
Siuntio-päivät ja uimahalli kutsuvat Siuntioon kesällä
Tervetuloa tutkimaan Siuntiota heti kesän alussa! Tänä vuonna vietämme Siuntio-päiviä jo 8.–9. kesäkuuta, kun kesä on kukkeimmillaan. Päätapahtumassa lauantaina on luvassa perinteistä yhdistysten esittäytymistä ja markkinahumua. Siuntio-päivien päätapahtuma järjestetään uudella kesäpihallamme, jonka olemme rakentaneet kunnantalon viereen. Samalla vietämme kesäpihan avajaisia. Haluamme luoda kesäpihasta kesäisen kohtaamispaikan, jossa on tilaa torimyyjille, erilaisille … Lue lisää

Lohjan kaupunginjohtajan kesäterveiset
Hyvät lohjalaiset, Kesä on jälleen saapunut tuoden mukanaan lämpimät päivät ja pitkät valoisat illat. Tämä on aikaa, kun pääsemme nauttimaan kaupungin puistoista, rannoista, ulkoilualueista ja mahtavista tapahtumista. Lohjalla on paljon hyviä asioita ja kehityshankkeita huolimatta maailman tilanteen luomasta epävarmuudesta. Neidonkeitaan suunnittelu on käynnistynyt Harjun alueen laajemmalla visiolla. Tämä työ valmistuu … Lue lisää

Vihdin Kesäteatterissa vietetään Parasta aikaa!
Vihdin Teatteri kantaesittää Anssi Kelan musiikkiin perustuvan musiikkinäytelmän ”Parasta aikaa”.Näytelmä saa ensi-iltansa 9.7.24 klo.19, jonka jälkeen näytöksiä on 18 kappaletta. Tämän näytelmän on käsikirjoittanut Jenni Kanta-oksa ja Antti Taipale. Jenni toimii näytelmän vastaavana tuottajana ja Antti ohjaajana. Käsikirjoittajilla on siis eturivin paikat katsomaan, miten käsikirjoitus ja näytelmän henkilöt matkaavat läpi … Lue lisää

Veikkolan Kartanoteatterissa ollaan kahden kartanon loukussa
Kesäilta ja kohti järvimaisemaa avautuva näkymä katsomosta. Kun siihen vielä lisätään hyvin valmisteltu ja mukaansa tempaava kesäteatteriesitys, on ilta mitä parhain! Veikkolan Kartanoteatteri on hemmotellut katsojiaan jo vuodesta 2008 lähtien älykkäillä, humoristisilla ja vaikuttavilla esityksillään, ja perinnettä jatketaan tänäkin vuonna. ”Kesäteatterin tekemisessä se suomalainen sisu ja hulluus tiivistyy!”. Tämän kesän hyväntuulisessa musiikkipitoisessa … Lue lisää

Teatteri Trala – Lohja: Teuvo ja Paperitaivas
Teatteri Trala tuottaa kesällä 2024 Marianne Tikkasen käsikirjoittaman musiikkinäytelmän Teuvo ja Paperitaivas.Näytelmä on Tralan toimesta esitetty talvella 2016 sisänäyttämöllä ja suuren suosion innoittamana näytelmä esitetään ensi kesänä Hiidensalmen ulkonäyttämöllä (Kuilukatu 4). Teuvo ja Paperitaivas on hauska ja koskettava musiikkinäytelmä jonka tarina sijoittuu Hornankoskelle pienen paperitehdaskaupungin ympärille. Nyt tehdasta uhkaa lakkauttaminen. … Lue lisää

Vivamon Raamattukylän kesäteatteri
Teatteri Raamattukylän kesän ohjelmistossa nähdään kaksi eri musiikkinäytelmää. Uuden musiikkinäytelmän, Rohkea Tuomas ensi-ilta on 19.6. klo 13. Tuomas on yksi Jeesuksen tunnetuimmista opetuslapsista. Hänet tunnetaan epäilevänä Tuomaana, mutta hän oli paljon muutakin: vilpitön etsijä, joka esitti Jeesukselle vaikeitakin kysymyksiä. Perimätiedon mukaan Tuomas lähetettiin Intiaan kertomaan sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta, joten näytelmässä … Lue lisää

PUSULAN KESÄTEATTERIIN SAAPUU AMERIIKAN SERKKU
Pusulan kesäteatteri esittää heinäkuussa itsenäisen jatko-osan viime vuoden näytelmälle Pirtulan piristyspäivät. Tänä vuonna Ahjolan näyttämöllä nähdään Ameriikan serkku. Viime vuoden näytelmä sai niin innostuneen vastaanoton, että tekijöissä heräsi ajatus jatko-osasta seuraavalle kesälle. Uusi komedia on kirjoitettu sellaiseksi, että sen tapahtumiin pääsee mukaan, vaikkei olisi viime vuoden esitystä nähnytkään, lupaa näytelmän … Lue lisää

Kesäteatteria, konsertteja ja stand uppia Mustion Linnalla
Salolainen Teatteri PROvinssi tuo Mustion Linnan kesäteatteriin tänä kesänä komedian Vaimoni on toista maata, kaksi stand up -iltaa, teatterivierailuja, operetin, estradiviihdettä sekä viisi konserttia. Jos kysytään, miltä näyttää suomalainen kartanomaisema, tulee mieleen valtava okrankeltainen puutalo, isot moniruutuiset ikkunat, valkoiset ikkunanpielet ja puistomainen pihamaa suihkulähteineen ja hienoine patsaineen. Juuri tältä näyttää … Lue lisää

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki valittiin Vuoden 2023 karkkilalaiseksi
Aki Kaurismäki on valittu yleisöäänestyksellä järjestetyssä kilpailussa vuoden 2023 karkkilalaiseksi. Suomen tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin kuuluva Kaurismäki on asunut Karkkilassa jo liki 38 vuotta. Kaurismäki on tuttu näky kaupungin katukuvassa ja todennäköisesti tunnetuin karkkilalainen myös kansainvälisesti. Vuonna 2021 Kaurismäki avasi yhdessä Mika Lätin kanssa elokuvateatteri Kino Laikan Högforsin ruukkialueelle Karkkilaan. Högforsin ruukki, … Lue lisää

Karkkilan kaupunginjohtaja Juha Jokitalon kesätervehdys
Olen Karkkilan kaupungin tuore kaupunginjohtaja Juha Jokitalo. Aloitin työt Karkkilassa huhtikuun alussa. Minut on otettu hyvin vastaan, ja olen viihtynyt täällä erinomaisesti. Olen havainnut, että Karkkilan kaupungilla on osaava henkilökunta ja mukavanoloisia kaupunkilaisia. Olen ollut erittäin vaikuttunut Karkkilan yhteisöllisyydestä ja yritysten tekemästä yhteistyöstä sekä retkeilymahdollisuuksista. Karkkilalaisten aktiivisuus ja runsas tapahtumatarjonta … Lue lisää

Laitureita kierrätetyistä materiaaleista
Voisitko uskoa, että Suomessa tuotetaan vanhoista jogurtti- ja ketsuppipurkeista laitureita ja terasseja, jotka ovat käytännössä huoltovapaita? Tuotteiden markkinointinimi on Unique Docks. Agile Composites yhtiön perustivat 2022 DI ja liikkeenjohdon konsultti Matti Muhonen ja savonlinnalainen pitkän linjan laiturimestari Jouko Peltonen. Haastamme perinteistä laiturimarkkinaa. Meillä on pokeritermein täyskäsi kilpailuetuja ja asiakashyötyjä. Hyödynnämme … Lue lisää

Vihdin kunnanjohtajan kesäterveiset alueelle
Hyvä lukija Kesä on saapunut jälleen Vihdin vehreisiin maisemiin ja minulla on ilo toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi kokemaan Vihti-rakkauden kesä 2024. Vihti on paikka, jossa luonto sekä elinvoimainen ja kulttuuririkas kuntaympäristö kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Hiidenveden kirkkaat vedet kutsuvat pulahtamaan ja nauttimaan kesän viileydestä. Patikointimahdollisuudet Nuuksion kansallispuistossa ja upeat maisemat … Lue lisää

Tankki täyteen! Maallamuuttajat kesällä Karkkilan Tehdasnäyttämölle
Tankki täyteen – Maallamuuttajat on jatkoa viime syksynä Karkkilassa suuren suosion saaneelle Tankki täyteen – näytelmälle ja niin maan perusteellisen hauska näytelmä onkin! Näytelmä perustuu ykkösosan tavoin Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen kirjoittamaan tv-sarjaan, josta näyttämöversion on dramatisoinut Olka Horila. Musiikkidramaturgian tähän esitykseen ovat tehneet ohjaaja Mikko Semi ja tuottaja-koreografi … Lue lisää

Sammatin Vaahterateatterissa kesällä Pessi ja Illusia
Nämä kuvassa olevat olennot voit tavata Sammatin Sampomäen kesäteatterissa ajalla 25.6.-14.7.Vaahterateatteri esittää Yrjö Kokon klassikkokirjaan pohjautuvan, Matti Niemisen dramatisoiman ja Riku Kemppisen ohjaaman näytelmän Pessi ja Illusia. Musiikin ja äänet näytelmään on loihtinut Joonas Frestadius. Pessi ja Illusia on koko perheen näytelmä, sadun maailmaan sijoittuva tarina rakkaudesta. Maan päälle lennähtänyt … Lue lisää

Tehtaan Hotelli ja Högforsin Ruukki kutsuu käymään kesällä lähilomalle Karkkilaan
Kesällä Högforsin vanha ruukki, Tehtaan puisto sekä Tammen Alla – kesäterassi heräävät eloon. Alueelta löytyy historiaa, luontoa ja kulttuuria moneen makuun. Vehreä ympäristö Tehtaan Puistossa ja Hotellin vieressä oleva (4 km yhteen suuntaan) koskireitti ovat ihania pieneen reippailuun tai vain luonnon, ruukin ja koskien ihailuun. Högforsin Ruukkiin tutustumisen lomassa Tehtaan … Lue lisää

Uusi pitseria Lohjan ravintolamarkkinoille: uuNi Pizzeria
Kun kaupunkiin tulee uusi pitseria, paikalliset ihmiset odottavat yleensä myös jotain uutta. Tällä kertaa he myös saavat sitä. Uuni Pizzeria on uusi suomalainen pitseria ketju, joka uskoo ja luottaa tuoreisiin aineksiin ja omaan tekemiseen.Me kävimme tapaamassa Lohjan uuNi Pizzerian yrittäjää Marko Juntusta. Yli 25 vuoden kokemus Marko Juntusella on kokemus … Lue lisää

Helmi kahvilaksi – Cafe Purje Kirkkonummen Kantvikissa
Cafe Purje on kahvila, josta olimme tekemässä juttua jo viime vuoden Lännen Helmeen, mutta ajoitukset eivät osuneet – mikä sattui hyvin, sillä nyt on Cafe Purje saanut uuden hienon terassin, millä onkin varsin mainiota maistella kahvilan antimia Suomen kesässä. Cafe Purje on nimittäin kesäkuusta alkaen aina elokuun puoleen väliin avoinna … Lue lisää

Paikallisuudessa on voimavara
Maailmamme on ollut viime vuodet myllerryksessä. Meillä oli ensin korona, ja kun siitä ”selvittiin” tai sen kanssa opittiin elämään, tuli Eurooppaan jälleen sota, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Nämä tekijät ovat olleet osasyinä Euroopassa ja siten myös Suomessa vallalla olevaan taloudelliseen tilanteeseen. Tästä syystä paikallisuuden ja paikallisen yhteistyön merkitys tulee … Lue lisää

Urheilua ja kulttuuria yhdessä– kokoperheen ilmaistapahtuma Lohjalla keskiviikkona 12.6.
Harjun urheilukentällä järjestetään keskiviikkona 12.6. Urheilua ja kulttuuria yhdessä – tapahtuma. Tässä ainutlaatuisessa tapahtumassa pääsee seuraamaan Lohjan Pallon miesten jalkapallopeliä, nauttimaan musiikista, erilaisista aktiviteeteistä ja viihteestä, ja pelin puoliajalla kentän laidalle tulevalle lavalle nousee Lohjan kaupunginorkesteri ja Tomi Joutsen sekä hänen kanssaan Jenny Liebkind. Viime talvella, kovimpien pakkasten aikaan, Lohjan … Lue lisää

Sporttivaunuleirit alkoivat Sammatista
Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Sporttivaunuleirit kiertävät nyt kesä- ja heinäkuussa Lohjan lähikentillä. Arkiviikon mittaisilla leireillä lapset ja nuoret pääsevät viettämään liikunnallisen puolitoistatuntisen päivittäin omalla lähikentällään yleisurheilun perusteisiin, toisiinsa ja Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden (LUU) ohjaajiin tutustuen. Sammatin leirillä ohjaajina toimivat LUU:n menestyksekkäät urheilijat ja iästään huolimatta jo kokeneet leirivetäjät Nelli ja Roosa. Sammatin leiri … Lue lisää

Kisakallio yhteistyöhön LoU Basketin kanssa
Kisakallion Urheiluopisto ja lohjalainen koripalloseura LoU Basket ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, joka astui voimaan toukokuun alussa. Kisakallion myyntipäällikkö Jukka Kataja ja LoU Basketin tuore puheenjohtaja Kari Vyhtinen ovat yhteistyöstä innoissaan. – On todella hienoa päästä käynnistämään virallisesti yhteistyö Kisakallion kanssa. Tämä on esimerkiksi turnauksia ja leirityksiä ajatellen ihan ainutlaatuinen paikka, … Lue lisää

Lohjalla maksuton vesiliikenne Ollisaaripäivänä 9.6.
Tervetuloa Ollisaari-päivään ensi sunnuntaina – hyppää maksuttomalle SUP-laudalle, venekuljetuksen kyytiin tai avokanoottiretkelle kokemaan upea kesään heräävä järviluonto yksin, kaksin tai koko perheen voimin! Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 9. kesäkuuta 2024 klo 10-16. Luvassa mm. akustista musiikkia ja tarinoita tulipaikoilla, ulkopelejä, elämyksellinen metsäretki, luontotyöpaja, avoimet ovet, ongintaa ja paljon muuta. Pääset myös … Lue lisää

Kylän ainoa ja paras kauppa
Suomusjärvellä Kitulan kylän sydämenä sykkii seudun ainoa kauppa. Sale Suomusjärvellä hyvä palvelu varmistetaan paikallisille ja mökkeilijöille ympäri vuoden, mutta kesäkausi on vuoden kohokohta, josta otetaan kaikki ilo irti! Suomusjärvellä jokaisessa päivässä on Kyläkauppapäivän tunnelmaa. Kesään valmistautumista ja suunnitelmia tehdään Suomusjärven Salessa pitkin talvea. Talven hiljaisina hetkinä myymälä putsataan perinpohjaisesti: pestään … Lue lisää

Lohjan kesän kulttuurikävelyt – arkkitehtuuria, kuppiloita ja sotilasperinteitä
Kesän kulttuurikävelyt tulevat taas Lohjan Oppaat ry ja Lohjan kaupunki järjestävät kesällä 2024 totuttuun tapaan torstaisia kulttuurikävelyitä. Kulttuurikävelyillä syvennytään järvikaupunki Lohjan historiaan ja kulttuuriin asiantuntevan oppaan johdolla kauniissa kesäillassa. Kävelyt tarjoavat uutta niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoille ja mökkiläisille, ja kierroksista jokainen voi valita itseään kiinnostavat aiheet. Kesän ensimmäisellä kierroksella … Lue lisää


