Lohjalaisen kotiseutuyhdistyksen perustamisesta tulee sunnuntaina 24.3.2019 kuluneeksi 125 vuotta. Kyseessä on Suomen ensimmäinen ja vanhin kotiseutuyhdistys. Ensimmäinen kokous pidettiin Lohjankylän kansakoululla ja paikalla oli 26 kiinnostunutta.
Erikoista oli, että muutaman tilanomistajan ja virkamiehen lisäksi kokoukseen osallistui koko joukko alueen valistuneita kesäasukkaita. Kokoonkutsujana toimi suomalaisen kotiseutuliikkeen isäksi nimetty tohtori Robert Boldt, lohjalainen kesäasukas hänkin ja Paloniemen kartanon vävy.

Hänen ajatuksenaan oli saada alulle perusteellinen tutkimus Lohjan seudusta ja sen historiasta. Tavoitteena oli aikaansaada kirjallinen pitäjänkuvaus, jota alkoi viedä eteenpäin ensimmäisessä kokouksessa valittu viisihenkinen johtokunta. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Albert Fridolf Granstedt.

Uusi yhdistys toimi perustamisensa jälkeen melko verkkaisesti, mutta vähitellen alkoi tulosta syntyä kirjallisten julkaisujen merkeissä. Yhdistyksen julkaisema sarja ”Lisiä Lohjan pitäjänkertomukseen” käsittää jo 104 alueen historiaan liittyvää teosta.

Nykyisin yhdistyksen toiminta keskittyy pitkälti lohjalaisen kulttuuriympäristön vaalimiseen. Julkaisutoiminta on edelleen keskeisessä asemassa. Yhdistys on voimakkaasti mukana Lohjalaisten historian kolmannen osan toteuttamisessa. Kotiseutulehti Kirkhakkinen on keskeinen osa toimintaa. Tarpeen mukaan kotiseutua laajennetaan kesäretkille lähikuntien alueille. Viime aikoina yhdistys on myös lisännyt osallistumistaan paikalliseen keskusteluun ja pyrkinyt sitenkin vaikuttamaan kaikenlaisen lohjalaisen perinteen vaalimiseen.

Yhdistys on jakanut 40 vuoden ajan Robert Boldt -mitalin ansiokkaasta kotiseututyöstä Lohjalla. Tämän vuoden mitali jaetaan 125-vuotisjuhlassa.
Yhdistyksen toiminnan keskipisteenä on Kotiseututalo Puu-Anttilan korttelissa Lohjalla. Talo itsessään on osa vanhaa paikallista perinnettä ja yksi Lohjan keskustan vanhimmista puurakennuksista.

Yhdistys juhlii 125-vuotista toimintaansa jäsenten kesken lauantaina 25.3.2019 Puu-Anttilassa. Juhlaesitelmän pitää FT Teemu Keskisarja aiheenaan ”Suurmiesten ja pienten ihmisten kohtaloita Lohjan seudulla”. Lounastilaisuus on maksullinen, vain ennakkoon ilmoittautuneille jäsenille ja loppuunmyyty.