Porlan alueella seikkaillaan jälleen lauantaina 18.6. 10.00–14.00. Kahden vuoden koronatauon jälkeen päästään jälleen järjestämään suosituksi muodostunut lasten ja koko perheen tapahtuma. Porlan alueesta on muodostunut kaupunkilaisten monipuolinen lähiluontoalue, joka yhdistää kaupungin keskustan Lohjanjärveen ja jossa paljon ulkoillaan ja virkistäydytään upean luonnon keskellä ympäri vuoden.

Porlan alue on nyt parhaimmillaan, kukkaloistoineen, hämyisine metsineen ja hyvine polkuineen. Viimeistään lintujen konsertti tuo kesän jokaisen mieleen. Vierestä löytyvät Lohjanjärvi ja Aurlahden ranta-alue uimarantoineen, kahviloineen ja jäätelökioskeineen.

Lauantaina 18.6. Porlassa liikutaan jälleen koko perheen voimin. Porlan Järviluontoseikkailu on jo kymmenen kertaa toteutettu leppoisa tapahtuma, jossa liikutaan opastetulla luontopolulla kulkien erilaisten toiminnallisten rastien kautta.

Yhteensä kymmenellä rastilla tutustutaan asiantuntijoiden opastamana Porlan luontoon, kasveihin ja lintuihin. Lisäksi tutkitaan vesiötököitä, etsitään eläimiä metsästä, seilataan lautalla, kokeillaan tarkkuusheittoa ja jännitetään arpajaisvoittoja. Kierroksen päätteeksi voi istua nuotion äärellä, paistaa makkarat ja nauttia omista eväistä.

Tapahtuma on maksuton, mutta mukaan on hyvä varata vähän käteistä arpajaisia varten. Lapsille tarjotaan ilmaiset eväät: tikkupullaa ja makkaraa. Tapahtuman toteuttamiseen osallistuvat Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki ry ja Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys ry, Lohjan Kalaseura ry. ja Pro Porla ry.