Ajankohtaista

Articles for category: työpaikka, uutinen

OP Uusimaa tarjoaa yhdistysten kanssa kesätyötä 500 nuorelle – valtakunnallisesti 2 900 nuorelle kesätyö OP:n tukemana

OP Uusimaa

OP Uusimaa tarjoaa tulevana kesänä 500 15-17-vuotiaalle nuorelle kesätyöpaikan oman alueensa yhdistyksissä. Tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. Paikallisissa yhdistyksissä tarjolla olevat kesätyöpaikat on nyt julkaistu OP Uusimaan verkkosivuilla, ja nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan työpaikkoja 28.3. mennessä.

Länsi-Uudenmaan tulisi tavoitella kansallista teollisuuspuistoa

Tänään Risto Murto esitteli valtioneuvostolle raportin, joka sisältää toimenpiteitä Suomen talouskasvun edistämiseksi. Raportissa nostetaan esiin useita aloitteita, joista yksi on teollisuuspuistojen perustaminen eri puolille maata. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) näkee tämän suurena mahdollisuutena Länsi-Uudellemaalle. Wickströmin mukaan alueen kuntien tulisi nyt olla aktiivisia, ottaa yhteyttä valtioon ja osoittaa selkeästi kiinnostuksensa teollisuuspuiston saamiseksi alueelle. Tällainen hanke voisi muodostaa yrityskeskittymän, joka keskittyisi vihreään siirtymään ja uuteen teknologiaan. Tämä vahvistaisi alueen elinkeinoelämää ja sen tulevaisuuden näkymiä.

Blastr Green Steel ja Aurora Infrastructure aloittavat yhteistyön sähköratkaisuissa Inkoon terästehtaan kehittämiseksi

Blastr Green Steel (Blastr) ja Aurora Infrastructure ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen (MoU) koskien sähkönjakeluinfrastruktuurin suunnittelua, rakentamista, operointia ja rahoittamista Blastrin suunnittelemalle terästehtaalle Inkoossa, Suomessa. Tämä yhteistyö vahvistaa Blastrin tavoitetta rakentaa vähäpäästöinen terästeollisuuden arvoketju, jossa teräksen valmistus perustuu vetyyn eikä hiileen.

Naistenpäivä – miksi sitä vietetään

Naistenpäivä, kansainvälisesti tunnettu nimellä International Women’s Day, on vuosittain 8. maaliskuuta vietettävä juhlapäivä, joka keskittyy naisten saavutusten juhlistamiseen sekä sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota naisten oikeuksiin, heidän kohtaamiinsa haasteisiin ja epätasa-arvoon eri elämänalueilla. Vaikka naisten asema on parantunut merkittävästi viime vuosikymmeninä, naistenpäivä muistuttaa meitä siitä, että työtä tasa-arvon saavuttamiseksi on yhä tehtävänä.

Miksi äänestäisit kuntavaaleissa?

Kuntavaalit ovat suomalaisen ja siten myös lohjalaisen demokratian kulmakivi, sillä niiden kautta kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan suoraan oman asuinalueensa päätöksentekoon. Kunnanvaltuustot vastaavat monista arjen tärkeistä palveluista, kuten koulutuksesta, kaavoituksesta ja paikallisesta infrastruktuurista. Äänestämällä kuntavaaleissa asukkaat voivat vaikuttaa siihen, millaisia päätöksiä näissä asioissa tehdään ja miten kunnan resurssit jaetaan. On käytännössä aivan turhaa purnata sosiaalisen median kanavissa, jos et ole itse äänestänyt tai ollut yhteydessä suoraan kunnanvaltuutettuun. Koko Lohjan kaupunginvaltuuston yhteystiedot löytyvät avoimesti kaupungin sivuilta, ja jokainen kuntalainen voi toimia ennen äänestystäkin vahvistaakseen omia kantojaan ennen varsinaista vaalia huhtikuussa.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki on pärjännyt hyvin vaikeissa olosuhteissa

Kuvateksti: Johtoryhmässä Samu Rouhe, Satu Wennberg, Helena Ståhlberg, Katja Murfitt-Wrather ja  Ville Lundeqvist.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki jatkoi vakaata taloudellista kehitystään vuonna 2024, kun pankin vakavaraisuus nousi 26,85 prosenttiin (25,21 %, 2023). Toimitusjohtaja Samu Rouheen mukaan vahva vakavaraisuusasema tarjoaa erinomaiset edellytykset pankin toiminnan kehittämiselle. Tämä antaa mahdollisuuden vastata digitalisaation mukanaan tuomiin nopeasti muuttuviin palvelutarpeisiin ja toimintaympäristön haasteisiin.

SSO toteuttaa ahkerasti rooliaan kotiseudun elinvoiman edistäjänä – edulliset hinnat ja palveluiden kehittäminen kasvattivat asiakasmääriä 

Osuuskaupan vuosi 2024 sujui odotusten mukaisesti. Useamman vuoden jatkuneen hyvän kehityksen taustalla on pitkäjänteinen työ asiakkaiden hyödyn maksimoimiseksi. Asiakasmäärien kasvu, edullinen hintataso ja laajasti kehittyvä palvelutarjonta toi kaupoille uusia asiakkaita. Henkilökunnan työtyytyväisyys nousi ennätystasolle ja sen siivittämänä myös asiakastyytyväisyys. Luottamus & Maine -tutkimus kertoo asiakkaiden luottamuksesta osuuskauppaan, mikä sekin vahvistui entisestään.