Kaikki mediat ja kaikki sosiaalisen median kanavat kertovat, että nyt on käynnissä erikoiset ajat. Taistelu virusta vastaan on asettanut meidän tilanteeseen, jossa arkipäivän toimiamme rajoitetaan ja meidän on otettava nämä rajoitukset vastaan mahdollisuuksiemme mukaisesti.

Liikkumistamme rajoitetaan, mutta tarvitsemme vielä tavallisia tuotteita ja palveluita joita arjessamme kuluu ja joita käytämme. Jos nyt lopetamme paikallisen ostamisen, joutuvat paikalliset liikkeet sulkemaan oviaan, laittamaan työntekijät pakkolomalle ja pahimmillaan laittamaan lapun luukulle.

Nyt on entistä tärkeämpää tukea paikallisia yrityksiä

Koronaviruksen synnyttämä talouskriisi on edennyt vauhdilla, jota ei voi verrata mihinkään aiempaan talouskriisiin. Virus iski etenkin pienten yritysten liiketoimintaan ja kassavirtaan. Tavara ei liiku, tilauksia ei tule ja aiemmin sovitut työt peruuntuvat.

Nyt jo tarvitaan entistä enemmän kuljetuspalveluita paikallisesti – haluatteko te tarjota niitä? Me tarjoamme teille nyt ALENNETTUUN hintaan mahdollisuuden kertoa kuljetuspalveluistamme lehdessämme. Soittamalla Jilllille ja Tovelle saamme mainoksen lehteen ja digikanaviin nopeallakin aikajänteellä – lehti ilmestyy keskiviikkona, mutta digi on saatavilla joka päivä.

Voimme yhä nauttia ravintoloiden ruoista kotona, voimme yhä lukea uutta kirjaa kotona – kunhan meille vain annetaan kanavia, mistä näemme tuotteet ja mahdollisuuden saada tuote kuljetettuna kotiin.

Ostamalla nyt paikallisesti voimme olla varmistamassa, että työpaikat säilyvät, palkka juoksee ja rahaa on liikenteessä – niin työntekijöillä kuin yrittäjillä ja yksinyrittäjille, joita moni paikallinen liike on.

Me lehdessä olemme valmiit antamaan sekä alennusta, että jakamaan mainokset lisänäkyvyytenä maksutta myös paikallisiin digikanaviimme: www.ostalohjalta.fi sivustolla sekä www.facebook.com/ostalohjalta sivustolla, ja jos pääalueesi on Vihti niin www.ostavihdista.fi ja www.facebook.com/ostavihdista. Lisäksi meillä on myös www.facebook.com/ostakarkkilasta kanava.

Me olemme yksi noista pienistä paikallisista toimijoista, eikä meitäkään ole ilman paikallisia liikkeitä ja palveluita.