Mainiokoti Jusolanlampi, Lohjan Maksjoella, on vuonna 2017 avattu ympärivuorokautista hoivaa
tarjoava ikäihmisten koti. Kodin yhtenä ”työntekijänä” pari kertaa kuukaudessa on myös 9-vuotias
isovillakoira Severi, joka kaipaa lisää työkavereita.

Severin toi Jusolanlammelle yksikönjohtaja Riikka Koistinen, jonka mukana terapiakoira koulutuksen saanut Severi on toiminut myös aiemmissa paikoissa. Rauhallinen Severi on mitä parhain seurakoira niin ikäihmisille, kuin työntekijöille. Severi on rohkea ja avoin koira, joka mielellään hakeutuu tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa, ja tutkitusti koiran silittäminen ja koiran kanssa toimiminen alentavat stressiä. Severi viettää oman aikansa Jusolanlammella varsinkin vapaasti liikkuen asukkaiden ja henkilökunnan iloksi.

Töihin Jusolanlammelle

Jusolanlammella työskentelee yli 30 henkilökunnan jäsentä kattaen lähihoitajat, sairaanhoitajat, kodinhoitajat ja oman keittiön kokit. Tähän yhteisölliseen työporukkaamme haetaan 2-3 uutta vuorotyöhön sopivaa työntekijää.

Meillä on mitä mahtavin työilmapiiri, kertoo Jusolanlammella työskentelevä Jenni Lahtinen.
Työyhteisön hyvä ilmapiiri tulee esille niin työvuorolistojen rakentamisen joustavuudessa, kuin myös kaikissa niissä aktiviteeteissä, mitä henkilökunta kehittelee ja keksii asukkaiden iloksi.

Täällä on niin hyvä porukka, että tänne tulee joka päivä mielellään. Työtehtävät ovat mielekkäitä ja vastuuta on tarjolla jokaiselle, kertoo opiskelijavastaava Marjo Partanen.

Meillä on nuorekas työporukka, joka on myös valmis heittäytymään, ja se näkyy asiakkaille järjestettävinä iltapäivätansseina, bingoina ja esimerkiksi valokuvaussessioina, jatkaa Marjo.

Meillä jokainen voi tuoda omat vahvuutensa esille. Yhteisöllisyys näkyy monella eri tasolla; täällä ei tehdä asioita yksin, vaan aina on työpari lähellä, kertoo tiimivastaava-sairaanhoitaja Kristiina Hietanen.


Henkilökunta on iloinen, kodin antaessa mahdollisuuden tehdä oikeasti merkityksellistä työtä perushoidon lisäksi. Henkilökunnasta löytyy niin miehiä kuin naisia, joiden yhteisen tekemisen kautta synnytetään asukkaille päivittäisiä ilon aiheita.

Hyvä esimerkki yhteisestä joustavuudesta ja yhteisöllisyydestä oli tämän joulun työvuorolistat – ne ovat jo valmiina. On helppoa olla vetovastuussa, kun kaikki toimii yhteistyössä, kertoo yksikönjohtaja Riikka Koistinen.

Yhteisöllisesti toisia kunnioittaen

Nykyaikana yhteisöllisyys ei aina ole itsestäänselvyys. Jusolammella on oikeasti yhteisö, jossa sekä työntekijät että kodin asukkaat yhdessä muodostavat toimivan kokonaisuuden – kukaan ei ole yksinäinen ja kunnioitamme toisiamme. Jos tunnet samoin, tule meidän porukkaamme!

Terapiakoira Severi tuo iloa sekä henkilökunnalle että kodin asukkaille.

Aktiivisesti somessa

Mainiokoti Jusolanlampi löytyy myös Facebookista, missä kodin tapahtumista kerrotaan aktiivisesti. Facebook onkin oiva paikka tutustua Jusolanlammen arkeen.

Mainiokoti Jusolanlampi
Helsingiuksentie 1, Lohja

Yksikönjohtaja
Riikka Koistinen
040 587 1473
riikka.koistinen@mainiokodit.fi

Kommentoi kirjoitusta