– Joko tässä tosiaan on vuosi mennyt, ihmettelivät yrittäjät yhteen ääneen Yksinyrittäjäakatemian viimeisessä koulutuspäivässä Luksiassa.

Kaksikymmentäkuusi osallistujaaon loppusuoralla opinnoissaan, joissa yrittämisen keskeisiä asioita käsitellään yksinyrittäjän näkökulmasta. Kurssilaisetovat oppineet yhdessä keskustelevien luentojen, vertaispuheenvuorojen ja workshoppien avulla.

Yksinyrittäjä ei olekaan yksin

Mitä opinnoista on jäänyt käteen?  Vastuukouluttaja Suvi Erikssonin mukaan yksi parhaista asioista on yksinyrittäjien välille syntynyt yhteistyö.

– Minulle löytyi ryhmästä alitekijä, itsekin maalauspalvelua alihankkijana tekevä Tea Parkkonen kertoo.

Yrittäjät ovat pitäneet yhteisiä asiakasiltoja ja tehneet yhteisiä tarjouksia, mihin eivät yksin olisi pystyneet. He ovat myös saaneet lisää asiakkuuksia, osin suoraa toinen toisiltaan.

– Ihan konkreettisesti, kunvuosi sitten aloitin, kalenteri oli aika tyhjä. Nyt kalenteri on tosi täysi, Johanna Tuhkanen Kotiterveyspalvelu Henriikasta kertoo.

Yrityksen kehittämisinto on ratkaisevaa

Vuoden aikana myös yritykset ovat kehittyneet. Kouluttajat ovat haastaneet yrittäjät tarkastelemaan yritystään strategisesti: mitä yritys tekee, kenelle ja miten?

– Parasta koulutuksessa oli eri näkökulmat. Tuli tarkasteltua yritystoiminnan kaikkia osa-alueita. Myös ne, joita ei niin mielellään omassa arjessa pyöritä, tuli nyt katettua, Evifin Oy:n Per Lindberg kertoo.

Aina yrittäjän tavoite ei ole ollut kasvattaa yritystään. Eräät ovat myös selkeästi tavoitelleet esimerkiksi parempaa hyvinvointia ja suunnanneet kehittämistoimiaan tämän tavoitteen saavuttamiseen, Suvi Eriksson kertoo.

– Opiskelin paljon markkinointia ja tuotteistamista. Vuoden aikana kehitin uuden tuotteen, Exvira Oy:n Pauli Korhonen kertoo.

Kiire on suhteellista, kun tekeminen on mielekästä

Yrittäjien kiireiseen arkeen Yksinyrittäjäakatemian päivät ovat solahtaneet sujuvasti.

 – Tämä on ollut tosi yrittäjälähtöistä. Kouluttaja ei ole hiillostanut, jos omien työtilausten vuoksi on joutunut jäämään joltain kerralta pois, LIIA design Oy:n Laura Ikonen sanoo. ”Kaikki tekeminen on integroitu oman työn tekemiseen”, Cambridge Valmentaja Mervi Leppä jatkaa.

 – Eihän tämä ole raskasta, vaan nämä ovat vapaapäiviä yritystoiminnasta, Pauli Korhonen nauraa. Olen vuoden aikana käyttänyt kehittämistehtäviin ja näyttöihin valmistautumisiin kolme viikkoa. Tällä tavalla kehittämisjuttuja on tullut oikeasti tehtyä.

Oma yhteisö löytyi toisista yksinyrittäjistä

Merkittävä osa Yksinyrittäjäakatemian ajatusta on verkoston luominen yksinyrittäjille. Heistä monen työ on kuormittavaa, kun työyhteisöä ei ole. Yksinyrittäjä hoitaa yksin ne kaksikymmentä roolia, joita varten isommassa yrityksessä on omat tekijänsä.

 – Arki yksinyrittäjänä tuntui vuosi sitten vähän yksinäiseltä ja lähdin mukaan hakemaan vertaistukea muilta. Aika äkkiä huomasi, että vaikka ollaan eri aloilta, samanlaisia haasteita on kaikkien yksinyrittäjien arjessa, Laura Ikonen sanoo.

 – Porukan yhteishenki natsaa aina vaan paremmin kohdalleen, kun tämä kestää vuoden.

”Olisihan tätä voinut kestää pidempäänkin”, yksi yrittäjä toteaa. ”Mitähän seuraavaksi kehittäisi?” toinen jatkaa.

– Minäpä tiedän jo, mitä. Alan tehdä yrittäjän erikoisammattitutkintoa, kertoo Mervi Leppä.

Yksinyrittäjäakatemialle oli tilausta

Yksinyrittäjäakatemia on Uudenmaan Yrittäjien ja Keudan yhdessä kehittämä konsepti. Se on noin vuoden kestävä yrittäjälle maksuton koulutusohjelma, joka toteutetaan yrittäjäjärjestön ja ammatillisen kouluttajan yhteistyönä. Yrittäjä tekee yrittäjän oppisopimuksella omiin tavoitteisiinsa sopivan ammattitutkinnon.

– Yksinyrittäjäakatemia on lähtenyt hienosti leviämään. Uudellamaalla sitä järjestetään nyt neljän toteuttajan voimin ja tilausta yksinyrittäjien omille ryhmille tuntuu tällä hetkellä olevan, Uudenmaan Yrittäjien kehittämispäällikkö Kati Liikanen sanoo.

Luksian ja Uudenmaan Yrittäjien toinen Yksinyrittäjäakatemian vuosikurssi aloittaa syksyllä 2019.

Yksinyrittäjäakatemian opiskelijat, kouluttajat, asiantuntijat ja mentorit kulkevat vuoden ajan vierekkäin yritystoimintaa kehittäen. Luksian ja Uudenmaan Yrittäjien Yksinyrittäjäakatemian ensimmäinen vuosikurssi on opinnoissaan loppusuoralla.

teksti ja kuva: Kati Liikanen / Uudenmaan Yrittäjät