Koulut alkavat Länsi-Uudellamaalla viikoilla 32 ja 33. Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia koulujen läheisyydessä molemmilla viikoilla.

Yhteisen valvontateeman lisäksi paikallista läsnäoloa

Poliisi valvoo ajonopeuksia koulujen lähettyvillä 12.–18.8. Euroopan laajuisen valvontateeman mukaisesti.

– Osa kouluista alkaa Länsi-Uudellamaalla jo ennen tätä yhteistä valvontaa, joten partioitamme näkyy koulujen lähistöllä jo tällä viikolla, kertoo ylikomisario Jussi Päivänsalo.

Nopeusvalvonnan lisäksi valvonnan painopiste on kuljettajien kännyköiden ja turvalaitteiden käytössä sekä suojatiesääntöjen noudattamisessa. Poliisi kiinnittää huomiota myös siihen, että saattoliikenne sujuu turvallisesti. Vaikka liikennesäännöt on kotona käyty ennen koulutielle suuntaamista läpi, eivät ne pienimmillä aina pysy mielessä.

– Osa koulujen läheisyydessä tapahtuvasta liikenteestä muodostuu lapsia kouluun kuljettavista vanhemmista. Kun autoja koulun pihalla ja lähialueilla peruutellaan ja käännellään, on tärkeää muistaa, että siellä seassa on pikkuväkeä. Pienimpiä koululaisia ei aina ole helppo havaita peileistä etenkin, kun he osin jännittyneinä ja osin innoissaan kirmaavat kohti koulua, Päivänsalo muistuttaa.

Luvassa vielä yhdet bileet ennen koulun alkua?

Liikennevalvonnan lisäksi poliisi partioi koulujen alkaessa tavalliseen tapaan nuorten suosimilla alueilla. Poliisin tietojen mukaan luvassa saattaa vielä olla ainakin yksi yhteinen kokoontuminen ennen koulun alkua.

– Vanhempien kannattaa seurata meidän sosiaalisen median kanavia. Jos esimerkiksi Espoon rannoille tai muualle keräännytään juhlistamaan koulun alkua, kerromme tästä somessa ja toivotamme vanhemmat tervetulleiksi seuramaan nuorten juhlintaa yhdessä kanssamme, vinkkaa ylikonstaapeli Nina Pelkonen.