Siuntioon rakenteilla olevan sivistys- ja hyvinvointikampuksen nimeksi tulee Sivistyskampus Siuntion sydän. Ruotsiksi nimi on Bildningscampuset Sjundeå hjärta. Nimiehdotuksia haettiin avoimella nimikilpailulla helmi–maaliskuussa. Kilpailuaikana kilpailuun osallistuttiin 247 kertaa. Jotkut osallistujat osallistuivat useamman kerran, jotkut taas jättivät useamman ehdotuksen kerrallaan. Kilpailuajan jälkeen tuli vielä kolme nimiehdotusta.
Siuntion sydän oli paitsi raadin suosikki myös kilpailun ehdotetuin nimi. Siuntion sydän -nimeä ehdotti viisi henkilöä. Raati huomioi valinnassaan seuraavat periaatteet: Nimi sopii kampuksen julkisivutaiteeseen. Nimi kuulostaa hyvältä sekä suomeksi että ruotsiksi. Nimi kuvaa oivaltavasti kampuksen käyttötapaa ja käyttäjiä.
Useaan ehdotukseen sisältyi Aleksis Kiven nimi. Siuntion sydämeen muuttavat koulut säilyttävät kuitenkin nimensä, joten kampuksen nimeäminen olisi aiheuttanut sekaantumisvaaran.
Koko raati oli tyytyväinen valittuun nimeen.
–Sivistyskampus Siuntion sydän – Bildningscampuset Sjundeå hjärta muodostaa kokonaisuuden, joka kuvaa rakennuksen käyttötarkoitusta ja on helposti lähestyttävä. Sivistyskampus Siuntion sydämestä tulee koko kunnan sydän ja kaikkien olohuone, joten nimi on osuva. Siinä on myös paljon tuttua: kampus on jo monella käytössä ja Siuntion keskustassa on kaava-alue, jonka nimi on Siuntion sydän. Kampuksen julkisivutaiteeseen tulee siuntiolaisten koululaisten lämminhenkisiä kuvauksia siitä, mitä Siuntio heille merkitsee, joten nimi sopii myös taideteoksen henkeen. Uutta nimeä voidaan käyttää halutessa symbolina ja hyödyntää sujuvasti myös markkinoinnissa. Uuden nimen myötä toivotaan, että kampus otetaan jokaisen siuntiolaisten sydämeen, raati perusteli valintaa.
Raadin puheenjohtajana toimi sivistystoimenjohtaja Eero Kling. Raadin muita jäseniä olivat käyttäjien edustaja Susanna Österman Sjundeå svenska skolasta, käyttäjien edustaja Reija Laine Aleksis Kiven koulusta, Sinna Kröger nuorisovaltuustosta, kampuksen julkisivutaiteesta vastaava taiteilija Jaakko Niemelä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marko Linnala, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Stefan Svanfeldt, kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Kristian Parviainen sekä hallintokoordinaattori Erika Parvikoski, joka toimi raadin sihteerinä.
Kampuksen avajaiset syyskuussa
Sivistyskampus Siuntion sydän valmistuu kesäksi ja kesän aikana sinne muuttavat Aleksis Kiven koulu (luokat 1–9), Sjundeå svenska skola (luokat 1–6), osa esiopetuksesta, kirjasto, nuorisopalvelut, työpaja Virta sekä perhekeskus eli oppilashuolto, neuvola ja perhesosiaalityö.
Sivistyskampus Siuntion sydämen avajaisia vietetään 30.9.2022 Siuntio-päivän yhteydessä.

Tuleva sivistys- ja hyvinvointikampus sai nimekseen Sivistyskampus Siuntion sydän.