Pohjolan Liikenne ryhtyy ajamaan Länsi-Uudenmaan bussivuorojaan maanantaista 23.3. alkaen harvennetuilla vuoroilla. Syynä on koronaviruksen aiheuttama matkustajamäärien romahdus. Maanantaista 23.3. alkaen vuoroja ajetaan arkipäivinä pääosin lauantaiaikataulujen mukaisesti. Myös viikonlopun vuoroja harvennetaan. 

Voimassa olevat aikataulut löytyvät viimeistään lauantaina 21.3. Pohjolan Liikenteen verkkosivuilta osoitteesta www.pl.fi.

Vuorojen supistamiset eivät koske Ely-keskuksen tai Lohjan ja Vihdin kaupunkien tilaamia ostoliikennevuoroja. Lähes kaikki näistä vuoroista ajetaan normaalien aikataulujen mukaisesti. Ely-keskuksen vuorot löytyvät Pohjolan Liikenteen verkkosivujen aikataulusivuilta.

– Koronavirustilanteen vuoksi matkustajamäärämme ovat nopeasti pudonneet alle puoleen normaalista. Tilanne on nyt todella poikkeuksellinen. Tavoitteemme on luonnollisesti palata normaaleihin aikatauluihin, kun tilanne helpottuu, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.