Helsinki–Turku nopea junayhteys -hankkeeseen kuuluvan Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on ollut käynnissä kesästä 2018 lähtien. Hankkeen puitteissa järjestetään yleisötilaisuuksia. Lohjan yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 10.4. kello 17.30–20.00 Laurentius-salissa ja Vihdin yleisötilaisuus torstaina 11.4. kello 18.00–20.00 Vihdin lukion auditoriossa.

Tilaisuuksissa kerrotaan ajankohtaista tietoa Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelusta ja sen etenemisestä sekä esitellään suunnitelmaluonnoksia. Nähtävillä on myös hankkeeseen liittyviä karttoja. Kuntakohtaisissa tilaisuuksissa keskitytään erityisesti ko. kunnan alueen suunnitelma-asioihin. Yleisöllä on mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden kanssa ja ottaa kantaa suunnitelmaluonnoksiin.

Projektipäällikkö Heidi Mäenpää Liikennevirastosta aloittaa Lohjan tilaisuuden hankkeen yleisesittelyllä. Kaupungin puheenvuoron pitää Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula ja kaavoitusasioista kertovatSalla Jäntti ja Teija Liuska-Eloranta Lohjan kaupungin kaavoituksesta. Lunastusasioita ja kiinteistövaikutusten arviointia avaa Juha Patana Maanmittauslaitokselta. Hankkeen vuorovaikutusmahdollisuuksista kertoo vuorovaikutusasiantuntija Venla Pesonen, Rambollista ja suunnitelmaluonnoksia esittelevät projektipäällikkö Seppo Veijovuori Sitowiselta ja projektipäällikkö Kari Fagerholm Pöyrystä.

Mika Kortelainen (vas), Martti Savelainen, Tomi Tuominen, Henry Manni ja Lauri Ant-Wuorinen puhuvat Tunnin junan puolesta.

Tunnin junan puolestapuhujat

Kunnat tekevät Tunnin junan eteen töitä sekä yhdessä että omilla tahoillaan.

–Meillä on monta eri elementtiä, miksi kaupunki on aktiivinen tässä asiassa, sanoo Lohjan kaupungin yhteisjohtaja Hanna-Maria Grandell ja nostaa esille mm. Tunnin junan ilmastovaikutukset, ihmisten ajan säästymisen työmatkoissa, opiskelijoiden ja työvoiman liikkuvuuden, Lohjan väestökehityksen sekä yritysnäkökulman.

–Lohjalta ja Vihdistä pääkaupunkiseudulle suuntaa päivittäin 13 000 työmatkalaista ja moni kulkee matkat yksin omalla autollaan, Grandell heittää esimerkin nykytilanteesta.

Hän kertoo, että Tunnin junaa yritetään pitää esillä jatkuvasti, sillä tavoitteena on, että tuleva hallitus päättäisi asiasta. Siitä ei ole tietoa, minne Tunnin junan asemat sijoittuisivat, mutta toistaiseksi kunnat keskittyvät ponnistelemaan yhdessä sen eteen, että rata ylipäätään saadaan. Lohjalta mukana asiaa edistämässä on mm. joukko Tunnin junan puolestapuhujia.

–Itseltäni on Turun moottoritiellä autossa istuessa kulunut aika monta tuntia aikaa ja litraa bensaa. Raideliikenne on se, joka luo tulevaisuuden infrastruktuurin. Toivon, että seuraava hallitus tajuaa, että rajallista pääomaa pitäisi käyttää sellaisiin hankkeisiin, jotka tuovat arvoa pitkälle tulevaisuuteen. Puolueiden ei pitäisi hirttäytyä ideologioihin, vaan viedä yhdessä tätä hanketta eteenpäin. Tunnin junassa on kyse koko Suomea koskevasta arvon luomisesta, kun Helsinki–Turku–Tampere akselilla. Suomen verotulot tulevat siltä alueelta, sanoo Plastexin toimitusjohtaja Lauri Ant-Wuorinen.

Mika Kortelainen Laurea ammattikorkeakoulusta nostaa esille opiskelunäkökulman.

–Liikeyhteydet ovat yksi iso asia, jota katsotaan koulua valitessa. Hyvien liikenneyhteyksien myötä opiskelijoita saadaan enemmän ja tulijoiden on helppo hyödyntää myös pääkaupunkiseutua. Juna on merkittävä asia myös vaihto-oppilaille.

Tomi Tuominen nojaa omakohtaisiin kokemuksiin.

–Itse liikun paljon ja olen opetellut käyttämään bussia. Jos juna olisi, käyttäisin sitä ja tiedän, että niin tekisi moni muukin. Ihmiset eivät halua istua kahta kertaa päivässä liikenneruuhkissa. Parempien kulkuyhteyksien avulla tälle alueelle saataisiin lisää asukkaita. Jos täällä olisi juna, kaupungin status nousisi ihan erilaiseksi. Sain jo yhden kaverini muuttamaan tänne Lohjaa kehumalla. Jos olisi juna, toinenkin kaveri voisi muuttaa.

–Minun lähestymiskulmani on esteettömyys. Matalalattiabussit eivät moottoritiellä aja, joten tällä hetkellä pyörätuolien, sähkömopojen, rollaattorien jne. apuvälineiden käyttäjät eivät Lohjalta kovin pitkälle pääse ilman autoa. Tunnin Juna olisi aitoa julkista, yhteistä liikennettä meille kaikille liikkumistavasta riippumatta. Nyt kannattaa tehdä hyviä päätöksiä, jos haluaa päästä myös vanhempana liikkumaan. Uskon, että lohjalaiset omaksuisivat junan käytön, vaikka autoilijoita onkin paljon, kommentoi puolestaan paraolympiamitalisti, ratakelaaja Henry Manni.

Sappi Kirkniemen tehtaanjohtaja Martti Savelainen tuo esiin yritysmaailma näkökulman.

–Lohjan kaupungin hyvinvointi on yrityksille äärimmäisen tärkeä asia. Jos Lohja lähtee pahasti alamäkeen, myös työvoiman saanti vaikeutuu. Kun rekrytoimme esimerkiksi uusia insinöörejä, heille on tärkeää tietää, että Lohjalta pääsee helposti pääkaupunkiseudulle. Juna toisi lisää yrityksiä tälle alueelle. Tunnin juna ja rantaratahanke tukevat toisiaan. Länsi-Uudenmaan kuntien pitäisi yhdessä ajaa tämän alueen hyvinvointia, hän tiivistää.

SMS