Suur-Seudun Osuuskauppa on tehnyt sopimuksen taiteen maisteri, graafikko-kuvittaja Annastiina Mäkitalon kanssa suurikokoisten grafiikoiden tilauksesta osaksi LOHI-kauppakeskuksen sisustusta.

Grafiikat toteutetaan heti alkuvuodesta järjestettävissä non-stop-taidetyöpajoissa joukkoistamalla. Näin jokaisella lohjalaisella on mahdollisuus osallistua teokseen jättämällä jälkensä Mäkitalon järjestämissä taidetyöpajoissa. Grafiikoiden aiheena tulee olemaan Lohjanjärvi ja sen moninaiset käyttömuodot. Mäkitalon rooli on taiteellisena johtajana koostaa taidetyöpajoissa tuotetuista piirroksista / teoksista kauppakeskuksen arkkitehtuuriin ja sisustukseen sopiva kokonaisuus, johon hän pyrkii ottamaan mukaan mahdollisimman paljon erilaisia käsialoja ja näkemyksiä. Lopullinen toteutus tapahtuu esim. printtinä akustiikkalevylle tai teippauksena lasiin. Grafiikoita tullaan näkemään myös osana kauppakeskuksen markkinointimateriaaleja, vaikkapa ilmapalloja ja paperikasseja.

Taidetyöpajat järjestetään Lohjan pääkirjaston Pähkinä-salissa la 5.1. ja la 12.1. klo 11-15. Tervetuloa! Paikalle voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Työpajaan mahtuu kerralla noin 15 henkeä. Kun joku paikoista vapautuu, seuraava pääsee pajaan. Odotellessa voi vaikka lukea lehtiä kirjastossa.

Suuntaa antava havainnekuva kauppakeskuksesta.