Lohjan kaupunginorkesteri, Lohjan Yrittäjät ja Lions Club Lohja/Harju järjestävät yhdessä Apua Ukrainaan -hyväntekeväisyyskonsertin perjantaina 8.4. klo 19.00 Laurentius-salissa. Konsertit tuotot lähetetään SPR:n kautta Ukrainaan.

–Kaupunginorkesterille tuli paljon yhteydenottoja, että tällainen konsertti haluttaisiin järjestää. Ihmisillä on suuri halu auttaa. Päätimme sitten eri toimijoiden kanssa järjestää yhdessä yhden ison konsertin, kertoo Lohjan kaupunginorkesterin intendentti Heidi Ketola.

Yleensä vastaavanlaisia konsertteja suunnitellaan monta kuukautta, jopa vuosi. Ketola kertoo, että hyväntekeväiskonsertti pistettiin kasaan kolmessa viikossa. Konsertissa esiintyvät mm. viulisti Anna-Liisa Bezrodny, sopraano Leena Reinman, The Voice of Finlandista tuttu Vilja-Maria, tenorit Jyrki Anttila ja Aki Alamikkotervo, baritoniJaakko Kortekangas ja Lohjan kaupunginorkesteri. Yhteensä lavalle nousee noin 50 muusikkoa. Kapellimestarina toimii Mikk Murdvee ja konsertin juontaaTomi Tuominen. Konserttimestarina toimii ukrainalainen viulisti Maksym Filatov. Ketola kertoo, että muusikot lähtivät innolla mukaan hyväntekeväisyyskonserttiin. Osa teki järjestelyjä omaan kalenteriinsa, jotta pääsee mukaan.

–Kaikki lähtivät mielellään mukaan, kun kyselin osallistujia orkesterista. He ovat tässä konsertissa töissä ilmaiseksi, Ketola sanoo.

Konsertissa kuullaan mm. Schindlerin lista -elokuvasta tuttu kappale. Elokuva kertoo saksalaisesta miehestä, joka pelasti juutalaisia toisen maailmansodan aikaan.

–Tämä kappale on todella ajankohtainen ja koskettava. Sitä on toivottu paljon, Ketola sanoo.

Hän kertoo, että konsertissa on myös eteenpäin katsovia ja toivoa luovia kappaleita. Ohjelmasta löytyy esimerkiksi Merikantoa, Ukrainan kansallislaulu sekä Rukous Ukrainalle -kappale.

Konserttitulojen lisäksi myös Lohjan Yrittäjillä ja Lions Clubilla on omat keräyksensä. Tukea antaneet yritykset saavat logonsa konsertin käsiohjelmaan.


Konserttimestarina toimii ukrainalainen viulisti Maksym Filatov. Hän toivoo, että konsertin avulla saataisiin kerättyä mahdollisimman paljon apua Ukrainaan. (Kuva: Jussi-Matti Haavisto)

Toiveissa apua ja yhtenäisyyttä

Konserttimestarina toimiva Maksym Filatov päätyi töihin Lohjan kaupunginorkesteriin Sibelius- Akatemiassa tekemiensä opintojen myötä. Hän on freelance-muusikko, joka on ehtinyt soittaa Suomessa jo useissa orkestereissa. Suomeen Filatov tuli vuonna 2011. Tuolloin hän aloitti opiskelun Turussa. Filatov itse on tällä hetkellä turvassa Suomessa, opiskelee ja tekee töitä, mutta huoli läheisistä Ukrainassa painaa raskaana.

–Seuraan joka päivä tilannetta ja mietin, ovatko ystäväni vielä hengissä. Sodan toisena päivänä oli kamalaa nähdä pommien iskevän rakennukseen, jonka näin Kiovassa kotini ikkunasta. Tätä kaikkea on vaikea kuvitella. Ukrainassa on paljon esimerkiksi kauniita puistoja, joissa olen kävellyt, ja nyt kaikki on tuhottu, Filatov sanoo.

–Tilanne on rankka. Tunnen paljon sympatiaa ja yritän auttaa niin paljon kuin voin. Soitan toisessakin hyväntekeväiskonsertissa, Filatov jatkaa.

Hän toivookin, että konsertilla saataisiin kerättyä mahdollisimman paljon rahaa ja sitä kautta apua Ukrainaan. Filatov toivoo myös yhtenäisyyttä ihmisten kesken ympäri Eurooppaa.

–Seisotaan yhdessä ja taistellaan yhtenäisinä Venäjän aggressiota vastaan.

Kulttuuri yhdistää ihmisiä

Konsertti sopii auttamisen välikädeksi hyvin, sillä kulttuuri yhdistää ihmisiä.

–Kulttuurin kautta voidaan jakaa yhdessä tunnetiloja. Se luo myös ymmärrystä ihmisten välille, kun jotain koetaan yhdessä, Ketola pohtii.

–Meillä suomalaisilla on vahva kulttuurinen identiteetti: sauna, sisu ja Sibelius! Vaikka kulttuuri monimuotoistuu jatkuvasti, niin oman identiteetin vaaliminen on todella tärkeää, Ketola jatkaa.

Filatov toivoo, että he voivat tehdä musiikilla maailmasta vähän paremman paikan.

–Haluamme tuoda jotain kaunista ja rauhaa maailmaa.

Hän kertoo, että Ukraina on iso maa, jonka sisälle mahtuu monenlaista kulttuuria. Eri puolilla maata voidaan olla hyvinkin erilaisia, mutta kaikki haluavat kuitenkin elää rauhassa yhdessä. Hän toteaa, että Venäjä yrittää hyödyntää tätä erilaisuutta ja erottaa alueita toisistaan. Filatov toteaa, että erilaisuuksistaan huolimatta kaikki haluavat silti olla ukrainalaisia. Paljon yhteistäkin heiltä löytyy mm. musiikin ja ruokakulttuurin saralta.

–Meidän suomalaistenkin täytyy pitää kulttuuristamme kiinni. Se on iso asia, Ketola toteaa.

Lippuja konserttiin voi ostaa NetTicketistä.

SMS