Lohjan ortodoksinen kirkko täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Kirkon merkkipäivää juhlitaan eri tapahtumien puitteissa viikon verran sunnuntaista 28.10. alkaen, jolloin Karjalan valistajien kirkon 50-vuotisjuhlakonsertti pidetään kello 16.00 (Nahkurinkatu 4). Länsi-Uudenmaan ortodoksikuoro esiintyy parinkymmenen laulajan voimin. Kuoroa johtaa kanttori Matti Jyrkinen. Konserttiin on vapaa pääsy. Tiistaina 30.10 kello 18.00 Risto Nordell esiintyy Lohjan pääkirjaston Järnefelt-salissa (vapaa pääsy).

– Risto on vannoutunut vanhan musiikin ystävä. Uskomme, että hän vetää porukkaa, sanoo Lohjan Seudun Ortodoksien puheenjohtaja Urpo Uotila.

Nordellin johdolla tutustutaan niin Bachiin, Händeliin kuin Mozartiinkin. Lisäksi hän kertoo omasta tiestään ortodoksikirkon jäseneksi, muistelee 30-vuotista radiotoimittajan uraansa sekä jakaa parhaat kalareseptinsä.

Lohjan ortodoksisessa kirkossa on avoimet ovet ke-pe 31.10. – 2.11. joka päivä kello 15.00 – 20.00. Keskiviikkona 31.10. kello 18.00 alkaa ehtoopalvelus, jonka jälkeen pidetään Kysy ortodoksisuudesta -tilaisuus. Siellä on mahdollisuus tutustua ortodoksisuuteen ja saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Lohjan ortodoksisen kirkossa praasniekka eli temppelijuhla alkaa perjantaina 2.11. kello 17.00 suurella ehtoopalveluksella ja sitä seuraavalla ohjelmallisella teeillalla. Lauantaina 3.11. aloitetaan kello 9.00 vedenpyhityksellä, jota seuraa liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus. Kello 11.30 on vuorossa litania ja seppeleenlasku Karjalaan jääneiden muistopatsaalla

-Tämä on lämminhenkinen ja tärkeä juhla meille, tiivistää alueen pappi, isä Kalevi Kasala.

Pappi Kalevi Kasala (vas), kanttori Matti Jyrkinen ja kirkon isännöitsijä Seppo Pesonen Lohjan ortodoksisessa kirkossa. Pesosen kädessä on pienoismalli kirkon laajennuksesta.

 

Suunnitelmissa on kirkon laajennus

Kasala kertoo, että lääkäri Herman Skurnik rakennutti Lohjan kirkkorakennuksen vuonna 1955 itselleen asunnoksi ja lääkärinvastaanottotilakseen. Helsingin ortodoksinen seurakunta osti sen vuonna 1968 papin ja kanttorin asunnoksi sekä rukoushuoneeksi. 2000-luvulla rakennus ei enää toiminut asuntona, vaan seurakunnan toimintaan vapautui lisää tilaa ja Helsingin silloinen metropoliitta Leo vihki rukoushuoneen kirkoksi. Lohjan ortodoksinen kirkko on pyhitetty Karjalan valistajille. Sen ikonostaasin ikonit ovat maalanneet Sakari Siitonen ja Irene Schütz.

-Lohjalle tuli seurakunnan ensimmäinen toimintakeskus, Kasala sanoo.

-Ortodoksisuuden näkyminen Lohjalla alkoi tämän toimintakeskuksen myötä. Myös Lohjan kirkollinen kulttuurin monipuolisuus on saanut täydennystä ortodokseista, sanoo kirkon isännöitsijä ja diakoni, isä Seppo Pesonen.

-Se nousi paikallisesta tarpeesta, että tänne tuli toimintakeskus. Keskuksen eteen tehtiin monta viikkoa talkootyötä, hän jatkaa.

Nyt Lohjan ortodoksisen kirkon yhteyteen suunnitellaan laajennusta.

-Hanke on ollut vireillä vuosia. Tämän hetken suunnitelmissa laajennus voisi tapahtua vuosina 2021 – 2022, sanoo Pesonen.

Nykyisellään tilat käyvät eri tilaisuuksissa ahtaiksi, eikä akustiikka ole parhaimmasta päästä.

-Vähän ahdasta tahtoo olla, mutta olemme tyytyväisiä. Jos asiat etenevät meidän toivomallamme tavalla, tähän nousee kuitenkin kirkolta näyttävä laajennusosa, Kasala sanoo.

Tällä hetkellä alueella toimiva yhdistys Lohjan Seudun Ortodoksit (ent. Länsi-Uudenmaan ortodoksit) kerää varoja kirkon laajennusta varten. Kasaan on saatu jo kymmeniätuhansia euroja.

-Lohjan seudun ortodoksien keskeinen tehtävä on tukea ortodoksisuuden edistämistä tällä alueella, Uotila kertoo.

-Heidän toimintansa on korvaamaton tuki seurakunnallemme, kiittää Kasala.

Lohjan ortodoksisen kirkon yhteyteen suunnitellaan laajennusta.

 

Jäsenmäärä on kasvanut hienoisesti

Lohjan ortodoksinen kirkko kuuluu Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan.

-Tämä on laaja seurakunta. Se ulottuu Hangosta aina Pornaisiin saakka. Jäseniä on noin 20 000, joista Lohjalla noin 320, Kasala sanoo.

Jäsenmäärä on vuosien kuluessa hieman noussut.

-Osa heistä on juurilleen palaajilla. Sukutaustassa voi olla juuria Karjalan evakoilta, toteaa Pesonen.

Myös maahanmuuttajista tulee uusia jäseniä.

-Yksi painopisteemme on tällä alkaneella kaudella saada mukaan venäjänkielisiä. Heissä on paljon ortodoksitaustaisia, mutta kieliongelmat ja tavoitettavuus voivat aiheuttaa hankaluuksia, Kasala sanoo.

 

Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan

Lohjan ortodoksisella kirkolla on monenlaista toimintaa.

-Meillä on mm. ikonikerho, kuoroharjoitukset, lasten kerho, seniorikerho ja kaikille avoin karjalankielen kurssi, luettelee Jyrkinen.

Lisäksi kirkkoon liittymistä harkitseville tarjotaan ortodoksisuuteen tutustumista ja nuorille rippikoulua vastaava kristinoppileiri. Lauantaisin kello 17.00 pidetään ehtoopalvelus ja sunnuntaisin kello 10.00 ehtoollisjumalanpalvelus.

-Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin ja muihin tilaisuuksiimme.

Jyrkinen kertoo, että kun kaikki tilaisuudet jumalanpalveluksista erilaisiin juhliin, kuten kastetilaisuuksiin, lasketaan yhteen, Lohjan ortodoksisessa kirkossa järjestetään noin 400 tilaisuutta vuodessa.

SMS