Partiolaiset näkyvät katukuvassa ympäri Suomen huhtikuun viimeisellä viikolla 22.-28.4.2019, kun 65 000 lapsesta, nuoresta ja aikuisesta koostuva Suomen suurin nuorisojärjestö viettää valtakunnallista Partioviikkoa. Tänä vuonna kymmenissä viikon aikana partiota esittelevissä tapahtumissa huomioidaan erityisesti aikuiset, jotka ovat avainasemassa partiotoiminnan järjestämisessä.

Inkoolaiset pääsevät Partioviikolla tutustumaan leirielämään. Inkoon keskustaan nousee torstaina 25.4. Partioviikon kunniaksi kaikille avoin partioleiri. Tarjolla on klo 17-19 ohjelmaa ja leirinuotioevästä lapsille, nuorille ja aikuisille tulten äärellä.

Vihdissä paikallisiin partiolaisiin voi tutustua samaan aikaan torstaina 25.4. klo 17.30-19 Nummelan seurakuntakeskuksella, jossa partiolippukunta Vihterän ”kololla” eli kokoontumistilassa on avoimet ovet. Tarjolla on tekemistä niin lapsille kuin aikuisille.

Lohjalla maistellaan lettuja ja kahvitellaan Aurlahden rannassa lauantaina 27.4. klo 12-15. Alueen partiolippukunnat esittelevät harrastustaan ja vastaavat kysymyksiin. Lohjan Virkkalassa on samaan aikaan käynnissä Virkkalan Tulentekijöiden Tikkarijuoksu, jossa partiolaiset jakavat tikkareita ja esittelevät toimintaansa Virkkalan keskustassa.

Karkkilassa kokoonnutaan Partioviikolla nuotiolle. Partiolippukunta Raudanreippaat järjestää lauantaina 27.4. klo 17 alkaen Koko Karkkilan iltanuotion, kaikille avoimen ja maksuttoman tapahtuman, jossa vietetään mukavaa iltaa nuotion äärellä.

Kaikki Uudenmaan Partioviikon tapahtumat: www.uusimaa.partio.fi/partioviikko