Ajankohtaista

Articles for tag: asuntokauppa, säästäminen

Säästäminen ja omistusasuntojen kysyntä kasvoivat korona-aikana

Säästöpankin tuoreen Säästämisbarometri-tutkimuksen mukaan suomalaisten säästämisinto ja säästöön jäävien summien määrä on kasvanut viime vuodesta. Säästämisen tai sijoittamisen aloittaminen tai niiden lisääminen kuluneen 12 kuukauden aikana on tutkimuksen mukaankasvanut (2020: 40% vs. 2019: 39%). –Olemme … Lue lisää

Säästämisbarometrin mukaan vaurastuminen kiinnostaa

Säästöpankkiryhmän teettämä valtakunnallinen Säästämisbarometri 2019 kertoo, että säästämisen tai sijoittamisen aloittaneista 73 prosenttia on tyytyväisiä päätökseensä. Tutkimus osoittaa, että valtaosa kuluttajista uskoo oman taloutensa kehittyvän positiiviseen suuntaan tai pysyvän ennallaan. Tutkimus toteutettiin syyskuussa 2019 internethaastatteluina. … Lue lisää

Valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamisohjelman

Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.5. talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2019–2021. Tavoitteena on 9,1 miljoonan euron talouden sopeutus ja yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen viranhaltijoiden ja työntekijöiden vähentämiseksi toiminnallisista, tuotannollisista ja taloudellisista syistä siten, että henkilöstöön kohdistuvia pysyviä säästöjä saavutetaan … Lue lisää

Hyvää kansainvälistä Säästäväisyyspäivää!

Vihdoin nuorten vuoro? SäästöpankinSteettämän Säästämisbarometri-tutkimuksen tuloksissa päähuomio kiinnittyy nuorten esiinmarssiin. Nuoret aikuiset (18-29 –vuotiaat) luottavat oman taloutensa suotuisaan kehitykseen huomattavasti enemmän kuin koko väestö keskimäärin. Myös yrittäjien keskuudessa oman talouden näkymät ovat yhtä myönteiset. Nuorten … Lue lisää

Maailmaa voi parantaa myös säästämällä

Kierrättäminen, julkisen liikenteen suosiminen tai reilusti tuotettujen elintarvikkeiden valitseminen ovat arkipäivää jo monelle meille tavalliselle suomalaiselle. Vaikka valinnoistamme syntyneet pienet purot kasvavat joiksi, tuntuvat arjen valinnat joskus riittämättömiltä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Mitä, jos voisimme tehdä kestävämpiä valintoja, … Lue lisää

Varman päälle pelaavan säästäjän tuottonäkymät ovat ankeat – pääekonomistin neljä neuvoa tuotto-odotuksiin

Kymmenen vuotta sitten koko maailma ajautui pahimpaan taloudelliseen kaaokseen sitten vuoden 1930-luvun lamavuosien. Myös Suomessa niin sijoittajat kuin talous kärsivät vuoden 2008 finanssikriisin vaikutuksista. Finanssikriisi oli monelle suomalaiselle säästäjälle ja sijoittajalle paha pettymys. Osakkeiden, korkopapereiden … Lue lisää

Säästä säännöllisesti

Säännöllisesti säästämällä pienistäkin summista kerryttää ajan mittaan hyvän pesämunan. Kun säästät esimerkiksi samalla kun maksat asuntolainaa, lainanmaksun loputtua sinulla on vararahasto. Säännöllinen säästäminen tuo turvaa talouteen ei vaadi suuria tuloja eikä alkupääomaa sopii vararahastoa kartuttavalle. … Lue lisää