Soitinliike Delta Sound ja puusepänliike RPH puu ovat muuttaneet Nummelasta Virkkalaan. Yrittäjä Rami Heinonen löysi yritystoiminnalleen uudet tilat entisen Långströmin kaupan rakennuksesta. Vaikka talo on seisonut Virkkalassa vuosia hylätyn oloisena, se on ollut sen verran hyvässä kunnossa, että Heinonen selvisi pintaremontilla. Hän kertoo mm. ehostaneensa pintoja ja purkaneensa vanhat hyllyt ja laittaneensa erilaisia telineitä niiden tilalle. Avajaisia vietettiin viime lauantaina.

Delta Sound myy sekä uusia että käytettyjä soittimia. Lisäksi Heinonen huoltaa soittimia. Soitinliike on erikoistunut kitaroihin, bassoihin ja ukuleleihin, mutta etenkin käytetyissä soittimissa tarjolla voi olla mitä tahansa muitakin soittimia. Delta Soundin erikoisuus ovat Maton-merkkiset kitarat.

–Se on australialainen kitara, jota myy Suomessa vain yksi toinen liike Jyväskylässä. Maton-kitarat ovat huippulaadukkaita. Hyvää ja laadukasta soitinta vaativat ymmärtävät niiden päälle, Heinonen sanoo.

Liikkeen hyllyiltä löytyy enimmäkseen kitaroita, bassoja, ukuleleja ja niihin liittyvää oheistavaraa, mutta Heinonen voi tilata tukusta muitakin soitintarvikkeita.

–Kaikki ei mahdu hyllyyn, mutta tukun kautta saan tilattua kaikenlaisia soitintarvikkeita.

Heinonen aikoo jossain vaiheessa alkaa myös pitää soittotunteja.

–Tarkoitus on aloittaa kitaransoiton yksityistunnit. Niitä voi kysellä minulta.

Hän on tehnyt puusepäntöitä jo pidempään, mutta soitinmyyntiin ja -huoltoon Heinonen päätyi harrastuksen kautta.

–Olen harrastanut musiikkia nuoresta pojasta lähtien ja jossain vaiheessa aloin rakentaa kitaroita. Soittimet ovat kiinnostaneet aina ja olen yrittänyt seurata alaa ja kerätä tietoa ja kokemusta soittimista.

Puuverstaan puolella hän toteuttaa mittatilaustyönä puusepäntöitä asiakkaan toiveiden mukaan niin yrityksille kuin yksityisillekin henkilöille sekä tekee laserkaiverruksia. Yksi jatkuvista tuotteista ovat esimerkiksi erilaiset puulaatikot, joihin voidaan polttaa laserilla tekstejä.

Rami Heinosen soitinliike uusissa tiloissaan. (Kuva: Rami Heinonen)

Uusi yrittäjä on toivotettu tervetulleeksi Virkkalaan

Heinonen aloitti puusepäntyöt kuusi vuotta sitten Katteluksen tilalla. Sieltä hän siirtyi Nummelaan, jossa mukaan kuvioihin astui kaksi vuotta sitten soitinliike. Virkkalaan hän muutti, kun eteen tuli sopiva tilaisuus.

–Vuokralla oleminen ei ole ihan halpaa ja nyt tuli tilaisuus oman kiinteistön ja liiketilan hankintaan. Sekin vaikutti, että Lohjalla soitinliikkeellä ei ole kilpailua, kun taas Nummelassa sitä oli aika paljon. Raaseporin suunnallakaan ei ole soitinliikkeitä, joten odotan toiveikkaana, että myynti kasvaisi. Puusepänpalveluillani on jo jonkin verran vakioasiakkaitakin ja uskon, että he löytävät minut täältäkin.

Heinonen on tuntenut Virkkalan aiemmin vain ohikulkupaikkana, mutta nyt hän on jo tutustunut kylään hieman paremmin.

–Kiva paikka tämä tulee varmaan olemaan. Aika näyttää, miten kauppa tulee käymään, mutta olen toiveikkaalla ja positiivisella mielellä. Kylän ihmiset ovat pyörineet tässä ja odottaneet, mikä tähän aukeaa. Minut on toivotettu tervetulleeksi ja sanottu, että on kiva, kun tähän aukeaa tällainen liike.

Heinonen on huomannut, että Långströmin kaupan historia kuuluu ihmisten puheissa.

–Monet vanhemmat ihmiset kertovat tarinoita rakennuksesta ja sen historiasta. Esimerkiksi siitä, miten ovat käyneet ostamassa täältä maitoa.

Rami Heinonen jatkaa Långströmin kaupan historiaa. (Kuva: Rami Heinonen)

Långströmin kaupan rakennuksella on pitkä historia

Historioitsija Torsti Salonen kertoo, että Långströmin kaupan alkuajat ovat historian hämärän peitossa, sillä niistä on olemassa ristiriitaista tietoa. Långströmin suvun perimätiedon mukaan talo on tuotu Terijoelta vuonna 1925, mutta Salonen toteaa, että se ei kuitenkaan näytä samanlaiselta kuin muut sieltä tuodut talot ja venäläisten rakentamat huvilat, joita Virkkalassa on ennen ollut useampiakin. Ajan saatossa talot on purettu.

–Löysin myös Länsi-Uusimaasta uutisen vuodelta 1925. Siinä kerrotaan, että Lohjan kauppa Oy on myynyt rakennuksen kauppias Långströmille, Salonen toteaa.

Lisäksi Pentti Ertamo on 2000-luvun alussa kirjoittanut, että talon olisi alun perin rakentanut toinen kauppias vuonna 1913 ja myynyt sen sitten Lohjan kauppa Oy:lle. Salonen toteaa, että historia ylipäätään ei ole ristiriidatonta ja asioiden kulusta voi olla montakin vaihtoehtoista selitystä. Virallisia dokumentteja ei ole, koska rakennuslaki kaavoineen, rakennusvalvontoineen ja asiakirjoineen tuli maalaiskunnissa voimaan vasta 1950-luvulla. Hän kuitenkin pitää luotettavana sitä, jos lehdessä kerrotaan rakennuksen myynnistä.

Långströmin kauppa 1980-luvun lopussa. (Kuva: K. Långströmin arkisto)

Kim Långström, jonka isoisän isä Arthur Långström kaupan rakennuksessa aloitti, puhuu Terijoen puolesta. Hän kertoo, että on olemassa papereita, joissa rakennus mainitaan majatalona Terijoella. Lisäksi talon hirsissä on numeroita, jotka viittaavat siihen, että se on joskus purettu ja kasattu uudelleen. Hän kuitenkin toteaa, että Långströmin suku ei olekaan tuonut taloa Terijoelta, kuten aiemmin on luultu, vaan se tuotiin jo aiemmin. Hän kertoo saaneensa vahvistusta asiaan myös vanhoilta virkkalalaisilta, jotka muistavat paikallisten talojen historiat.

–Talo on ollut jo aiemmin siinä, mutta isoisäni isä laajensi sitä vuonna 1925, joten ehkä se on siksi ajateltu rakennusvuodeksi. Hänellä oli jo aiemminkin ollut kauppa Virkkalassa, Långström tarkentaa.

Suvulla oli kaupat myös Kirkkonummella ja Karjaalla. Virkkalan kauppaa ehdittiin pitää kolmessa polvessa, kunnes se suljettiin vuonna 1994.

–Kalkkitehdas suljettiin silloin ja Virkkala alkoi hiipua. Siihen aikaan suljettiin paljon muitakin kyläkauppoja. Vaikka kauppa ei ollut enää virallisesti auki, isoisäni avasi sen aamuisin ja piti epävirallista kauppaa kavereilleen vielä noin viiden vuoden ajan, Lågström kertoo.

Kuva vuodelta 1938, kun Kurt Vilhelm Långström on aloittanut kauppiaana. (Kuva: K. Långströmin arkisto)

Långströmin kauppa on merkittävä osa Virkkalan historiaa

Oli rakennuksen historia mikä tahansa, Långströmin kauppa on ollut tärkeä virkkalalaisille.

–Sekatavarakauppa on ollut keskeinen piste täällä. Se on iso osa Virkkalan historiaa, Långström sanoo.

Kaupan yhteydessä ovat toimineet myös Säästöpankki vuosina 1936–1954 sekä Virkkalan ensimmäinen Esson huoltoasema. Vaikka kauppa lopetettiin, on talon yläkerta toiminut Långströmin suvun jäsenten asuntona koko ajan. Viimeisimpänä siellä asui Kim Långströmin setä. Alakerran kauppa on toiminut varastotilana, jonne olikin kertynyt jos jonkinmoista tavaraa. Kaupassa pidettiin tyhjennysmyynti viime maaliskuussa. Se sai virkkalalaiset liikkeelle katsomaan paikkoja ja muistelemaan menneitä.

–Me halusimme tyhjentää kauppaa ja ihmiset kertoa muistojaan, Långström naurahtaa.

–Virkkalassa on paljon ihmisiä, jotka samaistuvat kauppaan. Täällä kerrottiin kymmeniä tarinoita ja iloiset tarinat lämmittivät mieltä. Ilman niitä tyhjennys olisi tapahtunut nopeammin, mutta nyt jäi kivoja muistoja, hän jatkaa.

Långströmillä on itselläänkin paljon kauppaan liittyviä muistoja.

–Kävelin lapsena aina koulun jälkeen kaupalle, hän muistelee.

Siellä poika sai osallistua mm. tavaroiden kantamiseen ja ostoslaskujen laskemiseen.

–Silloin myytiin tilille ja kun kalkkitehtaalla oli tilipäivä, ihmiset tulivat maksamaan kahden viikon ostoksensa. 10-vuotiaana kauppa-apulaisena minut laitettiin laskemaan, paljonko minkäkin perheen kahden viikon lasku oli, Långström kertoo.

Långströmin talo on jo vuosien ajan totuttu näkemään yksinäisen ja hylätyn oloisena, luukut alakerran ikkunoissaan, mutta nyt talon historia saa jatkoa. Långströmistä tuntui tyhjältä, kun he viiden veljeksen voimin tyhjensivät kauppaa, mutta nyt hän on vain iloinen kaupan uudesta elämästä soitin- ja puusepänliikkeenä.

–Tuntuu todella hyvältä, että talon historia menee eteenpäin ja sen osti puuseppä, joka osaa laittaa taloa. Kävin katsomassa taloa. Se on remontoitu hienosti ja se näyttää kivalta. Isovanhempani olisivat ylpeitä siitä, että tämä meni näin, eikä talon annettu rapistua niin, että kohta sen paikalla olisi kerrostalo, Långström toteaa.

SMS

1980-luvun loppua Långströmin kaupassa. Kurt Långström toisena vasemmalta. Eila Juottonen palvelee asiakkaita. (Kuva: K. Långströmin arkisto)