Länsi-Uudenmaan poliisi on viime päivinä saanut yhteydenottoja muun muassa piharemontteja, katonpuhdistusta ja savupiipun korjausta tarjoavista henkilöistä. Englantia puhuvat miehet ovat tarjonneet palvelujaan esimerkiksi Kirkkonummella ja Lohjalla.

Miehet ovat lähestyneet asukkaita ovikelloa soittamalla. Poliisin yhteyttä ottaneet asukkaat ovat kertoneet miesten tarjoavan ensin yhtä palvelua, joka voikin yllättäen laajentua suuremmaksi. Samalla myös työstä sovittu hinta on noussut alkuperäistä summaa korkeammaksi.

– Ilmiö on tuttu aiemmilta vuosilta. Edellisen kuvauksen kaltaisten tapausten lisäksi joskus on käynyt niin, että asiakkaan kanssa on sovittu tietystä askareesta ja sen hinnasta. Kun ensimmäinen työsuoritus on tehty, ja maksu siitä on saatu, miehet eivät enää ilmestykään jatkamaan työtä, kertoo rikosylikomisario Maarit Pikkarainen.

Remontti- tai pihatöiden tarjoaminen ei itsessään ole rikollista, mutta poliisi kannustaa asukkaita olemaan tarkkana, mikäli palveluja päädytään ostamaan.

–Kokemuksemme mukaan näistä keikoista sovitaan harvoin kirjallisesti, ja vaikka sopimus tehdään, voi tekemättömän työn tai liian suureksi koetun summan perääminen on hankalaa, jos tekijä katoaa alueelta tai jopa maasta. Suosittelemme suhtautumaan tarjouksiin terveen skeptisesti.