Heijastin on tarpeen myös taajamassa, vaikka alueella olisikin katuvalaistusta. Kuva: Nina Mönkkönen /Liikenneturva

Lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista kokee heijastinmuistutuksen olevan syksyllä tarpeen. Aniharva kokee, että heijastimen käytöstä puhutaan liikaa. Valtakunnallinen heijastinpäivä 1.10. muistuttaa, että viimeistään nyt on aika kiinnittää heijastin. Lisääntyvä pimeys edellyttää myös kuljettajilta toimenpiteitä: nopeuden alentaminen antaa lisäaikaa havainnoinnille.

Liikenneturvan seurantojen* mukaan lähes joka toinen jalankulkija varustautui heijastimin pimeällä taajamassa liikkuessaan. Parannettavaa siis on. Pimeiden maantietaipaleiden lisäksi heijastin moninkertaistaa erottuvuuden myös taajamissa. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lähes joka kymmenes koki, ettei heijastimesta ole hyötyä valaistulla alueella.

”Lähivaloilla ajettaessa heijastimellinen erottuu jo noin 350 metrin päästä. Ilman heijastinta erotutaan vasta noin 50 metrin päästä. Vaikka pimeällä kuljettaisiinkin niin sanotusti valaistulla alueella, valojen ja varjojen vuorottelu haastavat näkemistä. Jos olosuhteisiin lisää syksyisen sateen ja tuulen, haastaa se kuljettajan näkemistä. Kun syksyyn varaudutaan heijastimin, autamme toisia liikenteessä liikkuvia huomaamaan itsemme”, toteaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Myös uudessa, kesäkuun alussa voimaantulleessa tieliikennelaissa heijastinpykälä säilyy: jalankulkijan on yleensä käytettävä pimeällä heijastinta.

Nopeuden alentaminen lisää havainnointiaikaa

Yhdeksän kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kertoo olevansa tavanomaista varovaisempi ylittäessään tietä pimeällä. Lähes yhtä moni kokee, että kuljettajien tulisi alentaa nopeuttaan entisestään, kun he ajavat pimeällä alueella, jossa on paljon suojateitä. Moni kyselyyn vastannut kuljettaja kertookin hiljentävänsä ajonopeuttaan taajamissa, kun näkyvyys on huonontunut. Kuljettajista yhdeksän kymmenestä kokee pimeällä ajamisen taajamassa kuormittavana, koska kävelijöitä ja pyöräilijöitä on vaikea nähdä.

”Pimeys haastaa liikenteessä on sitten liikkeellä jalan tai kumipyörillä. Auton ratissa ja fillarin satulassa heikentynyttä näkyvyyttä voidaan kompensoida alentamalla ajonopeutta. Havainnointiin saatu lisäaika vähentää ajon kuormittavuutta ja tarvetta äkkijarrutuksille. Lyhyesti sanottuna siis parantaa turvallisuutta”, tiivistää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Kuvan infograafi kertoo Liikenneturvan kyselyn tuloksista.

Jokasyksyinen muistutus on tervetullut

Lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastannut kokee, ettei jokasyksyinen muistutus heijastimen käytöstä ole turha. Vain 11 prosenttia koki, että heijastimen käytöstä puhutaan liikaa. Liikenneturva kampanjoi tänäkin syksynä heijastimen käyttöön kannustaen.

”Varautumalla ennakkoon voi jokasyksyisen pimeyden antaa tulla turvallisin mielin. Aivan viimeistään heijastinkausi on syytä käynnistää heijastinpäivänä 1.10. Eli nyt kaivamaan heijastimet esiin ja kiinnittämään niitä trikoisiin ja teryleeneihin”, Loikkanen kehottaa.

Kuvassa infograafi Liikenneturvan kyselyn tuloksista.