Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Netin viidakkokesytettynä: Näin vertailutyökalut auttavat talouden hallinnassa

Moni suomalainen kokee arjen palveluiden, kuten puhelin- ja nettiliittymien, sähkösopimusten sekä suoratoistopalveluiden, vertailun työläänä ja jopa turhana. Kuitenkin, kun oma talous on tiukilla tai halutaan vain varmistaa rahan paras vastine, vertailusta tulee yllättävänkin tehokas apuri. Vertailu ei ole kirosana, vaan askel kohti parempaa taloudenhallintaa – se on kuin kompassi kulutusviidakossa.
Sammatin kirkko_tk

Lohjan evankelis-luterilaisen kirkon uutisia

Lohjan seurakunnan kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan ja on 1,50

Tynninharju vai Lempola – kumpi vie Lohjan mestaruuden

Lohjan on ns. nauhakaupunki. Se tarkoittaa, että yhden selvän keskustan sijasta, Lohjalla on useita alueellisia keskustoja. Näistä keskustoista viime vuosina varsinkin Tynninharju on kasvanut rajusti, Tynninharjun alueen jäädessä odottavaan asemaan, mm. Pirunnummen alueen viivästysten vuoksi. Siinä missä Tynninharjulle on noussut lisää kiinteistöjä, kuten uusi Puuilo ja juuri avautunut Biltema, Lempolassa ei ole avautunut mitään muuta uutta kuin McDonalds ravintola. Kumpi näistä kahdesta kauppakeskittymästä vie Lohjan mestaruuden? Nyt on jo tiedossa, että juuri avautunut Biltema tulee toimimaan vetovoimana myös muille uusille tulijoille Tynninharjun keskittymään.

Syksy ja eläimet liikenteessä – oletko sinä harkinnut metsästystä?

Jokaisen metsästäjän matka alkaa metsästäjätutkinnonsuorittamisella. Sen voi tehdä kahdella tavalla: joko itsenäisesti opiskelemalla tai osallistumalla riistanhoitoyhdistyksen järjestämään koulutukseen. Koulutuksen päätteeksi pidetään tutkintotilaisuus, joka pohjautuu Metsästäjän opas -kirjaan. Kun metsästäjätutkinto on onnistuneesti suoritettu, saa maksaa riistanhoitomaksun. Todistuksena siitä saa metsästyskortin. 

Autosuunnistuksen SM Pusulassa viikonlopulla

Juoksusuunnistuksesta autosuunnistus eroaa siinä, että kilpailijapari yrittää pysyä autolla tarkasti ratamestarin suunnittelemalla reitillä. Reitti on painettu värillisenä kuviona karttoihin. Autosuunnistusta kontrolloivien rastien paikat ovat salaisia ja ne löytyvät vain ajettaessa täysin tarkasti karttoihin merkittyjä reittiviivoja. Kilpailu jaetaan eri jaksoihin, ja annetaan keskinopeusvaateet.

Juoksuharrastukseen vaihtoehtoja!

Tarjolla on myös intensiivisempi kahden viikoittaisen harjoituksen yhdistelmä, jossa mainittu sunnuntain harjoitus täydentyy vaativammalla torstain harjoituksella. Tämä yhdistelmä palvelee LUU:n omia kestävyysjuoksusta kiinnostuneita nuoria, mutta soveltuu mainiosti myös muiden lajien urheilijoille ja tavoitteellisille hölkkääjille.

Lohjan rautatieasema – miksi siinä olisi järkeä

Lohjalle suunniteltu rautatieasema on osa Helsingin ja Turun välille kaavailtua Tunnin juna -hanketta (ns. Länsirata), jossa rakennetaan uusi oikorata Espoon, Vihdin (Nummelan) ja Lohjan kautta Saloon. Hankkeen tavoitteena on nopeuttaa junamatka-aikaa noin tunnin mittaiseksi ja liittää Lohja ensimmäistä kertaa suoraan valtakunnalliseen henkilöjunaverkkoon. Hanketta perustellaan niin alueellisilla hyödyillä Lohjalle ja Länsi-Uudellemaalle kuin laajemmilla yhteiskunnallisilla vaikutuksilla.

Harjun Kiekon kauden aloitus penkin alle

Viime perjantaina alkoi Harjun Kiekon edustuksen sarjakausi jääkiekon II-divisioonan lohko 1:ssä. Ensimmäinen ottelu pelattiin vieraissa Vuosaaressa, missä isäntänä toimi Viikingit.

Yliopiston Apteekin uusi kumppaniapteekki Lohjalle

Keskeisellä paikalla Lohjan keskustassa sijaitseva Lohjan 1. apteekki (Lohjan Ykkösapteekki) on marraskuusta 2025 alkaen Yliopiston Apteekin kumppaniapteekki. Yliopiston Apteekin kumppaniapteekkikonseptiin kuuluvat laajat aukioloajat, kattava tuotevalikoima, koko perheen hyvinvointiin tarkoitetut YA-tuotteet, ensiluokkainen palvelu ja kanta-asiakasohjelma.

Suomalaiset käyttävät eurooppalaisista eniten mobiilidataa – Millainen oma liittymäsi on?

Vaikka puhelinliittymän vaihtaminen saattaa tuntua vaivalloiselta ja aikaa vievältä prosessilta, se on yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa kuukausittain. Kilpailu Suomen markkinoilla on kovaa, mikä tarkoittaa, että operaattorit ovat jatkuvasti valmiita tarjoamaan houkuttelevia diilejä uusien asiakkaiden saamiseksi ja vanhojen pitämiseksi. Tämä kilpailu on kuluttajan etu, mutta vain jos hän on valmis käyttämään sitä hyödykseen. Monet meistä saattavat pysyä samalla operaattorilla vuodesta toiseen, joko tottumuksesta tai ajatellen, että nykyinen liittymä on ”ihan hyvä”. Kuitenkin pelkkä pieni googlaus tai liittymävertailusivuston, kuten esimerkiksi vertaaliittymat.fi, käyttö voi paljastaa yllättävän suuria hintaeroja tai parempia ominaisuuksia samaan hintaan. On harvinaista, että oma vanha liittymä on enää se kaikkein paras ja edullisin vaihtoehto, sillä uusia tarjouksia syntyy jatkuvasti. Vanhan liittymän vertailu ei ainoastaan auta säästämään rahaa, vaan se myös varmistaa, että olet tietoinen markkinatilanteesta ja osaat neuvotella parempia ehtoja itsellesi, jos haluat pysyä nykyisellä operaattorillasi.

Zero-Click Search ja SEO-markkinoinnin uudet tuulet

Lohjalainen palvelu ER-tuki (www.ertuki.fi) tuottaa sisältöä, joka varmasti kohtaa osan zero-click strategian tarpeista. Kun artikkelit ovat informatiivisia, ne vastaavat käyttäjien kysymyksiin ja sisältävät selkeitä vastauksia, ER-tuki voi päästä esille esimerkiksi FAQ-osioissa, “People Also Ask” ‒kysymyksissä tai Google-snippeteissä. Jos sisällöissä käytetään strukturoitua dataa ja hakukoneystävällisiä elementtejä, näkyvyys paranee, vaikka liikennettä ei tulisikaan valtavasti klikkauksin.

Kouluterveyskysely 2025: Kiusaaminen ei ole lisääntynyt – HILS-kunnat vahvistavat ennaltaehkäisyä yhteishankkeella

Tuoreiden THL:n Kouluterveyskyselyn 2025 tulosten mukaan Hangon, Inkoon, Lohjan ja Siuntion (HILS) kouluissa koettu kiusaaminen ei ole lisääntynyt vuoden 2023 kyselyn tasosta. Tulos antaa myönteisen viestin siitä, että koulujen pitkäjänteinen työ yhteisöllisyyden ja turvallisen oppimisympäristön edistämiseksi kantaa hedelmää.

Muokkis.fi verkkokauppa todistaa: Henkilökohtainen lahja on aina paras lahja

Henkilökohtainen lahja osoittaa, että olet nähnyt vaivaa saajan ilahduttamiseksi. Yksilöllinen esine, kuten omalla kuvalla tai tekstillä varustettu tuote, kertoo tarinan ja luo pysyviä muistoja. Massatuotetun tavaran sijaan personoitu lahja koskettaa syvältä ja tekee juhlahetkestä aidosti ainutlaatuisen. Esimerkiksi Muokkis.fi-palvelun avulla luot helposti lahjan, joka on saajansa näköinen ja tuntuinen, tehden siitä täydellisen valinnan mihin tahansa tilaisuuteen.

Joulun henki ja sijoittamisen taika – Kuinka lahja sijoittamisen maailmasta voi muuttaa tulevaisuuden

Joulu on perinteisesti antamisen ja jakamisen aikaa. Ostoslistat täyttyvät toivottavasti saajaa ilahduttavista lahjoista, mutta entä jos tänä vuonna antaisimme jotain, joka kestää kauemmin kuin vain juhlapäivien ajan? Lahja, joka voi kasvaa ja kukoistaa tulevaisuudessa? Sijoittaminen ja säästäminen ovat tällaisia lahjoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden rakentaa vaurautta pitkällä aikavälillä ja opettaa samalla tärkeitä elämäntaitoja. Se on lahja,oka ei kutistu pesussa tai mene vanhaksi, vaan antaa saajalleen työkalut taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun. Joulu onkin täydellinen hetki aloittaa tämä matka.

Biltema Lohja avaa ovensa lauantaina – luvassa huipputarjouksia sekä paljon erilaista ohjelmaa

Suomen 23. Biltema-tavaratalo avataan Lohjalle lauantaina 20.9. klo 9. Luvassa on lahjakorttiyllätys ja kakkukahvit ensimmäisille asiakkaille sekä avajaistarjouksia koko viikonlopuksi. Myymälässä on myös paljon ohjelmaa ja aktiviteetteja sekä avajaispäivänä että sunnuntaina 21.9., jolloin vuorossa on perheille suunnattu tapahtumapäivä.

Pusulan terveysasema lähiterveysasemaksi ensi huhtikuussa

Länsi- Uudenmaan aluehallitus päätti kokouksessaan lähiterveysasemien toimeenpanosuunnitelmista Inkoon, Pusulan ja Siuntion terveysasemien osalta. Aluehallitus keskusteli hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta osavuosikatsauksen pohjalta. Lisäksi aluehallitus antoi esitysten mukaisesti vastaukset valtuustoaloitteisiin.

Lohjalainen Meri Levula toiseksi FRC-sarjassa

FRC- eli Suomen rallin SM-sarja ajettiin päätökseen Alastaron radalla viikonloppuna. Meri Levula ajaa sarjan luokassa V1600 autonaan Mini One. Sateinen sää ei ollut katsojaystävällinen Alastarolla, eikä Levulan viikonloppu ollut muutenkaan aurinkoinen. Nuori 17-vuotias lohjalainen kärsi lauantaina huonosta tuurista.

Galleria Lutsissa Pauliina Ruokokosken ja Johanna Sinkkosen näyttelyt

Tällä kertaa Galleria Lutsissa on kahden ei paikkakuntalaisen taiteilijan näyttelyt, joista toinen tarjoaa mahdollisuuden myös näyttelyveraiden osallistumiselle.

Fröbelin Palikat konsertoi Lohjalla syksyllä

Lastenmusiikkiyhtye Fröbelin Palikat saapuu Lohjalle syyskiertueensa osana. Yhtyeen syyskauden kiertue käsittää yhteensä kymmenen paikkakuntaa eri puolilla Suomea. Lohjan konsertti pidetään lauantaina 27.9.2025 klo 15 Ojamon liikuntahallissa.

Vinkki kotiin, ystävälle tai vaikkapa joululahjaksi – nappaa tarjouskoodi

Kahvi on paljon enemmän kuin pelkkä juoma suomalaisille; se on olennainen osa kulttuuriamme, joka sitoo meidät yhteen niin arjen hetkissä kuin juhlapöydissäkin. Meidät tunnetaan maailman eniten kahvia kuluttavana kansana, ja tämä titteli ei ole pelkkä kuriositeetti, vaan syvään juurtunut perinne, joka heijastaa Suomen historiaa ja sosiaalisia tapoja. Kahvittelu on muodostunut pyhäksi rituaaliksi, joka katkaisee työpäivän, kokoaa perheet yhteen ja toimii ystävien tapaamisen luonnollisena alustana. Tule ”kahville” -kutsu on harvoin vain juoman nauttimisesta, vaan se on lämmin ele ja kutsu yhdessäoloon, jakamaan kuulumisia ja luomaan yhteistä muistoa. Vaikka globaalit kahvitrendit ovat saapuneet myös Suomeen, vaaleapaahtoisen suodatinkahvin vahva asema kertoo omasta, ainutlaatuisesta mieltymyksestämme, joka erottaa meidät muista kahvinjuojamaista.

Uusi urheilu: miten teknologiat, haasteet ja camchatit pumppaavat muutakin kuin kehoa

Teknologia on vaikuttanut jokaiseen elämän osa-alueeseen, eikä urheilu ole poikkeus. Vuonna 2020 urheilu muuttui yksitoikkoisesta ja ilottomasta toistuvien sarjojen rutiinista joksikin miellyttäväksi ja nautinnolliseksi. Teknologian ansiosta treeneistä on tullut mielenkiintoisempia ja kiehtovampia. Urheilu ei ole enää vain tapa parantaa fyysistä kuntoa, vaan se myös tarjoaa positiivisia tunteita, tilaisuuksia löytää samankaltaisia ihmisiä ja jopa mahdollisuuden löytää rakkauden.

Virkkalassa lapset pääsevät pian retkille kestävästi sähköpyörän kyydissä

Lohjan kaupunki ottaa ison harppauksen kohti kestävämpää tulevaisuutta: Virkkalan alueen päiväkodit saavat käyttöönsä kaksi vaunullista sähköpyörää, joilla voidaan kuljettaa jopa kahdeksan lasta kerrallaan. Hankinta on osa kaupungin ilmastobudjettia, ja sen tavoitteena on vähentää päästöjä ja edistää ympäristöystävällistä liikkumista.

Syksyn puutarhajätteet hyödyksi

Erilaisia syksyn puutarhajätteitä vastaanotetaan Rosk’n Rollin jäteasemilla maksutta, kunhan ne on lajiteltu oikein. Pienemmillä jäteasemilla on kahden kuution kertamäärärajoitus jätelajia kohden.

Suomalainen design: tunteesta todelliseen arvoon?

Klassikoiden arvon nousu kertoo kiehtovasta prosessista, jossa alun perin arkinen tai funktionalistinen käyttöesine muuttuu himoitetuksi sijoituskohteeksi. Tämä muutos ei tapahdu sattumalta, vaan se on suora seuraus siitä, että esineet kantavat mukanaan syvää emotionaalista merkitystä ja kulttuurista painoarvoa. Intohimo kauneutta ja tarinoita kohtaan on usein se ensimmäinen askel, joka johtaa keräilyharrastukseen. Kun riittävä määrä ihmisiä jakaa saman esteettisen mieltymyksen ja historian arvostuksen, syntyy markkina, jossa esineen arvo nousee sen materiaalista tai alkuperäisestä tuotantokustannuksesta riippumatta. On olemassa suora yhteys menneisyyden kulttuurisen arvon ja nykyisen taloudellisen menestyksen välillä. Huutokauppatulokset, joissa klassikoiden hinnat ylittävät lähtöhintoja, toimivat paitsi taloudellisena osoituksena kysynnästä, myös vahvistavat näiden esineiden kulttuurista merkitystä ja mainetta, luoden positiivisen kehän, joka ruokkii molempia.