Cafe Lauri vaihtoi noin vuosi sitten omistajia, kun Kaisla Henttinen ja Hanna Konttori ostivat sen Jukka Turuselta ja Timo Rannalta. Sitten tuli korona ja kahvila joutui vaikeuksiin. Cafe Laurin ovet suljettiin viime lokakuussa, ja siitä saakka Lohjalla on toivottu, että jatkavat löytyisivät, jotta suosittu kahvila saataisiin taas avattua. Nyt lohjalaisille on kerrottavana iloisia uutisia, sillä Kaffelasta tuttu Riikka Ventelä alkaa vetää Cafe Lauria yhdessä miehensä Petri Läntisen kanssa. Kaffela jatkaa toimintaansa tavalliseen tapaansa, vaikka Ventelä jättääkin sen.

–Olemme erittäin iloisia, että nyt kahvilalle on löytynyt ammattitaitoiset vetäjät, joilla on laaja näkemys kahvilabisneksen eri osa-alueista, kuten markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja kahvilatoiminnasta. Yritystoiminnassa pitää sopeutua vaikeisiinkin aikoihin, suunnitella tulevaa ja katsoa kohti parempia aikoja. Cafe Laurin uusiin vetäjiin uskomme sataprosenttisesti, iloitsee Turunen.

Läntinen kertoo, että päätös Cafe Laurin puikkoihin siirtymisestä tapahtui nopeasti.

–Näemme paljon potentiaalia Cafe Laurin palvelukonseptissa, hän tiivistää.

Ennenkin yrittäjänä toimineelle Ventelälle Cafe Lauri tuo uutta haastetta ja jatkumoa yrittäjyyteen.

–Haluan uusia haasteita. Cafe Laurissa on valmis konsepti ja ihanat tuotteet, niin syötävät kuin lohjalaisille tarjottavat palvelutkin, Ventelä sanoo.

Cafe Laurin ovet avataan, kun koronapandemian vuoksi määrätty sulku puretaan ja kahvilat ja ravintolat saavat jälleen ottaa asiakkaita sisään pelkän ulos myynnin sijaan.

Mia Ranta (vas), Petri Läntinen, Riikka Ventelä, Timo Ranta, Jukka Turunen ja Nathalie Geay kertoivat ilouutisia Cafe Laurin jatkosta.

Tutut herkut, ohjelmaillat ja ympäristö säilyvät

Cafe Laurissa jatketaan pitkälti tutulla konseptilla. Luvassa on tapahtumailtoja, kuten ennenkin ja vitriini notkuu jatkossakin tuttujen reseptien mukaan valmistetuista herkuista. Pientä remonttia on suunnitelmissa, mutta kahvilan ulkoasuun ei ole silti tulossa suuria muutoksia.

–Jatkamme monipuolisia iltatilaisuuksia ja järjestämme viinitastingejä. Olemme suunnitelleet myös keittiömestarin vierailuja kausituoteajattelun mukaan, Läntinen kertoo.

Jatkossa Cafe Laurin herkut valmistaa lohjalainen leipuri-kondiittori Nathalie Geay. Timo Ranta perehdyttää hänet kahvilan tuttujen herkkujen valmistukseen. Geay on ollut aiemmin töissä Fazerin leipomossa.

–Minulla on paljon kondiittoritaustaa ja leipuri-kondiittorin tutkinto. Kun Riikka soitti ja tarjosi unelmatyötä, pakkohan siihen oli tarttua, vaikka nyt eletäänkin jänniä aikoja. Cafe Laurissa pohjana ovat tutut, hyvät tuotteet, jotka valmistetaan hyvistä raaka-aineista ja mahdollisimman pitkälle itse. Tavoitteena on tehdä itse myös leipää. Kotimaisia raaka-aineita ja lähiruokaa käytetään mahdollisuuksien mukaan, Geay kertoo.

Hän on tehnyt aiemmin paljon tilauskakkuja. Jatkossa niitä on tarkoitus valmistaa myös Cafe Laurissa.

Uusien kasvojen lisäksi kahvilassa häärii edelleen Mia Ranta, joka on ollut töissä Cafe Laurissa melkein kahvilan alkuajoista saakka.

–Kuulun jo kalustoon, Ranta naurahtaa ja kertoo palaavansa Cafe Lauriin töihin luottavaisin mielin ja hyvin fiiliksin.

Vanha Cafe Lauri palaa”

Cafe Lauri on muodostunut monelle lohjalaiselle tärkeäksi paikaksi. Ventelä toivoo, että se on sitä jatkossakin.

–Pyrin olemaan luottamuksen arvoinen yrittäjänä. Olen luottavaisin mielin myös sen suhteen, että meillä on todella hyvät työntekijät, Ventelä sanoo.

Jukka Turuselle ja Timo Rannalle Cafe Lauri on tärkeä, sillä he perustivat kahvilan ja loivat sen konseptin. Kun kahvila jouduttiin viime syksynä sulkemaan, tuntui se heistä pahalta. Nyt hymy on palannut kasvoille.

–Meille on tärkeintä, että Cafe Laurin henki, tuotteet ja palvelut säilyvät. Tietyt pienet asiat ovat asiakkaille tärkeitä, sanoo Turunen.

–Vanha Cafe Lauri palaa, tiivistää Timo Ranta.

SMS