Poliisin päivää vietetään 31.8. Lohjan torilla

Poliisin päivä järjestetään 31.8. Länsi-Uudenmaan poliiseja voi tavata tänä vuonna Espoon Tapiolassa sijaitsevassa kauppakeskus Ainoassa (bussiterminaalin edustalla, Otaniemen puolella) sekä Lohjan torilla kello 10–14.

Koululaiset voivat voittaa poliisin vieraaksi koululle vuoden teeman tiimoilta

kuva poliisi.fi

Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Poliisin päivässä on mahdollista tutustua poliisin työhön ja jutella poliisien kanssa.

– Kyseessä on koko perheen tapahtuma, joten toivotamme kaikki vauvasta vaariin tervetulleiksi. Meistä on mukava kohdata alueemme asukkaita näissä tapahtumista, joten ei kun vain rohkeasti juttusille, kannustaa Espoon tapahtumassa mukana oleva komisario Hannu Väänänen.

Tapahtuman teema on tänä vuonna ”turvallisesti netissä”. Teeman tiimoilta kouluikäisten on mahdollista osallistua tapahtumassa helppoon, mutta hienon palkinnon sisältävään tietokilpailuun.

– Molemmilla paikkakunnilla arvotaan syyskuussa vastanneiden kesken yksi koulu, johon poliisi tulee vierailulle. Vierailu suunnitellaan yhdessä koulun ja oppilaiden kanssa, Väänänen kertoo.

Espoossa voi tutustua poliisin panssariautoon, Lohjalla poliisiveneeseen

Juttelun ohella Poliisin päivässä on mahdollista tutustua poliisin työssään käyttämiin kulkuneuvoihin. Molemmilla paikkakunnilla on esillä muun muassa poliisiautoja.

– Lisäksi Espoossa on mahdollista tutustua poliisin uuteen panssariautoon ja meillä Lohjalla taas poliisin vesiliikennevalvonnassa käyttämään partioveneeseen, esittelee komisario Sami Kari.

Mahdollisuuksien mukaan Espoossa vierailee ohjaajansa kanssa poliisikoira Repe ja Lohjalla poliisikoira Sinko.

Perheen pienimmille Länsi-Uudenmaan poliisi tarjoaa mahdollisuuden kokeilla lastenkoossa olevia poliisihaalareita sekä Espoossa että Lohjalla.

– Ajattelimme, että lapsille voisi jäädä mukava muisto Poliisin päivästä, jos läheiset ottavat heistä valokuvan hienot poliisihaalarit päällä, Väänänen kertoo.

Poliisin päivässä jaetaan myös rajattu määrä sekä lapsille että aikuisille suunnattuja poliisi-aiheisia tavaroita, kuten laastareita, korttikoteloita ja ilmapalloja.