Vuosi 2023 on merkittävä vuosi Lohjan seudun sotaveteraanien ry:lle, sillä silloin tulee kuluneeksi jo 63 vuotta yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen jäsenet ja kutsuvieraat pääsivät juhlistamaan 60-vuotistaivalta musiikkiesitysten ja päivällisen kera vasta viime viikon perjantaina Åsvallan seurantalolla, sillä koronapandemia on lykännyt yhdistyksen juhlia viimeiset kolme vuotta.
Yhdistys on toiminut aktiivisesti vuosien varrella ja tehnyt tärkeää työtä sotaveteraanien hyväksi.
Vaikka juhlapäivämäärät ovat vaihdelleet ja juhlat jouduttu siirtämään koronapandemian vuoksi, Lohjan seudun sotaveteraanien ry on jatkanut tärkeää työtään ja pysynyt aktiivisena yhdistyksenä. On tärkeää muistaa ja kunnioittaa sotaveteraaneja, jotka ovat tehneet urheita tekoja maamme puolesta. Lohjan seudun sotaveteraanien ry:n 63. toimintavuosi onkin merkki siitä, että yhdistyksen työ jatkuu yhä edelleen, vaikka tulevaisuudessa yhdistystä odottavat muutokset ja siirtyminen osaksi perinneyhdistystä.
Arto Heikkilä on toiminut Lohjan seudun sotaveteraanien ry:n puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien. Jaarle Wilska toimii yhdistyksen sihteerinä.
Yhdistyksen tavoitteena on säilyttää historian merkitys ihmisten mielessä ja välittää sotaveteraanien tarina uusille sukupolville. Ihmisten on tärkeää tuntea oma historiansa, jotta menneiden aikojen virheitä ei toisteta uudelleen tulevaisuudessa.
Yhdistys ylläpitää perinnetyötä muun muassa järjestämällä kunniakäyntejä sankarihaudoilla, järjestämällä tapahtumia sekä taltioimalla paikallisten veteraanien tarinoita. Lisäksi yhdistys kokoaa paikallista perinnetietoa valtakunnalliselle verkkosivustolle. Nykyisen toiminnan keskeinen tavoite on tukea veteraaneja arkipäivän rutiineissa.
Yhdistyksen toiminnasta on kirjastosssa Yhdessä matkaten -kirja, jossa kerrotaan kattavasti yhdistyksen matka vuosilta 1960-2010. Yhdistys on ylpeä historiastaan ja sen vaalimisesta, ja se on iloinen siitä, että se pystyy tarjoamaan apua ja tukea veteraaneille sekä yhteisölle laajemminkin.
Jäsentapaamisissa pääsee rupattelemaan ja vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa
Vaikka 60-vuotisjuhlia jouduttiinkin siirtämään, on yhdistyksen toiminta jatkunut myös korona-aikana, tosin hieman pienemmässä muodossa. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen on ollut haasteellista, mutta yhdistys on onnistunut sopeutumaan tilanteeseen ja toteuttamaan toimintaansa turvallisesti.
Tärkeä osa yhdistyksen toimintaan ovatkin olleet tapaamiset ja retket sen jäsenille. Heikkilä kertoo, että retkiä on tehty lähialueelle keväisin ja syksyisin retkiä.
Yhdistys järjestää kuukausittaisia jäsentapaamisia pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 15.00 Lounasravintola Oivassa Tehtaankadulla. Tilaisuuksiin on osallistunut aktiivisesti keskimäärin 15-20 jäsentä.
Tilaisuudet kestävät noin puolitoista tuntia. Joillekin jäsenille liikkuminen alkaa olemaan jo hankalaa, mutta kuukausittaiset kahvitteluhetket ovat monelle todella tärkeitä ja usein ainut kerta, jolloin pääsee kunnolla rupattelemaan ja vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa.
-Olen nähnyt kuinka tärkeää se on ihmisille, että edes kerran kuussa kokoonnutaan yhteen juttelemaan, Wilska kertoo.
-Tarinaa kuuluu, joka pöydässä ja ympärillä käy puheensorina. Välillä tekee jopa kipeää lopettaa keskustelu ja siirtyä kuukausitapaamisen aiheisiin, Heikkilä lisää.
Heikkilä on ollut yhdistyksen toiminnassa jo vuodesta 2003 ja yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien. Hän on tehnyt tärkeää työtä veteraanien hyväksi, vierailemalla heidän kotonaan ja toimittamalla esimerkiksi kukkaterveisiä. Jäsenille tapaamiset ja pienetkin eleet ovat olleet todella tärkeitä. Jäsenistä onkin tullut hyvin läheisiä yhdistyksen toiminnan myötä.
-Kukkatervehdykset on tapahtuma, jossa itsekin liikuttuu kun pääsee todistamaan kuinka tärkeä ele on toiselle, Heikkilä kertoo.
Nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaivataankin läheisyyttä ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Monet jäsenistäkin elävät yksin ja viettävät suuren osan ajastaan yksin, joten yhdistyksen tapahtumat ovat tärkeitä heille.
– Arvostukseni veteraaneja kohtaan ja mitä he ovat tehneet on suuri. Ukrainan sodan läsnä ollessa se arvostus on vain kasvanut entisestään, Wilska kertoo.
Toiveena on, että tulevaisuudessa toiminnassa olisi nuoria mukana
Wilska kertoo, että yhdistyksessä on käyty useita keskusteluja siitä, miten nuoremmat jälkipolvet saataisiin mukaan toimintaan ja ymmärtämään historian merkitystä. Hän korostaa, että on tärkeää, että nuoremmat sukupolvet oppivat tuntemaan oman maan historiaa ja arvostavat vapautta, jonka veteraanit ovat heille mahdollistaneet.
– Olen koittanut tilaisuuksissa, joissa olen ollut puhumassa niin muistuttaa jälkipolvia siitä, että edes kerran vuodessa historian tunneilla vierailtaisiin sankarihaudoilla, Heikkilä kertoo.
-Nuorison panos perinnetyöhön on merkittävä, Wilska lisää.
Koulujen ja perinneyhdistysten välillä on yhteistyötä esimerkiksi luokat ovat vierailleet Kaarteen sotamuseolla.
-Kyllä perinnetyötä tehdään jo paljon kouluissa, Heikkilä toteaa.
Yhdistyksen toiminta on hiljenemään päin.
Sotaveteraanien määrä vähenee ikääntymisen myötä. Lohjalla heitä on enää alle 20 ja koko Suomessa reilut 3 000. Kun veteraaniyhdistykset luonnollisesti vähenevät, perinneyhdistykset jatkavat veteraanien itsenäisyyden eteen tekemän työn vaalimista.
Lohja, Vihti ja Karkkila ovat perustaneet yhteisten alueellisen yhdistyksen, joka toimii osana valtakunnallista Tammenlehvän perinneliittoa.
Vuonna 2023 veteraaneja on vielä noin 3000. Lisäksi heidän puolisoitaan ja leskiään on noin 9000. Veteraanien keski-ikä on noin 97-vuotta. Kelalta saatavan ennusteen mukaan vuonna 2025 veteraaneja olisi noin 1000, ja heidän puolisoitaan ja leskiään noin 3000.
Yhdistyksessä on tällä hetkellä 7 veteraanijäsentä ja 10 puolisojäsentä/leskeä. Kokonaisjäsenmäärä on 79 henkilöä. Toiminta jatkuu nykyisessä muodossa vuoden 2024 loppuun asti.
– Uskon, että nykymuotoinen toiminta jatkuu vielä ensi vuoden ajan, Heikkilä kertoo
Vuoden 2024 aikana siirrytään perinneaikakaudelle Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueiden kattavassa perinneyhdistyksessä.
Perinneyhdistystä on jo valmisteltu erillisessä toimikunnassa kolme vuotta ja uusi yhdistys perustettiin Lohjalla 1.12.2022. Yhdistyksen nimi on Tammenlehvän Länsi-Uudenmaan perinneyhdistys ry ja sen puheenjohtaja on Kaarteen Sotamuseon toimitusjohtaja Kalervo Kaarre.
Molemmat Wilska ja Heikkilä antavat kiitosta siitä, miten veteraaneja on huomioitu viime vuosina.
– Niin kauan kuin meillä on veteraaneja, heistä täytyy pitää mahdollisimman hyvin huolta, Wilska toteaa.