Lohjan Adventtiseurakunta vietti viime viikolla 85-vuotisjuhlaansa. Lauantaina pidettiin Rukoushuoneella juhlajumalanpalvelus, johon osallistui nykyisiä ja entisiä seurakunnan jäseniä sekä ystäviä läheltä ja kaukaa. Saarnan piti seurakunnan pastorina 2000-luvun alussa toiminut Pekka Tähti. Tilaisuudessa oman tervehdyksensä ja onnittelunsa esittivät myös monen muun Lohjalla toimivan seurakunnan edustajat, mikä kertoo jo vuosia jatkuneesta hyvästä ja tiiviistä kristittyjen yhteistyöstä. Iltapäivällä juhla jatkui ohjelmalla, jossa sanoin, kuvin ja musiikin välityksellä muisteltiin adventtiseurakunnan vaiheita sen perustamisesta 16.3.1934 lähtien aina nykypäivään asti.

Ihmisellä 85-vuoden ikä tarkoittaa jo usein aktiivisuuden vähenemistä, mutta seurakunta ei vanhene, vaan katsoo vireänä tulevaisuuteen. Adventtiseurakunnan kevään ohjelmassa on seuraavaksi tiedossa varhaisnuorille suunnattu koko päivän tapahtuma 6.4. Samana päivänä on myös tulossa Parisuhteen parhaaksi -tilaisuus, joka on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuus alkaa Rukoushuoneella kello 16.00. Musiikista vastaavat silloin Peter ja Laura Joukainen. Tarkemmat tiedot löytyvät mm. seurakunnan Facebook-sivulta.

Lauluryhmä oli harjoitellut juhlaa varten useita lauluja.


Seurakunnassa kokoonnuttiin soppalautasen ääreen

Lohjan Adventtiseurakunnassa järjestettiin viime viikolla myös hernekeittotarjoilu ja vaatejako. Monet ihmiset löysivät itselleen tarpeellisia vaatteita ja kodin tarvikkeita Lohjan Rukoushuoneella tiistaina 12.3. järjestetystä tapahtumasta. Pihalla soppatykissä kypsäksi hautunut hernekeitto maittoi ja ruokailemassa kävikin noin 60 henkeä. Niin ruoka, vaatteet kuin kaikki muukin oli tarjolla maksutta. Lisäksi oli mahdollisuus keskustella rauhallisessa ympäristössä paikalla olleiden kanssa. Monet kävijät viihtyivätkin kauniissa kirkkosalissa soppalautasen äärellä pitkään.

–Kun meillä oli syksyllä EU-ruoka-avun jakelu, kyseli aika moni kassin hakenut, eikö ole hernekeittoa tarjolla, kertoo Lohjan Adventtiseurakunnan avustuspalvelun vastaava Arja Saari.

–Silloin päätimme järjestää kevätpuolella hernekeittotarjoilun, johon sitten yhdistimme myös vaatejakelun. Seurakuntalaiset sekä ystävät ja sukulaiset lahjoittivat monenlaista tavaraa, josta suuri osa löysi tänään uuden omistajan. Myös kaikki jäljelle jääneet vaatteet ja tavarat menevät hyväntekeväisyyteen, sillä viemme ne Helsinkiin Happy Hand -kierrätysmyymälään, jonka tuotto käytetään Suomen ADRA:n (Adventtikirkon kehitystyö- ja avustusjärjestö) toimintaan, Saari jatkaa.

Arja Saari huolehti siitä, että hernekeitto kypsyi soppatykissä.