Lohjan Pitkäniemen eli 3. kaupunginosan historia muodostaa poikkeuksellisen edustavan esimerkin suomalaisen rannikkoseudun ja sisävesistöjen teollisuusympäristöjen rakennemuutoksesta. Maantieteellisesti Lohjanjärven rannalla sijaitseva ja nykyisen kaupunkikeskustan pohjoispuolelle asettuva Pitkäniemi oli alun perin Kiviniemen eli Skräddarsin vanhan kantatilan tiluksia. Alueen teollistumista edelsi laajempi alueellinen kehityskulku, jossa Lohjan teollinen ja demografinen painopiste siirtyi Virkkalasta Lohjankylään eli nykyiseen keskustaan.
Vielä 1800-luvun lopulla Virkkala oli alueen johtava taajama, jonne perustettiin Lohjan ensimmäinen moderni teollisuuslaitos, vuonna 1865 toimintansa aloittanut höyrysaha. Pitkäniemen teollisuusalueen perustaminen ja sen ympärille rakentunut infrastruktuuri kuitenkin muuttivat tätä asetelmaa radikaalisti. Vuoden 1907 jälkeen nykyinen Lohjan keskusta kasvoi väestöllisesti ja hallinnollisesti Virkkalan ohi, vaikka Virkkala säilyttikin pitkään asemansa teollisuustyöväen merkittävimpänä keskittymänä.
Pitkäniemen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla Kiviniemenrannalla on myös pitkä kaivoshistoria, joka kytkeytyy Lohjan Kalkkitehdas Oy:n toimintaan. Kasvitieteen professori Sextus Otto Lindbergin vuonna 1887 rakennuttaman huvilan maalle perustettiin vuonna 1915 Solhemin kalkkikiviavolouhos, josta louhittiin kiveä säännöllisesti erityisesti vuosina 1921–1923 muun muassa Tytyrin louhoksen täydentämiseksi. Solhemin avolouhoksen käyttö päättyi vuonna 1931, mutta vuonna 1959 aloitettiin esiintymän maanalainen louhinta, jota Nordkalk Oy on jatkanut kuljettamalla kiven suoraan tunnelia pitkin Tytyriin. Tämä kaivostoiminnan ja raskaamman puunjalostusteollisuuden rinnakkaiselo on leimannut Pitkäniemen pohjoispuolista maisemaa ja maankäyttöä yli vuosisadan ajan.
Nyt paikka on kaksi kertaa ollut paikallisen Factory by the Lake -tapahtuman paikkana, ja kolmas kerta on nyt elokuussa – peräti neljä päiväisenä.
Kamariherra Hjalmar Linder ja selluteollisuuden synty
Pitkäniemen varsinaisen teollistumisen käynnistäjänä toimi kamariherra ja varatuomari Hjalmar Linder, joka oli 1900-luvun taitteessa yksi Suomen varakkaimmista ja edistyksellisimmistä teollisuusmiehistä. Linder omisti laajasti maita Etelä-Suomessa, mukaan lukien lohjalaisen Laakspohjan kartanon, ja asettui myöhemmin vaikuttamaan Mustion kartanoon. Uskoen vahvasti paperi- ja selluteollisuuden tulevaisuuteen perinteisen sahatuotannon sijaan Linder päätti hyödyntää Pitkäniemen alueen kalkkikivivaroja ja perusti vuonna 1906 alueelle sulfaattiselluloosatehtaan. Tehtaan nimeksi tuli Lojo Cellulosafabriks Ab eli Lohjan selluloosatehdas, ja se oli ensimmäinen suuri tehdaslaitos Lohjan nykyisen keskustan välittömässä läheisyydessä. Tehtaan tiilet valmistettiin Vieremällä sijainneessa tiilitehtaassa, jonka peruja on alueen katujen nimissä. Ainekset tiiliin saatiin Lohjanjärvestä.
Työnantajana Hjalmar Linder edusti aikakautensa sosiaalista edelläkävijyyttä. Hän toteutti vapaaehtoisesti uudistuksia, joista säädettiin Suomen laissa vasta huomattavasti myöhemmin, kuten kahdeksantuntisen työpäivän käyttöönoton, työläisten maksuttoman lääkehoidon sekä palkallisen sairausloman. Linderin sosiaalinen ja taloudellinen vaikutusvalta heijastui myös paikallisen työväenliikkeen toimintaan. Vuonna 1906 perustettu Lohjan työväenyhdistys rakensi työväentalonsa talkoovoimin tontille, jonka se oli vuokrannut Linderiltä erittäin nimellisellä viiden markan vuotuisella vuokralla. Linder vaikutti myös alueen kulttuurielämään perustamalla Lohjan ensimmäisen elokuvateatterin noin vuonna 1907 Pohjolanmäelle.
Pääomien hankkimiseksi muihin investointeihinsa Linder kuitenkin luopui vähitellen omistuksistaan. Vuonna 1916 hän myi suuren osan omaisuudestaan Lojo-Nääs Ab:lle, joka vuonna 1917 myi sellutehtaan uudelle Lojo Cellulosafabriks Aktiebolagille. Vuonna 1918 Linder myi loputkin Suomessa olevat varansa Suomen Finanssiosakeyhtiölle. Seuraavina vuosina teollisuuslaitoksen omistusrakenne muuttui useasti pankki- ja sijoitusyhtiöiden kautta, kunnes tehdas siirtyi vuonna 1929 Haarlan suvun omistukseen ja sen myötä uuteen kehitysvaiheeseen.
Suomen ensimmäinen sähkörautatie ja logistinen integraatio
Teollisuuslaitoksen toiminnan tehostamiseksi Hjalmar Linder rakennutti vuosina 1906–1907 kapearaiteisen () rautatien, joka yhdisti Pitkäniemen sellutehtaan ja Valtionrautateiden Lohjan rautatieaseman. Radan pituus oli
, ja se oli Suomen ensimmäinen sähköistetty rautatie. Logistisen merkityksensä lisäksi radalla oli suuri yhteiskunnallinen rooli, sillä se avattiin vuonna 1912 yleiselle henkilö- ja postiliikenteelle.
Tämä sähkörata loi merkittävää logistista synergiaa alueen muille toimijoille. Kun Tallinnassa toiminut A.M. Lutherin vaneritehdas päätti ensimmäisen maailmansodan aiheuttamien meriliikennehäiriöiden vuoksi perustaa vaneritehtaan Lohjalle vuonna 1916, uuden tehtaan sijoittumista ja raaka-ainekuljetuksia helpotti ratkaisevasti se, että Linderin kapearaiteiselta sähköradalta rakennettiin suora pistoraide uuden vaneritehtaan alueelle.
Kapearaiteisen radan välityskyky kävi kuitenkin riittämättömäksi teollisuuden kasvaessa, ja kapearaiteinen henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1928. Radan korvaajaksi rakennettiin vuosina 1927–1928 leveäraiteinen, noin viiden kilometrin pituinen Lohjan satamarata, joka ulottui Ventelän asemalta Pitkäniemen teollisuusalueelle. Satamaradan valmistuttua kapearaiteinen sähkörautatie purettiin vuonna 1930, ja kaikki Pitkäniemen tehtaiden tavaraliikenne siirtyi satamaradalle. Alkuperäinen sähköveturi jäi kuitenkin palvelemaan tehtaan sisäisiä siirtoja paperipuukentälle vielä neljännesvuosisadan ajaksi ennen romuttamistaan. Satamaradan säännöllinen tavaraliikenne lakkasi vasta vuonna 2010, ja rata purettiin lopullisesti syksyllä 2020 kevyen liikenteen väylän eli Kaaribaanan rakentamisen tieltä.
Lohjan paperitehtaan tuotantohistoria ja rakennemuutos
Haarlan suvun otettua tehtaan haltuunsa vuonna 1929 Pitkäniemen tuotantorakennetta alettiin monipuolistaa. Vuonna 1938 tehtaalle valmistui sen ensimmäinen paperikone (PK1), ja samana vuonna yrityksen nimeksi otettiin Lohja-Kotka Oy. Sellun valmistuksen rinnalle noussut paperintuotanto ja vuonna 1963 aloitettu paperin jatkojalostus muuttivat tehtaan profiilia kohti korkeamman jalostusasteen erikoispapereita, kuten lääke- ja elintarvikepakkauksissa sekä hygieniatuotteissa käytettäviä päällystettyjä voimapapereita.
Tehtaan siirryttyä vuonna 1968 Joutseno-Pulp Oy:lle alkoi asteittainen luopuminen kemiallisen massan valmistuksesta. Ympäristörasituksen ja pienten tuotantoyksiköiden heikon kannattavuuden vuoksi sellun valmistus Pitkäniemessä lopetettiin vuonna 1979. Tämän jälkeen tehdas toimi puhtaasti ostosellun varassa paperinvalmistus- ja jalostusyksikkönä. Vuonna 1983 nimeksi otettiin Lohjan Paperi Oy, ja seuraavien vuosikymmenien aikana laitos kytkeytyi osaksi suuria kansallisia ja kansainvälisiä metsäjättejä, kuten Rauma-Repolaa, UPM-Kymmeneä sekä Loparexia. Viimeiseksi omistajaksi tuli vuonna 2008 eteläafrikkalainen Mondi Group, joka sulki tehtaan ja sen yhteydessä toimineen lämpövoimalan lopullisesti vuonna 2015 raskaan tappiollisuuden seurauksena
Nykyaika: Umacon Oy:n kehityshankkeet ja suunnitteluvaihtoehdot
Teollisuuden purkutöihin ja metallinkierrätykseen erikoistunut perheyritys Umacon Oy osti Mondin entisen 23 hehtaarin tehdasalueen rakennuksineen ja koneineen kesällä 2017. Umaconin rooliksi määriteltiin tarpeettomien rakennusten purkaminen ja tontin maaperän puhdistaminen, jotta alue saataisiin luovutettua eteenpäin jatkokehitystä varten. Ensimmäisenä kohteena purkamisluettelossa oli huonokuntoinen voimalaitos.
Umaconin palkkaama suunnittelutoimisto Jones Lang LaSalle Finland Oy (JLL) laati alueelle kaksi erilaista maankäyttösuunnitelmaa (A ja B), joiden tavoitteena oli muuttaa teollisuusalue noin 50 000 m2 suuruiseksi asuin- ja palvelukokonaisuudeksi. Arkkitehtonisessa konseptissa haettiin inspiraatiota 1970-luvun materiaaleista, kuten raakabetonista, kylmästä mahonkiviilusta, messingistä ja lasitiilestä. Suunnitelmat herättivät kuitenkin poliittista ristiriitaa: siinä missä kiinteistökehittäjät tavoittelivat korkean profiilin järvenrannalle suuntautuvaa asumista, Lohjan kaupungin vetovoimalautakunta edellytti teollisen ja työpaikkavaltaisen toiminnan säilyttämistä alueella. Kaupunki halusi myös varmistaa, että tulevassa kaavassa ranta-alueet saadaan yhteiskäyttöön, mikä mahdollistaisi pitkään suunnitellun yhtenäisen rantakävely-yhteyden rakentamisen Moisiosta aina Liessaareen saakka.
Pitkäniemen historiallinen perintö ja tulevaisuudennäkymät
Lohjan Pitkäniemen teollisuusalueen yli satavuotinen historia heijastaa laajasti Suomen teollistumisen ja rakennemuutoksen eri vaiheita. Kamariherra Hjalmar Linderin edistyksellisestä sellutehtaasta käynnistynyt kehitys synnytti alueelle kaksi merkittävää puunjalostuksen haaraa: kemiallisen paperiteollisuuden ja mekaanisen vaneri-, lastulevy- ja kertopuuteollisuuden. Logistiset ratkaisut, kuten maamme ensimmäinen sähkörautatie, loivat edellytykset näiden teollisuudenalojen tiiviille ja tehokkaalle yhteistoiminnalle.
Paperintuotannon lakattua vuonna 2015 Pitkäniemi on siirtynyt uuteen maankäytölliseen aikakauteen. Vaikka perinteinen savupiipputeollisuus on vetäytynyt, mekaanisen puunjalostuksen korkean teknologian tuotteet (kuten Metsä Woodin Kerto-tuotteet) säilyttävät yhä paikkansa alueella. Hyväksytty L77a-asemakaava osoittaa, että alueella pyritään hallittuun tasapainoon modernin energiateollisuuden, työpaikkojen säilyttämisen ja asuinympäristön kehittämisen välillä. Pitkäniemen ranta-alueiden ja puretun satamaradan muuttaminen kevyen liikenteen Kaaribaanaksi integroi tämän vanhan teollisuusympäristön entistä tiiviimmäksi ja elävämmäksi osaksi nykyaikaista Lohjan kaupunkirakennetta
