Vihtiin kuuluu hyvää. Sellaisen peruspositiivisen käsityksen saa, kun haastattelee SuurVihdin Kilta ry:n puheenjohtajaa Kai Viherkantoa.

–Kehitystä on tapahtunut kiitettävästi ja vire on positiivinen. Olemme saaneet uuden koulukeskuksen ja liikuntahallin. Lähiliikuntapaikkakin on kehitteillä. Kylän kaavat kehittyvät ja uusia rakennuspaikkoja ja asuinvaihtoehtoja on tulossa. Yritystoiminnalla on haasteensa ja kivijalkaliikkeillä ongelmansa myös meidän alueellamme, mutta muuten yritystoiminta on vireää ja täällä on hyvät edellytykset toimia yrittäjänä. Kirkonkylällä on positiivinen vire kaiken kaikkiaan, Viherkanto kertoo.

Harrastusmahdollisuuksiakin tuntuu riittävän. Esimerkiksi lähiliikunta-alueelle on tulossa senioreille oma puistonsa ja nuoremmille skeittialue, jäädytettävä kaukalo sekä parkouralue.

–Alueesta on tulossa monipuolinen. Se virkistää, vetää kuntalaisia koko Vihdin alueelta ja tuo elinvoimaa paikallisille yrittäjille, Viherkanto sanoo.

Seuraavaksi aletaan kehittää kirkonkylän ranta-aluetta yhdessä Vihdin kunnan kanssa. Suunnitelmissa ovat mm. kuntoilu- ja ulkoilureitistön parannus, kuntoportaiden rakentaminen sekä pelikenttäkokonaisuuden kehittäminen. Lisäksi yleistä viihtyisyyttä pyritään lisäämään ranta-alueen reunoja siistimällä ja alueen vihreyttä lisäämällä asvaltin sijaan.

–Tavoitteena on, että alue palvelisi laajasti eri käyttäjäkuntia, Viherkanto tiivistää.

Pieni asiakas tekemässä kauppaa
Juliaanan pajan kojulla Vihdin Wuosisatamarkkinoilla. (Kuva: Studio Tummenberg)


Tapahtumia ympäri vuoden

SuurVihdin Kilta syntyi vuonna 2014, kun Vihdin kirkonkylän kyläyhdistys ja yrittäjien ja kulttuuritoimijoiden yhdistys Wichtis ry yhdistyivät. Tapahtumat ja muu toiminta toteutetaan pitkälti talkoovoimin, joten voimien yhdistäminen katsottiin hyväksi ajatukseksi.

Viherkanto kertoo, että yhdistyksen tavoitteena on Pohjois-Vihdin kuntalaisten aktiviteettien lisääminen, yritys- ja kulttuuritoiminnan tukeminen sekä tapahtumien tuottaminen kuntalaisille. Pohjois-Vihtiin kuuluvat kirkonkylän lisäksi Jokikunta, Haimoo, Vanjärvi, Moksi ja osittain myös Otalampi.

–Vihti on ”jaettu kahtia”. Nummela hoitaa itse toimintakenttänsä kunnan keskustana ja me pidämme pohjoispuolen aktiivisena, Viherkanto avaa.

Tunnetuin tapahtuma lienee Vihdin Wuosisatamarkkinat, joka on parhaimmillaan kerännyt Vihdin kirkonkylälle noin 16 000 kävijää. Suuren suosion vuoksi markkinoita ei vallitsevien koronarajoitusten aikana voida järjestää, mutta ensi kesänä sitten taas.

–Kiertäville torikauppiaille tämä on kova paikka, kun kesän aikana ei nyt järjestetä isompia tapahtumia, Viherkanto harmittelee.

Muitakin SuurVihdin Killan järjestämiä tapahtumia riittää. Helmikuussa pidetään laskiaisrieha, jos kelit sallivat sen. Vappuna juhlitaan rantakioskin aukeamista ja nautitaan vappubrunssista kirkonkylän rannassa.

–Koitamme luoda pikniktunnelmaa rantaan, Viherkanto sanoo.

Rannassa järjestetään myös juhannusjuhlat, jotka keräävät paikalle 6 000–7 000 kävijää.

–Siellä on torimeininkiä ja ohjelmaa. Ensin lapsille ja nuorille alkuillasta ja aikuisille tanssit myöhemmin. Kirkonkylän ranta on idyllinen ja tilaa on, joten siellä on hyvät edellytykset järjestää juhannusjuhlat.

Viime vuosina juhannusjuhlat ovat kokeneet takaiskuja, kun rannan vieressä on ollut työmaa ja toisena vuonna keliolosuhteet olivat haastavat. Tänä vuonna korona sotkee suunnitelmat, eikä kokkoakaan päästä polttamaan, koska järjestäjän vastuulla olisi vahtia, että turvavälit pitävät, eikä paikalle saavu enempää ihmisiä kuin 500. Aikomuksena kuitenkin on, että juhlat pidetään taas ensi vuonna. Loppuvuoden ohjelmassa ovat olleet vielä joulukauden avajaiset tanssin, musiikin ja kylänraitin läpi kulkevan kulkueen merkeissä sekä uuden vuoden ilotulitus.

Poniratsastusta Vihdin Museolla wuosisatamarkkinoiden yhteydessä. (Kuva: Merja Helander Photography)

Lisää aktiivisia ihmisiä tekemään töitä yhteisen hyvän eteen

Viherkanto kertoo, että yhdistyksellä on hyvät yhteydet niin kunnan kuin yrittäjienkin suuntaan ja juuri sillä hän näkee suuren merkityksen.

–Olemme aika aktiivisia. Jos jäisimme yhtenä osana pois tästä välistä, asiat jäisivät yksittäisten ihmisten kannanotoiksi tai sitten pitäisi perustaa työryhmiä. Me viemme myös kuntalaisten kannanottoja eteenpäin. Keskustelemme niistä ja muokkaamme niistä ideoita. Kehitämme kokonaisuutta aktiivisesti ja ylläpidämme keskustelua kunnan ja kuntalaisten välillä.

SuurVihdin Kilta ajaa myös kulttuuritoimijoiden asioita.

–Kun Kirkkoniemen koulu tyhjeni koulukäytöstä, ajattelimme sinne kulttuurikeskusta ja jätimme ostotarjouksenkin, mutta nyt samaa asiaa ajetaan kunnan kehitystyönä.

Paikallisia yrittäjiä taas pyritään tukemaan mm. markkinoinnin avulla.

–Pyrimme tuomaan heitä esille ja edistämään myös yrittäjien keskinäistä yhteistyötä, Viherkanto sanoo.

24.8.2019

Jotta homma toimisi ja hienoja tapahtumia saadaan järjestettyä jatkossakin yhtä hyvin, tarvitaan uusia tekijöitä.

–Kun ihmisille tulee lisää ikää, tekijäkunta vähenee. Jokainen myös arvottaa aikansa haluamallaan tavalla. Nuorempi polvi ei ole enää niin aktiivista tekemään asioita talkoilla yhteisen hyvän eteen. Meillä on kymmenen hengen aktiivinen ydinporukka ideoimassa ja kehittämässä asioita, mutta esimerkiksi wuosisatamarkkinat vaativat noin 30 talkoolaista tekemään tapahtumaa. Ennen olemme saaneet Luksiasta noin 50 opiskelijaa vastaamaan liikenteenohjauksesta, mutta jatkossa heitä ei voi muuttuneen opetussuunnitelman vuoksi hyödyntää, joten joudumme turvautumaan ostopalveluun, Viherkanto kertoo.

Miksi sitten voisi ajatella lähtevänsä mukaan yhdistystoimintaan?

–Yhteisöllisyyden kasvattaminen ja yhteisen hyvän tuottaminen motivoivat. Tapahtumat ja kehitys tuottavat hyvää koko alueelle ja ihmiset pääsevät nauttimaan laaja-alaisesti. Se motivoi tekemään enemmän, Viherkanto tiivistää.

–Jos haluat olla itse vaikuttamassa tulevaisuuden positiiviseen kehitykseen, meillä on aina ovet auki. Pakollista tekemistä tässä ei ole kuin puheenjohtajalla ja rahastonhoitajalla, joten aika vapaamuotoisesti voi tehdä, mitä kukakin haluaa, Viherkanto sanoo.

SMS

Vihdin vahvin mies kilpailut wuosisatamarkkinoilla. (Kuva: Studio Tummenberg)
Taontapaja Rautarepo wuosisatamarkkinoilla. (Kuva: Studio Tummenberg)