Jää ja lumi sekä sairastapaukset hidastavat nyt jäteastioiden tyhjennyksiä, mutta asiakkaat voivat osaltaan helpottaa jäteautonkuljettajan talvista työtä. Liukkaus, jäätyneet astiat ja lukot sekä lumiolosuhteet vaikeuttavat jätekuljetuksia. Tyhjennykset onnistuvat varmemmin, kun lumityöt ja hiekoitus on tehty hyvin. Myös jäteautonkuljettajien sairastapaukset aiheuttavat nyt viivästymisiä jäteastioiden tyhjennyksiin.

Esteetön ja turvallinen reitti jäteastialle on kiinteistön vastuulla

Esteetön pääsy jäteastioille on tärkeää jäteautonkuljettajan työn sujuvuudelle. Kulkuväylien aurauksen ja hiekoituksen lisäksi on tärkeää muistaa huolehtia, että portti, jätekatoksen ovi ja jäteastian kansi ovat avattavissa ja jäteastia siirrettävissä lumesta ja jäästä huolimatta.

–Erityisesti maahan jäätyneet jäteastiat sekä jätekatosten edessä olevat jääkumpareet aiheuttavat tällä hetkellä ongelmia. Olosuhteet myös vaihtelevat niin, että iltapäivällä jää ei välttämättä haittaa jäteastian liikuttelua, mutta myöhemmin illalla tai aamulla piharoskis onkin taas jäätynyt tiukasti maahan kiinni, kertoo Rosk’n Rollin palvelupäällikkö Tuija Klaus.

Kelivaihtelujen vuoksi jätekatosten ja porttien jäätyvät lukot ovat myös ongelma juuri nyt. Lukkosula tai voitelu auttavat.

Jos jäteauto ei pääse kiinteistölle yleisen tien kunnosta johtuen, asiakasta ei veloiteta tekemättömästä tyhjennyksestä. Käynnistä veloitetaan, mikäli kiinteistön omat kunnossapitotyöt – pihan, yksityistien tai jätekatoksen/-astian – ovat hoitamatta eikä tyhjennystä voida sen vuoksi hoitaa.

Jätekuljetukset voivat myöhästyä tilanteen vuoksi muutamalla päivällä ja osa tyhjennyksistä voi myös jäädä kelien takia kokonaan tekemättä.

–Kuljetusurakoitsijamme pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta reitit saadaan ajettua. Jos jäteastiaa ei kuitenkaan päästä tyhjentämään ja se on täynnä, voi jätteitä laittaa jätesäkkiin astian vierelle. Pakkasilla siitä ei synny edes hajuhaittoja, vinkkaa Klaus.

Tammikuulle ajoitettu joulukuusien keräys taloyhtiöistä on olosuhteiden vuoksi vielä osin tekemättä. Kuuset haetaan pois, kun tilanne sen sallii.

Esimerkiksi lumivallit, liukkaus ja maahan kiinni jäätyneet jäteastiat hidastavat tällä hetkellä jäteautonkuljettajan työtä.

Sujuvan jätteentyhjennyksen muistilista

– Jäteastia on helposti näkyvillä ja löydettävissä.

– Jäteautolla pääsee alle 10 metrin päähän astiasta.

– Jäteauton kestävä (kantavuus yli 20 t) riittävän leveästi (3 m) aurattu tie vie perille saakka.

– Kääntöpaikat on aurattu ja aurauskepit näyttävät tietä myös yksityisteillä.

– Liukkaan mäen vuoksi jäteastian voi siirtää tilapäisesti toiseen paikkaan. Siirrosta tulee ilmoittaa ajoissa Rosk’n Rollin asiakaspalveluun, jotta tieto ehtii kuljettajalle ennen seuraavaa käyntiä.

– Jäteastiassa on asianmukaiset merkinnät ja se on avattavissa ja esteettömästi siirrettävissä jäteautolle.

– Pensaat tai puun oksat eivät ole korkeallakaan jäteauton tiellä.

– Lumikasat tai liukkaus eivät haittaa jäteauton matkaa.

Rosk’n Roll