Ajankohtaista

Kulttuuri ja matkailu

Jyrki Anttila tenori

Lohjan tenorikilpailuun valittiin vahva 11 laulajan joukko

Tenorit Lohjalla -tapahtuman tenorikilpailuun on valittu 11 laulajaa, joiden taustat ulottuvat oopperatalojen näyttämöiltä konservatorioihin ja kansainvälisiin laulukilpailuihin.

Galleria Lutsin loppukesän näyttelyissä Heidi Leinonen, Kirsti Eliasson ja Sini Henttu

Lohjan keskustassa sijaitseva Galleria Luts & Taidelainaamo avaa loppukesän näyttelyjaksonsa kolmen taiteilijan voimin perjantaina 24. heinäkuuta.
Sammatin Lammin torstaikonsertissa kuullaan kansanlauluja ja suomalaisia sävelmiä

Sammatin Lammin torstaikonsertissa kuullaan kansanlauluja ja suomalaisia sävelmiä

Lönnrotin museoidussa vanhuudenkodissa, Lammin talon heinäkuun torstaikonserttisarjan päättävässä konsertissa kuullaan sarjan suurinta soittajistoa.

Vinkit Lohjanjärven veneilijälle: älä luota vesillä pelkkään sähköiseen navigointiin

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa veneilijöitä varautumaan satelliittinavigoinnin ja matkaviestinverkkojen mahdollisiin häiriöihin myös sisävesillä.
Pentti Hietanen konsertoi Lohjalla elokuussa

Pentti Hietanen konsertoi Lohjalla elokuussa

Pentti Hietanen konsertoi Lohjalla elokuussa

Lohjan mökkikauppa vaatii kartanlukutaitoa

mökin ostaminen Lohjalta, mökki Lohja, vapaa-ajan asunto Lohja, Lohjanjärvi mökki, rantamökki Lohja, rantarakentaminen Lohja, rakennuslupa Lohja, ranta-asemakaava Lohja, jätehuolto Lohja, Lohjan mökkikauppa

Aurlahden uusi maksuton matkaparkki tuo helpon pysähdyksen Lohjalle

Aurlahden uusi maksuton matkaparkki tuo helpon pysähdyksen Lohjalle
mökkiranta

Suomalaiset ovat mökkikansaa – mutta entä se turvallisuus

Suomalaiset ovat mökkikansaa, ja se näkyy teillä, rannoilla ja kauppojen juhannusruuhkissa. Mökki merkitsee monelle rauhaa, järvimaisemaa, saunaa ja pientä irtiottoa arjesta. Turvallisuus jää silti helposti taka-alalle, vaikka juuri mökillä arki muuttuu tavallista omatoimisemmaksi.
Baritoni Julius Westerberg ja pianisti Irma Koskinen

Sibeliuksen ja Merikannon laulut aloittavat Sammatin Lammin tapahtumien heinäkuun

Baritoni Julius Westerbergin ja pianisti Irma Koskisen konsertti 2.7. aloittaa heinäkuun torstaikonserttisarjan Lammintalossa.
yksin matkalla

Kesälomamatka voi alkaa yksin, mutta jatkua yhdessä

Kesälomamatkailu elää jälleen vahvaa kautta, ja moni suomalainen miettii nyt samaa kysymystä eri näkökulmista. Lähdenkö yksin, kysynkö mukaan ystävää vai etsin­kö matkaseuraa tuntemattomasta ihmisestä?
Galleria Luts ja kesän näyttelyt

Galleria Luts ja kesän näyttelyt

Kesänäyttelyissä sukelletaan queer-teemoihin, ekologiseen kriisiin sekä perhesuhteiden kipupisteisiin. Näyttelyajankohta: 26.6.–18.7.2026. Paikka: Galleria Luts & Taidelainaamo, Laurinkatu 48, Lohja.
Kesäpiha kutsuu Siuntiossa

Kesäpiha kutsuu Siuntiossa

Siuntion keskustaan kunnantalon viereen on avattu Kesäpiha – kaikille avoin, viihtyisä kesäkohtauspaikka.
Jyrki Anttila tenori

Jyrki Anttila juhlii 60-vuotispäiväänsä laulun äärellä Lohjalla

Tenori Jyrki Anttila täyttää 60 vuotta tiistaina 23. kesäkuuta 2026, ja merkkipäivä saa juuri hänen näköisensä muodon. Päivää juhlistetaan konsertilla Lohjan Vivamon rantateltassa, missä järvimaisema, kesäilta ja musiikki rakentavat kevyesti juhlavan kokonaisuuden.
mökkikausi

Omakotiliitto selvitti mökkeilyn maksuja – mökkikuntien alueelliset maksut nousseet ja erot kasvaneet

Kesämökin omistaminen maksaa Suomessa hyvin eri verran riippuen siitä, missä mökki sijaitsee. Omakotiliiton vertailu osoittaa, että mökkeilyn alueelliset maksut ovat nousseet viime vuotta jyrkemmin ja samalla alueellisten maksujen erot ovat kasvaneet.
Lohjan Teatterin uudessa ohjelmistossa nähdään voimaannuttava musikaali, jännittävän romanttinen draama sekä hulvaton brittikomedia!

Lohjan Teatterin uudessa ohjelmistossa nähdään voimaannuttava musikaali, jännittävän romanttinen draama sekä hulvaton brittikomedia!

Tulevan ohjelmiston syksyllä avaa menestyselokuvaan pohjautuva elämänmakuinen ja voimaannuttava musikaali Niin kuin taivaassa!