Kesän kynnyksellä parhain kukinta-aika on alkamassa. Samalla nyt on juuri oikea aika poistaa pihoista ja puutarhoista haitalliset vieraslajit, kuten jättipalsami, kurtturuusu, lupiini ja jättiputki. Alle kahden kuution kuormat vieraslajijätettä otetaan maksutta vastaan kotitalouksilta kaikilla Rosk’n Rollin jäteasemilla.

Tietyt vieraslajit on luokiteltu haitallisiksi, koska niiden on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta ja horjuttavan ekosysteemiä. Lain mukaan haitalliset vieraslajit on hävitettävä ja niiden leviäminen on estettävä.

Nyrkkisääntö on, että kasvit kitketään ennen kukintaa, jolloin estetään siementen muodostuminen. Versojen ollessa vielä pieniä jätteen määrä on myös vähäisempi. Naapurustoissa kannattaa ryhtyä torjuntaan samanaikaisesti ja yhteistyössä, jotta lajien leviäminen saataisiin tehokkaasti estettyä.

–Eritoten kurtturuususta on viime aikoina ollut paljon puhetta ja sitä on myös tuotu jäteasemille. Parina viime vuonna myös espanjansiruetanoita on alettu tuomaan jäteasemille enemmän, kertoo Rosk’n Rollin aluepäällikkö Johanna Hynynen.

Kurtturuusu on ollut myyntikiellossa Suomessa jo kolme vuotta, mutta 1.6. alkaen sen kasvattaminen on myös kielletty. Käytännössä kielto tarkoittaa, että kaikkien maan- ja kiinteistönomistajien – myös omakotitaloasukkaiden – on poistettava ruusulaji tontiltaan.

Jättipalsamin siemenet lentävät komeasti ympäriinsä, ja kasvi leviää tehokkaasti.

Pussiin ja jäteasemalle

Puutarhajätteen vieminen luontoon, esimerkiksi metsänreunaan, on laissa kiellettyä. Varsinkin siemenlevintäiset kasvilajit, kuten jättipalsami ja komealupiini, leviävät herkästi kasvijätteen mukana.

Haitallisten vieraslajien pienkuormat (alle 2 m3) otetaan Rosk’n Rollin jäteasemilla vastaan maksutta palavan sekajätteen joukkoon. Suuremmista määristä kasvijätettä, joita syntyy vaikkapa talkoiden yhteydessä, ota ennakkoon yhteyttä jäteaseman vastaanottoon ja sovi menettelystä.

Tee näin

Käsittele kasvijäte mahdollisuuksien mukaan aina paikan päällä, jolloin riski lajin leviämisestä muualle pienenee.

Vie kitketyt kasvijätteet jäteasemalle, maa-ainesta ei juurikaan saisi olla seassa. Myös espanjansiruetanat vastaanotetaan jäteasemilla haitallisina vieraslajeina.

Pakkaa haitalliset vieraslajit tiiviisti suljettuun jätesäkkiin, etteivät kasvinosat pääse leviämään kuljetuksen aikana.

Havainnot haitallisista vieraslajeista kannattaa aina ilmoittaa Vieraslajit.fi -sivustolle. Sivustolta löytyy runsaasti tietoa erilaisista haitallisista vieraslajeista ja niiden hävittämisestä.

Lähde: Vieraslajit.fi-sivusto