Viime vuoden piirileiri Säihkeellä juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea syömällä juhlaillallinen taivasalla. Partio pyrkii tarjoamaan osallistujille monenlaisia elämyksiä ja kokemuksia – myös juhlavia sellaisia. Kuvassa on Lohjan Nummityttöjen johtajistoa ja samoajia.

Lohjan vanhimman edelleen toimivan partiolippukunnan, Lohjan Nummitytöt ry:n, juhlavuosi alkaa kääntyä loppua kohden. Lippukunnan 100-vuotista taivalta on juhlistettu vuoden aikana monessa eri tapahtumassa, viimeisimpänä Lohjan Omenakarnevaaleilla. Siellä Nummitytöt ilahduttivat kojullaan sataa ensimmäistä markkinakävijää ilmaisilla syntymäpäiväkahveilla. Seuraavaksi 100-vuotissyntymäpäiviä pääsevät juhlimaan alueen partiolaisista tarpojat ja samoajat, eli 12-18-vuotiaat partiolaiset. Heille järjestetään 27.10. upea iltajuhla, Gaala.

– Olemme pyrkineet vuoden aikana järjestämään tapahtumia ja tuomaan juhlahumua eri-ikäisille monipuolisesti. Keväällä syntymäpäiväkakkua saivat nuorimmat partiolaiset kisoissa, syyskuussa kahvia tarjottiin kaikille lohjalaisille ja nyt on nuorison vuoro saada ihan oma juhlahetkensä, kertoo Nummityttöjen juhlavuodesta vastaava johtaja Jonna Vornanen.

Gaala on iltajuhla, jossa pukukoodina on tytöillä iltapuku ja pojilla tumma puku. Juhla pidetään arvoisissaan puitteissa Åsvallassa. Illan ohjelmassa on kolmen ruokalajin illallinen valkoisten pöytäliinojen ääressä maljoineen ja juhlapuheineen, pienet tanssiaiset vanhojen juhlatanssien parissa sekä tietysti vapaata juhlintaa. Liian suuria paineita puvuista tai tanssista ei kuitenkaan kannata ottaa.

– Gaalan ideana on juhlia juhlavuottamme niin hienosti, kuin vain osaamme. Vaikka kaapista ei löytyisikään iltapukua tai tummaa pukua, ideana on pukeutua niin hienosti kuin vain pystyy. Samalla haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden kokea hienon pöytäjuhlan ja samalla opetella niihin liittyviä tapoja ja juhlaetikettiä. Juhlan lisäksi kyseessä ovat samaan aikaan ikään kuin juhlaharjoitukset mahdollisia tulevia juhlahetkiä varten. Tanssejakaan ei tarvitse jännittää, sillä järjestämme ilmoittautuneille muutamat harjoitukset ennen juhlia. Onnistuneiden juhlien tärkeä osa on tapojen ja pukujen lisäksi rento tunnelma ja sitä toivomme myös näihin juhliin.

Idean Gaalaan tarjosi Nummityttöjen ja Eräveikkojen 80-luvulla järjestämä High Society -illanvietto, jossa myös juhlittiin tyylillä. Tuolloinkin illan ohjelmaan kuului juhlaillallinen, tanssiaiset sekä musiikkiesityksiä. Ensimmäisen juhlakulttuuria opettavan High Society -illanvieton järjesti Hyvinkäällä 1982 Hyvinkään Metsäpoikien jäsen Sami Franssila. Vaikka tapahtumasta oli tarkoitus Lohjalla tehdä Hyvinkään tapaan toistuva perinne, se jäi ainutkertaiseksi tapahtumaksi. High Society elää kuitenkin vahvasti siihen osallistuneiden partiolaisten muistoissa upeana kokemuksena.

– Nyt tapahtuma saa vihdoin Lohjalla jatkoa. Nummityttöjen 100-vuotisjuhlat on hyvä hetki elvyttää lohjalaisten partiolaisten juhlakulttuuria, Vornanen toteaa.