Saunapäivää vietetään 27.7. Silloin saunotaan, juhlitaan ja pidetään hauskaa yhdessä!

Saunapäivä-kampanja on Ylen kesän 2019 kärkihanke, jonka tavoitteena on saada yhden päivän aikana kaikki mahdolliset saunat Suomessa auki ja suomalaiset yhdessä saunomaan, kohtaamaan toisensa ja pitämään hauskaa.

Kampanja huipentuu kaikkien yhteiseen Saunapäivään 27.7., jolloin ympäri Suomea saunotaan niin julkisissa kuin sellaisissakin saunoissa, jotka eivät ehkä ole tavallisesti yleisölle auki – oli se sitten kaupungin, kylän tai yrityksen edustussauna, yhdistyksen ylläpitämä sauna, julkinen sauna, ulkoilualueen yhteydessä oleva sauna, vierasvenesataman sauna tai vaikkapa yksityisen ihmisen oma, se kaikista paras sauna!

Yle julkaisee osana kampanjaa kartan, josta näkyvät kaikki Saunapäivään 27.7. osallistuvat ja silloin yleisölle auki olevat saunat. Onko sinulla tai yhteisölläsi sauna, jonka voisi avata

Saunapäivänä? Saunan avaamisen yhteydessä on oiva mahdollisuus esitellä esimerkiksi yhdistyksen tai yrityksen toimintaa uusillekin yleisöille. Haastakaa myös muut toimijat mukaan Saunapäivään!

Saunansa voi ilmoittaa mukaan tästä linkistä:

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeM9Iu9jsQ_lqy3nwK6YqHJCy0SBTnseW3zocdT_J7mdCzsCg/viewform

Ainutlaatuisen saunakulttuurin juhlistusta

Saunapäivän takana vaikuttaa halu saada suomalaiset havahtumaan siihen, miten ainutlaatuinen saunakulttuuri meillä on. Saunaa juhlistetaan juuri nyt, koska yleiset saunat ja yhdessä saunominen ovat kovassa nousussa ja suomalainen saunomisen kulttuuri on ensimmäinen asia, jota Suomesta haetaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Ennen kaikkea, halutaan tehdä jotain isoa ja hauskaa yhdessä eli saunoa!

Saunapäivä-kampanja on käynnissä koko kesän ajan ja huipentuu Saunapäivään 27.7.2019. Sosiaalisessa mediassa käytetään tunnistetta #saunapäiväyle. Ylen nettisivuilta (yle.fi/saunapaiva) löytyy paljon mielenkiintoisia sisältöjä ja kartta, josta kaikki Saunapäivän avoimet saunat löytyvät. Saunapäivänä nettisivuilla avataan myös löylymittarin, jonne jokainen voi syöttää kyseisen päivän saunomiskertansa.

Sauna-aihetta käsitellään heinäkuussa laajasti Ylellä. Esimerkiksi lauantai-iltaisin nähdään neliosainen Saunapäivä-sarja Yle TV1:ssä. Se huipentuu 27.7. nähtävään, ympäri Suomea tehtävään suoraan lähetykseen. Myös Radio Suomi saunoo Saunapäivänä 24 tuntia ympäri Suomea!