Siuntiossa kokeillaan lasten ulkoilupalvelua perheille, joiden lapset ovat poikkeuksellisesti poissa päiväkodista koronavirustilanteen vuoksi. Tarkoituksena on tarjota lasten vanhemmille hetki esimerkiksi etätöiden tekemiseen tai opiskeluun. Kokeilu alkaa 14.4. ja aikoja voi varata 9.4.
alkaen.

Koronakriisi on mullistanut monen lapsiperheen arjen. Koululaiset ovat siirtyneet etäopetukseen, päiväkodista pidetään lapsia kotihoidossa ja monet vanhemmat tekevät etätöitä. Vanhempien kotona oleminen helpottaa varsinkin nuorempien lasten etäopiskelua, mutta samalla tilanne
saattaa hankaloittaa etätöiden tekemistä. Kaikille siuntiolaisille lapsiperheille suunnattu maksuton lasten ulkoilupalvelu auttaa tällaisessa tilanteessa.

Siuntiossa halutaan panostaa lasten hyvinvointiin käytettävissä olevin keinoin myös poikkeuksellisessa tilanteessa. Lapsiperheillä on mahdollisuus saada lastenhoitaja hakemaan lapsi ulos leikkimään arkisin klo 9-15 välillä, noin 1-2 tuntia kerralla.

Käytännössä palvelua tiedustellaan kunnan ulkoilupalveluiden koordinaattorilta, p. 044 386 1128 (ma-pe klo 11-13). Koordinaattori sopii ajat jakaen niitä tasapuolisesti kyselijöille. Osa lastenhoitajista toimii kunnan päiväkodeissa, joten he voivat olla perheille ennestäänkin tuttuja.