Lohja Pride Piknik järjestetään 3.8. jo kolmatta kertaa. Tapahtuma polkaistaan käyntiin klo 14 Aurlahden rannassa juhlistamalla Länsi-Uudenmaan Sateenkaariyhdistys ry – Lusyn syntyä. Avajaisten jälkeen julkistetaan Vuoden sateenkaarinuori. Se on Setan nuorisotoimikunnan jakama, valtakunnallisesti merkittävä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistönuorelle jaettu tunnustus. Jo tuttuun tapaan, rannalla myös tanssitaan Aplicon johdolla – tänä vuonna
zumbaillaan! Lapsia piknikillä viihdyttävät Funky Monkey Club-showmuskarista tutut Paula ja Ape, jotka tempaavat kaikki mukaansa vauhdikkaaseen pop/rockmusiikista koostuvaan musiikkielämykseen. Rannassa lapsille on myös kepparirata sekä leikki- ja pelivälineitä. 
Klo 14-16 rannalla päivystää välittäviä vanhempia sekä isovanhempia valmiina antamaan halauksen sitä kaipaaville. Halattavaksi voi mennä sanoitta, omilla ehdoilla, sillä joskus halaus on kaikki mitä tarvitaan!

Piknikin suunnittelussa on ollut mukana myös nuoria, ja he ovat kehittäneet rannalle kaikille avoimen Drag Awareness -kilpailun. Drag Awareness Racen tarkoituksena on tuoda esille dragin monet ulottuvuudet ja osoittaa, että drag kuuluu kaikille. Kilpailun ohessa haastatellaan dragtaiteilija Jaana Pirskasta (alias Theodora Rex), joka työskentelee Setalla
TIKA-hankkeessa. Säännöt ja osallistumisohjeet kilpailuun löytyvät osoitteestalohjapride.fi.

Päivätapahtuman päättää lohjalainen muusikko Sallamarianne, jonka laulut käsittelevät yksinäisyyttä, häpeää, hyväksytyksi tulemista sekä rakkautta vähemmistössä elävän ihmisen silmin. Ohjelmanumeroiden välissä mahtavaa kesätunnelmaa ylläpitää koko päivän Dj Fiz.

Lohja Pride huomioi ensi kertaa erityisesti nuoret järjestämällä heille omat jatkot. Esiintyjäksi on buukattu ylistetty Juuso Kekkonen esityksellään Heterohko – ja mitä muuta olisin halunnut tietää. Nuorten jatkot järjestetään yhteistyössä Nuorisotoimen kanssa Nuorisokahvila Dixissä.
Tapahtuma on avoin kaikille 12-19 -vuotiaille. Paikalle voi tulla myös vanhemman, sisaruksen tai muun aikuisen kanssa, jos ei halua tulla yksin.

Aikuisten jatkot järjestetään klo 21-23 Opus K:ssa. Siellä pride-juhlijoita viihdyttää kaksi improvisaatioryhmää: helsinkiläinen Ilmoja Pidellyt sekä lohjalainen Impropisto. Ennen Opus K:hon siirtymistä voi käydä tanssimassa lattareita Kiss Barin edustalla StudioFlon lattarimami Saran johdolla. Tanssit pyörähtävät käyntiin klo 19.30.

Jatkojen jatkopaikkana toimii tänä vuonna Wäinö, jossa esiintyvät drag
queen/burleskitaiteilija Theodora Rex sekä burleskitaiteilija Hasard le Sin. Jatkojen jatkot alkavat klo 23, show time on klo 00. Kannattaa tulla ajoissa, sillä meno on näiden taiteilijoiden käsissä huumaavaa! Wäinö on myös Lohja Priden suurin sponsori. Muita suuria tukijoita ovat Lohjan Kaupunki sekä Salon Klipsi.

Lohja Pride Piknik edistää Lohjan sekä koko Länsi-Uudenmaan alueen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja yleisesti tasavertaisuutta, sekä lisää tietoisuutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki ikään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Se on koko perheen tapahtuma ja kaikille maksuton.

Viime vuonna tapahtuma keräsi reilu 500 osallistujaa Lohjalta, lähikunnista sekä muualta Suomesta. Tänä vuonna tapahtumaan odotetaan vielä enemmän osallistujia. Lohja Pride Piknik tunnetaan Lohjalla sekä koko Länsi-Uudenmaan alueella avoimena, lämminhenkisenä sekä iloisena tapahtumana, jonne jokainen voi tulla turvallisin mielin juuri sellaisena kuin on! 

Lisätietoja tapahtumasta lohjapride.fi, facebook.com/lohjapride