Vertaisohjaajat ovat ohjanneet liikuntaryhmiä Voimaa vanhuuteen -hankkeen puitteissa eri puolilla Lohjaa keväästä 2018 saakka. Hankkeen tavoitteena on tukea lohjalaisten yli 75-vuotiaiden ikäihmisten itsenäistä kotona asumista ja arjessa pärjäämistä. Vertaisohjaajien ryhmissä liikkuu viikoittain noin 70 ikäihmistä. Nyt Länsi-Uudenmaan Säästöpankki on antanut tukensa toiminnalle ja lahjoittanut vertaisohjaajien käyttöön liikuntavälineitä 1 500 euron edestä.
–Meillä on joka vuosi teema voittovarojemme jaolle ja nyt se on ollut ikäihmiset. Tämä lahjoituskohde sopii hyvin teemaan ja tarjoaa ikäihmisille mielekästä tekemistä. Olemme myös esimerkiksi lahjoittaneet defibrillaattoreita Apuomenalle, kertoo rahoituspäällikkö Tuomas Nieminen Länsi-Uudenmaan Säästöpankista.
–Kutsuimme vertaisohjaajat syksyllä koolle ja kysyimme, mitä liikuntavälineitä he toivovat. Sitten mietimme, mihin rahat riittävät, sanoo ryhmäliikuntavastaava Minna Nuppola Lohjan Liikuntakeskuksesta.
Rahoilla hankittiin mm. 20 paria nilkkapainoja, 30 palloa, kuminauhoja ja voimareppu.
–Nilkkapainot tuovat hyvää lisävastusta jalkavoimaharjoitteluun, kuminauha on todella monipuolinen väline ja voimareppu on oikea aarrearkku, josta löytyy välineitä tasapainon ja koordinaation harjoittamiseen, Nuppola avaa.
Vertaisohjaaja Pirjo Suominen on käyttänyt oman ryhmänsä kanssa mm. naruja, ilmapalloja ja huiveja, joita repusta löytyy. Nuppola muistuttaa, että liikunnan ohella voidaan treenata muistia esimerkiksi eri väristen välineiden avulla.
–Saimme hankittua lahjoituksella monipuolisesti erilaisia välineitä. Uskon, että ikäihmiset tulevat kiittämään näistä, Nuppola tiivistää.

Ikäihmiset innoissaan liikuntaryhmistä
Suominen ohjaa ikäihmisten liikuntaryhmiä Sammatissa ja Oiva Lindqvist Lohjan keskustassa vanhusten palvelukeskuksessa. Suominen on vetänyt pääasiassa tuolijumppaa, mutta myös esimerkiksi keppijumppaa, temppuradan ja tanssia istuen. Lindqvist taas on ohjannut kuntosalilaitteiden käytössä ja hyödyntänyt mm. kuminauhoja ja käsipainoja. Ikäihmiset ovat mitä ilmeisemmin pitäneet liikuntahetkistä.
–He innostuivat niin, että hankkivat kotiin omat kuminauhat, koska liikkua pitäisi kaksi kertaa viikossa ja me näemme vain kerran. On ilo itsellekin, kun ryhmään tullaan niin innolla, kertoo Lindqvist.
–Ilmeisesti on tykätty, kun väki on lisääntynyt ja toistakin viikoittaista tuntia on toivottu, kertoo Suominen.
Liikunta on tärkeää ikäihmisille.
–Lihasvoima heikkenee iän myötä vääjäämättä ja heikentää samalla myös kotona pärjäämistä. Tavoitteena on parantaa ikäihmisten lihasvoimaa ja tasapainoa, jotta kaatumisia ei tulisi ja he pärjäisivät kotona mahdollisimman pitkään, kertoo fysioterapeutti Minna Varjonen Lohjan terveyskeskuksesta.
Hän muistuttaa, että samalla voidaan säästää iso summa yhteiskunnan varoja, sillä esimerkiksi yksi murtuneen lonkan leikkaus maksaa noin 25 000 euroa.
–Sillä saisi jo pistettyä pystyyn kuntosalin, Varjonen vertaa.
Esille nousee myös liikuntaryhmien sosiaalinen merkitys ikäihmisille, sillä moni heistä asuu yksin.
–Nämä ovat heille todella tärkeitä tapaamisia. Toisten kanssa voi ystävystyä ja kertoa kuulumisiaan ja vitsejä, sanoo Suominen.
Nuppola kannustaa ikäihmisiä tulemaan rohkeasti mukaan liikuntaryhmiin.
–Kun pääsee sen kynnyksen yli, että lähtee mukaan, moni innostuu ja huomaa että ryhmässä on kivaa eikä laitteita tarvitse pelätä.

Mukaan vertaisohjaajaksi?
Helmi-maaliskuussa vertaisohjaajia aiotaan kouluttaa lisää, jotta toimintaa saadaan laajennettua. Vaikka puhutaan vertaisohjaajista, se ei tarkoita, etteivätkö nuoretkin voisi ohjata ikäihmisiä. Nuppola kertoo, että koulutuksen käyneistä löytyy mm. kolmekymppisiäkin. Koulutukseen kuuluu niin teoriaa kuin käytännön harjoituksiakin.
–Käytäntöä tulee paljon. Se on hyvä, koska ryhmän vetäminen voi jännittää, sanoo Suominen.
–Käymme läpi esimerkiksi voimaharjoittelua, tasapainoa, iän mukanaan tuomia muutoksia ja sosiaalista puolta. Vertaisohjaajaksi voi tulla, vaikkei itsellä olisi liikuntaharrastusta. Ryhmiä voi vetää myös pareittain, Nuppola sanoo
–Liikunta ei saa jäädä siitä kiinni, ettei ole ohjaajia. Itselläni on tarve auttaa muita. Eläkkeelle jäätyäni olen käynyt 15 vuotta kuntosalilla. Se on lääke sairastamaani keuhkoahtaumatautiin, Lindqvist toteaa.
Liikunta halutaan vielä yhä useamman ikäihmisen saataville.
–Eri alueilta on tullut paljon kyselyjä liikuntaryhmien aloittamisesta. Ujutamme liikuntatuokioita myös sellaisiin paikkoihin, joissa ikäihmiset käyvät muutenkin. Siten tavoitamme niitäkin, jotka eivät ehkä muuten päätyisi liikuntaryhmiin, eikä heidän tarvitse lähteä varta vasten liikkumaan. Esimerkiksi seurakuntakeskuksessa ikäihmisiä tavoittaa hyvin, Nuppola kertoo.
Yhteistyötä viritellään myös muiden toimijoiden kanssa.
–Esimerkiksi Apuomenan kanssa on suunniteltu, että Laurentius-lähimmäispalvelun pyörittämien seniorikahviloiden yhteydessä voisi vetää vaikka tuolijumppaa. Se toisi lisää toiminnallisuutta, kertoo johdon assistentti Johanna Repola Lohjan Liikuntakeskuksesta.
SMS