Vihdin kunnanhallitus päätti 1.3. järjestetyssä kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle alueen raideliikennettä kehittävän raiderahaston perustamista. Kunnanvaltuusto päättää asiasta 29.3.2021 ja on alustavasti hyväksynyt jo 15.2.2021 järjestetyssä kokouksessa raidehanketta edistävän rahaston tai vaihtoehtoisesti investointivarauksen tekemisen. Raiderahaston avulla kunta vauhdittaa Turun tunnin junan rakennushanketta ja edistää raidehankkeeseen liittyviä kehittämisinvestointeja. Raiderahastoa kartutetaan ainoastaan kunnan tilikauden positiivisesta tuloksesta.

–Tämä on Vihdille merkittävä strateginen askel eteenpäin, sillä raiderahaston avulla voimme turvata alueen raideyhteyksien pitkäjänteistä kehitystyötä, toteaa kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Perustettavan raiderahaston sääntöjen mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy kunnan vuotuisen tilinpäätöksen yhteydessä rahaston kartuttamisen tilikauden tuloksesta. Esityksen asiasta tekee kunnanhallitus. Rahaston varat sisältyvät kunnan yleiseen rahoitusomaisuuteen, eikä niille lasketa korkoa. Ensimmäinen rahastosiirto tehdään vuoden 2020 tilikauden tuloksesta.

–Haluamme olla raideliikenteen kehityksen etujoukoissa, ja siksi kunta on sitoutunut Turun tunnin junan hankkeen edistämiseen 3,74 miljoonalla eurolla. Raiderahasto mahdollistaa jatkossa myös esimerkiksi maanhankinnan ja kunnallistekniikan investointeja raideyhteyden toteuttamiseksi, Eerola jatkaa.

Tunnin juna on uusi nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä. Sitä varten rakennetaan uusi junarata, joka on noin 40 kilometriä nykyistä Rantarataa lyhyempi. Moottoritien linjausta noudattaessaan uusi rata kulkee eteläisen Vihdin poikki. Matka-aika Helsingin ja Vihdin välillä olisi IC-junalla noin 35 minuuttia ja lähiliikenteen junilla noin 41 minuuttia.

Vihdin kunta

Pajuniityn asuinalue Etelä-Nummelassa. Alueen kaavoitus on edennyt linjassa raideyhteyden suunnittelun kanssa. (Kuva: Vihdin kunta)