Perjantaina 14.10.2022 klo 19 Lohjan kirkossa on ainutlaatuinen tilaisuus rauhoittua kauniin musiikin äärellä, kun oboisti Keijo Silventoinen ja säveltäjä-urkuri Niels Burgmann soittavat musiikkia oboella, englannintorvella ja uruilla usealta vuosisadalta.

Lohjan kaupunginorkesterin oboen äänenjohtajana toimiva Keijo Silventoinen on yli 35-vuotisen uransa aikana toiminut oboistina Kaartin soittokunnassa ja Vaasan kaupunginorkesterissa sekä tehnyt sijaisuuksia ja toiminut avustajana lähen kaikissa Suomen ammattisinfoniaorkestereissa. Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa hänen oboensa on soinut kahtenatoista kesänä. Silventoinen on tehnyt useita kantaesityksiä, esimerkiksi syksyllä 2019 Max Savikankaan konserton Silvertone oboelle, englannintorvelle ja kamariyhtyeelle Uusinta Ensemblen ja Lohjan kaupunginorkesterin kanssa, ja nyt tuoreimpana viikko sitten kantaesityksensä saaneen, Silventoisen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, urkuri-säveltäjä Niels Burgmannin teoksen Day’s Sweetest moments are at dawn oboelle, englannintorvelle ja lyömäsoittimille Lohjan kaupunginorkesterin lyömäsoittaja Tuomo Lassilan kanssa. Lohjan kirkossa päästään nyt kuuntelemaan Silventoisen ja Burgmannin sointirikasta yhteistyötä kokonaisen konsertin verran. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana duo on konsertoinut säännöllisesti, ja vuonna 2012 siltä on ilmestynyt myös levy ”Hymnus”.
Niels Burgmann on toiminut kanttorina Helsingissä Matteuksen seurakunnassa vuodesta 2018. Sitä ennen hän työskenteli Karjaalla ja Tammisaaressa. Burgmann konsertoi urkurina ahkerasti Suomessa ja Ruotsissa. Hän on esiintynyt myös Baltian maissa, Norjassa, Englannissa ja Itävallassa. Niin urkurina kuin säveltäjänäkin Burgmannin mielenkiinto kohdistuu erityisesti sointiin ja sointiväriin. Burgmannin teokset ovat saaneet useita sävellyspalkintoja sekä kansallisissa että kansainvälisissä kilpailuissa, esimerkkeinä mainittakoon Seitakuoron kansallisen sävellyskilpailun voitto vuonna 2019 ja Suomen Naiskuoroliiton kansainvälisen sävellyskilpailun voitto 2021. Perjantai-illan tunnelmallisessa konsertissa kuullaan muun muassa César Franckia, Niels Burgmannia ja Giulio Caccinia. Konsertin nimikappaleesta vastaa amerikkalainen säveltäjä, urkuri ja cembalisti Daniel Pinkham.
Oodit 14.10.2022 Lohjan Pyhän Laurin kirkko klo 19
Keijo Silventoinen, oboe ja englannintorvi
Niels Burgmann, urut
Vapaa pääsy
Neloselta uutta

Temptation Island Suomi 2022 eli uusi kausi alkaa aivan näillä näppäimillä, mutta tämän kertainen kausi on hieman erilainen kuin edelliset – mitä sitten on muuttunut, vai onko ohjelmassa mukana olevien pariskuntien iät ja pitkät suhteet se ainoa muuttunut tekijä? Tsekkaa lisää: Temptation Island 202