Lohja on monipuolinen kaupunki, jossa järjestetään pitkin vuotta erilaisia tapahtumia niin kulttuurin, viihteen kuin urheilunkin saralla. Koska kaupungin puitteet ovat kuitenkin melko hyvät, on aina välillä keskusteluihin noussut kysymys siitä, voisiko Lohjalla järjestää enemmänkin erilaisia urheilutapahtumia. Tällä sivulla käydään läpi sitä, millaiset mahdollisuudet Lohjalla on urheilutapahtumien järjestämiseen. Onko kaupungissa riittävästi kapasiteettia urheilutapahtumien lisäämiseksi?

Lohjalla järjestettäviä urheilu- ja liikuntatapahtumia


Lohjalla on jo pitkään pyritty aktiivisesti järjestämään ohjelmaa urheilusta ja liikunnasta kiinnostuneille. Tässä onkin onnistuttu jo varsin hyvin. Esimerkiksi vuonna 2019 kaupungissa järjestettiin useita hauskoja ja paljon huomiota osakseen keränneitä liikuntatapahtumia. 

Toukokuussa 2019 järjestetty Lohjanjärven ympäripyöräily houkutteli paikalle lähes 400 osallistujaa polkemaan Lohjanjärven ympäri. Heti seuraavassa kuussa järjestettiin liikuntatapahtuma Move for Hope, jossa kerättiin varoja liikuntaharrastusten tukemista varten. Move for Hopessa nähtyjä liikunta- ja urheilumuotoja olivat juoksu, kävely, maastopyöräily sekä tanssi. Lohja soveltuu monenlaiseen liikuntaan, mutta upea luonto ja laadukkaat sekä kunnossapidetyt reitit tekevät siitä erityisen soveltuvan juurikin maastopyöräilyyn ja lenkkeilyyn. 


Luonto nousee erityisesti edukseen Lohjan alueelta löytyvien ulkoilureittien varrella. Vuosittain kaupungissa järjestetään koko perheelle sopiva liikuntapainotteinen ulkotapahtuma nimeltä Laavujen kierros, jonka aikana osallistujat pääsevät tutustumaan lohjalaisiin ulkoilualueisiin sekä nähtävyyksiin. Viime vuosina Laavujen kierrokseen Lohjalle on saapunut noin 4 000 osallistujaa sekä Lohjalta että muualta. Tapahtumassa mukana olevat reitit on opastettuja ja valaistuja, joten niillä liikkuminen on miellyttävää. Useimmista reiteistä on laadittu myös kevyemmät vaihtoehdot muun muassa rattaiden tai rollaattorin kanssa liikkuville.

Lohja tarjoaa hyvät puitteet urheilulle ja liikunnalle

Kohtalaisen pieneksi kaupungiksi Lohjan alueella on todella hyvät puitteet urheilun harrastamiseen. Runokadulla sijaitseva Harjun urheilukeskus on kaikkein sopivin suurempien urheilutapahtumien järjestämiseen, mutta lisäksi kaupungista löytyvät Virkkalan urheilukenttä, Asemanpellon pallokentät, Gruotilan kenttä ja Kirkniemen kenttä. Lähistöllä ovat myös Karjalohjan urheilukenttä, Nummen urheilukenttä sekä Sammatin urheilukenttä. Nämä tarjoavat sopivat tilat niin pienten kuin suurempienkin tapahtumien järjestämiseen. Tavallisesti kentät ovat lohjalaisten yleisurheilun harrastajien käytössä, mutta toisinaan kentillä järjestetään toki suurempiakin urheilutapahtumia.


Kuten kantacasino.com ja parhaat vedonlyöntisivut osoittavat, ovat tällä hetkellä suosituimpia kuitenkin jalkapallon ja jääkiekon ja tyyppiset urheilulajit, joita seurataan ja harrastetaan enemmän kuin koskaan. Myös Lohjalla voitaisiin järjestää nykyistä enemmän urheiluotteluita ja kisoja.

Etenkin Lohjan jäähallin ja uimahallin lähistöllä sijaitsevassa Harjun urheilukentässä on kapasiteettia moneen. Kyseessä on kaupungin suurin urheilukenttä, jonka yhteydessä toimii myös LoPa-jalkapalloseuran kotikenttänä tunnettu jalkapalloareena. Harjun kenttä on toiminut vuosien varrella monenlaisten yleisurheilukisojen ja jalkapalloturnausten tapahtumapaikkana. Tähän asti merkittävimmiksi kilpailuiksi voidaan nimetä nuorten yleisurheilussa järjestettävä heinäkuinen Lohja Junior Games -tapahtuma, mutta kenttä soveltuisi mainiosti myös esimerkiksi mittavampien jalkapallotapahtumien järjestämiseen. 


Pesäpalloa, tennistä, jalkapalloa, jääkiekkoa ja paljon muuta


Ei ole montaakaan suomalaisten suosimaa urheilulajia, jota Lohjalla ei voisi harrastaa. Kaupunki on ottanut hienosti huomioon erilaiset urheilulajit liikuntapalveluiden tarjonnassaan. Pesäpalloa varten tarjolla ovat Harjun ja Virkkalan pesäpallokentät, jääkiekkoa ja luistelua voi harrastaa Lohjan jäähallilla ja tennistä varten eri puolilta Lohjan seutua löytyy niin massatenniskenttiä kuin pinnoitetenniskenttiäkin. Kesäisin auringon lämmittäessä Aurlahden rantaan avataan kolme beach volley -kenttää rantalentopallon pelaajille ja kentät ovatkin usein ahkerassa käytössä pitkälle syyskuuhun. 

Kenties parhaat puitteet ovat kuitenkin tavalla tai toisella kytköksissä Lohjan upeaan ympäristöön ja luonnon läheisyyteen. Näkisimme mielellämme jatkossa enemmänkin ulkoilmassa järjestettäviä liikuntatapahtumia, joissa hyödynnetään Lohjan upeita ulkoilureittejä. Lohjanharjun mtb-reitti on erinomainen maastopyöräilyreitti ja Harjun ulkoilureittejä voi suositella niin aloittelijoille kuin kokeneille konkareillekin.

Vaikka Lohja on jo nyt varsin aktiivisesti mukana monenlaisessa liikuntatoiminnassa, on kaupungissa aina sijaa uusille urheilutapahtumille. Toivon mukaan tulemme tulevaisuudessa näkemään Lohjassa vielä nykyistäkin monipuolisemmin tarjontaa liikuntatapahtumien saralla.

Kommentoi kirjoitusta