Siuntio-päivä tuo tulevana lauantaina vilskettä Siuntion kuntakeskukseen. Palloiluhallin lisäksi tapahtumia on mm. kirjastossa, Walkersissa, Työpaja Virrassa ja ulkoalueilla. Siuntio tutuksi -rastitapahtumassa kierretään rasteja kuntakeskuksessa. Yhdistykset, yritykset ja eri yhteisöt esittelevät klo 10-14 toimintaansa Siuntion palloiluhallissa.
Tilaisuuden avaa hallintojohtaja Niko Kannisto ja kunnan viranhaltijat ovat koko tapahtuman ajan paikalla keskustelemassa kuntalaisten kanssa kunnan palveluista ja kehittämisideoista. Charlotta-leivoskilpailun finaali on klo 12.30. Paikalla on myös myyjäisiä ja kahvio.

Lapsille on omaa maksutonta ohjelmaa. Teatteri Mukamas esittää näytelmän Hölmöläiset klo 11.30. Tämän jälkeen järjestetään ohjattua askartelua. Paikkana on Työpaja Virta palloiluhallin yläkerrassa. Kirjasto palvelee klo 10-14. Syysmuskarissa esitetään klo 10 koko perheen lauluja ja leikkejä suomeksi ja ruotsiksi. Sture Lindholm esitelmöi klo 13 kaksikielisesti aiheenaan ”Vankileirihelvetti Dragsvik, Tammisaaren joukkokuolema 1819”. Nuorisotila Walkersissa on avoimet ovet klo 10-14. Siuntion uusi, kaikille avoin liikuntapuisto avataan klo 14 Aleksis Kiven koulun väistötilojen vieressä.

Siuntio-päivän aikana on myös mahdollisuus koeajaa sähköpolkupyöriä ja osallistua rastitapahtumaan. Olohuoneen kierrätystapahtuma on avoinna Capellassa klo 9-13 ja 16-17. Päivän aikana on avoimet ovet klo 10-15 Siuntion paloasemalla ja klo 12-15 ja Marthabossa, jossa on myös vanhojen kannujen ja postikorttien näyttely. Illalla klo 18 järjestetään Siuntion kirkossa hyväntekeväisyyskonsertti SHINA Loving Voices Consert. Lisätietoja Siuntio-päivästä osoitteesta www.siuntio.fi.