Ajankohtaista

Uutiset

Innostavia uutisia! SSO on saavuttanut kuudetta kertaa Suomen Innostavimmat työpaikat 2023-tunnustuksen

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:lle on myönnetty jo kuudetta kertaa Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. SSO:ssa on panostettu työntekijäkokemuksen parantamiseen ja yrityskulttuurin johtamiseen sekä ymmärrykseen siitä, mikä työntekijöille … Lue lisää

Joulun menoliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan perjantaina ja lauantaina koko päivän

Poliisi valvoo joulun ajan liikennettä ja liikenteen odotettan ruuhkautuvan pääteillä perjantain iltapäivästä alkaen. Liikenne voi moninkertaistua Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon pääteillä perjantaina jo päivällä. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan tiistaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan … Lue lisää

Kiusaamiseen puuttumisen tehostaminen ja yhteistyön tiivistäminen keskiössä lohjalaisten huoltajien kyselyssä

Lohjalaisten huoltajien ajatuksia lasten ja nuorten kouluhyvinvointiin liittyen on kerätty tänä syksynä kahdella eri kyselyllä. Tärkeimmiksi teemoiksi kyselyissä nousivat kiusaamiseen puuttumisen tehostaminen, koulun ja kodin yhteistyö, yhteisöllisyyden edistäminen, resurssien riittävyys sekä tunne-, turva-, kaveri- ja … Lue lisää

Ilotulitteista iloa ja harmia

lIotulitukset ovat yksille uudenvuodenyön kohokohta, toisille painajainen. Luvassa on taivaalle leviäviä näyttäviä värikuvioita ja sivutuotteina rytinää, rikinkatkua ja roskia.Ilotulituksia on vuosien mittaan rajoitettu niin lainsäädännöllä kuin paikallisilla määräyksillä. Tarkoitus on ollut vähentää tulitteista koituvia terveys- … Lue lisää

Joulutunnelmaa ikkunan takaa

Kun kävelee Lohjan keskustassa Suurlohjankatu-Kauppakatu-Laurinkatu-reitin, huomaa, että yli puolet katutason yrityksistä on sommitellut julkisivulleen erityisen jouluikkunan, tai vähintäänkin laittanut jouluvalot ikkunaan.Siitä löytyy useimmiten joulukuusi, palloja, tonttuasetelma tai pukki poroineen. DNA Kaupan ikkunassa muikistelee tuttu pottatukka: … Lue lisää