti nimettyjä (Kesäkukka, Kilta, Myrna), mutta on myös monia nimettömiä koristeaiheita. Koristeet eivät ole malliin sidottuja, vaan samaa koristetta on toisinaan käytetty useammassa mallissa. Arabian astiat on tuotettu pääasiassa arkista käyttöä varten. Niinpä astioiden mallien ja koristeiden suunnittelijoihin ei varsinkaan tuotannon alkuvaiheessa kiinnitetty erityistä huomiota. Aina mallin tai koristeen suunnittelijaa ei tiedetä. Astioissa kymmenien mallien ja satojen koristeiden yhdistelmä takaa, että jo pelkästään erilaisia kahvikuppeja on tuhansia erilaisia.

Arabia on kiinteä osa suomalaisuuden tarinaa ja osa kansallista identiteettiä. Sen tuotteet ovat kulkeneet tiiviisti mukana niin suomalaisten arjessa kuin juhlissakin.